Essi ja Tarmo tunnilla |
Outi ja Rose |
Päivällä käytiin isännän kanssa leppoisalla kärrylenkillä Minnin kanssa. Isäntä tosin oli lenkin leppoisuudesta hieman erimieltä ja roikkui "kauhukahvassa" kaksin käsin. Pari huonoa ajokokemusta on vienyt pikkasen tota luottoa ponien toimivuuteen aisojen välissä. Minni toimi kuitenkin oikein hyvin. Pitkät pätkät hölkkäiltiinkin. Aika hyvin siitä huomaa, että yleensä maastoillaan porukassa. Yksin se kyttää kaikkea, mutta menee kuitenkin kun sanotaan. Kärryjen edessä liikkuu oikein reippaasti, mutta nyppii päätään edelleen. Asiaa helpottaisi huomattavasti, kun se osaisi kertoa mikä mättää...
Illalla vielä menin hetken Glowlla kentällä. Se ei eritysemmin ole pitänyt kuolainten laitosta, joten olen opettanut sille, että kuolaimet otettuaan saa leivänpalan. Otti kuolaimet tänäänkin ihan itse suuhun, mutta mukana meni leukaremmi. Kun yritin ottaa sitä pois suusta, niin etusormeni jäikin hampaiden väliin. Ponikin pelästyi niin, että suu jäi auki ja sekä kuolaimet että leipä putosivat suusta. Mun sormeen tuli molemmille puolille haavat ja kynnen altakin valui verta...Ei muuta kuin poni takaisin kiinni ja sormea paikkaamaan. Kyllä tekikin kipeää. Menin kuitenkin ratsastamaan, mutta sekään ei oikein sujunut, kun poni kyttäsi molempia päätyjä...Oliskohan sillä pientä tylsistymistä ilmassa, kun ei olla päästy maastoon taas vähään aikaan.
Glown jälkeen menin vielä Sissillä, mutta siitäkään ei tullut mitään. Itse oli jo ihan väsynyt ja turhautunut, sormea särki ja kaikki oli huonosti. Poni jännitti ja ekat slaakit sai jo alkukäynneissä, seuraavan verryttelyraveissa. Ei rentoutta ei tasaisuutta. Vähän laukattiin, mutta en vaan jaksanut keskittyä ja työstää ponia rennoksi, joten päätin lähteä pellolle laukkaamaan ennen kuin menee tappeluksi. Saas nähdä kuinka käy huomenna kilpailuharjoituksissa...Se ei voi mennä hyvin :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti