sunnuntai 17. helmikuuta 2013

34. Minni-poni

Tänään olitiin siis veljen pojan 2-v. synttäreillä, joten tältä päivältä ei raportoivaa. Paitsi valtavasti kiitoksia kaikille ihanille täällä kotona, jotka siivosivat tallin, liikuttivat ponit ja saalistivat karkulaiset. Ihanaa, että tallissa on väkeä, joihin voi luottaa joka tilanteessa ja homma toimii. Ilman teitä jäisi moni reissu tekemättä!

Eilen menin siis Minnillä ekaa kertaa klinikkareissun ja mahahaavalääkityksen aloituksen jälkeen. Harjatessa poni ei piiskannut hännällään tai kiukutellut muutenkaan mahaa harjatessa. Voikohan se lääke vaikuttaa näin pian??? Anyway, poni oli oikein kiltisti. Laitoin suuhun nyt suoran kumikuolaimen (apple mouth). Alussa taas vastusteli kättä aika lailla, mutta kipumuisti noilla on yleensä aika pitkä. Ratsastuksen edetessä poni kuitenkin rentoutui ja tasaantui selvästi. Tehtiin hiukan väistöjä ja siirtymisiä, jotta sain ponin avuille ja rennoksi. Minni liikkui tosi reippaasti, yhtään en joutunut käskemään eteenpäin eikä se edes aikonut jumittaa. Minkään sortin ontumista en kyllä myöskään tuntenut selkään. Laukat nousi paremmin kuin koskaan niin käynnistä kuin ravistakin. Ekaa kertaa tuli sellainen olo, et kohta voidaan lähteä koulradalle kokeilemaan. Täytyy nyt koittaa mennä sillä vähän useammin, niin Annikin saa enemmän ponista irti, kun tehtävät on ponille tutumpia. Samalla saadaan lisää tasaisuutta ja mun on myös helpompi neuvoa muita ratsastajia, kun tiedän miten poni toimii.

Sissillä on ollu tällä viikolla laittoman monta vapaata. Eilen kävin sentään maastoilemassa, tosin kevyesti vaan. Tänäänkin taas seisoi...No ensi viikolla taas enemmän.

Myös Reetulta tuli terveisiä, että on kotiutunut hyvin ja Leenakin on suhtautunut hyvin uuteen tulokkaaseen.

  
Minni työskentelee


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti