lauantai 9. helmikuuta 2013

27. Me tarvitaan maneesi...

...Tai siis Sissi tarvii. Tänään töstin sitä kentällä varmaan puolitoista tuntia kaikissa askellajeissa eikä se meinannut millään rentoutua. Aluksi jumpattiin käynnissä ympyrällä sulkuja ja vastataivutuksia. Kyllä se vaan oli hankalaa. Heti kun vähänkin jännittyi, tuli kuuroksi pohkeelle. Sitä jää itsekin niin helposti vaan vetämään ja puristamaan...Vastataivutukset onnistui yllättävän hyvin molempiin suuntiin, mutta sulku ei meinannut sujua lainkaan, joko väisti täysiä sisälle koko kropalla tai heitti perää ulos. Tarpeeksi pitkän väännön jälkeen saatiin muutamat hyvät pätkät aikaan.

Ravissa haettiin vaan tasaisuutta ja rentoutta. Taivuteltiin sisään ja ulos ympyröillä, mutta ponilla tuntui olevan vieterit kavioissa. Niin kiire oli koko ajan ja vähän väliä säikähti lenteleviä lumikökköjä. Kovin montaa rentoa askelta ei mukaan mahtunut. Siirtymisillä lähti vähän kuuntelemaan. Laukassa koitin aluksi hakea myös suorempaa ponia ulkoasetuksilla, mutta poukkoili siihen maalliin, että melkein jo putosinkin. Siitä ei siis meinannut tulla mitään, kun poni vaan keräsi kierroksia koko ajan enemmän ja enemmän. Vaihdettiin tehtävä laukka-käynti-laukka siirtymisiin. Pikkuhiljaa kuulo palasi ja poni malttoi vähän rentoutuakin. Alkoi olla kyllä niin väsynytkin, että sekin rauhoitti varmaan paljon. Loppuraveissa oli jo vähän kivampi ja kuuliaisempi. Lopuksi mentiin vielä kävelemään maastoon pikkulenkki. Ponia ei olisi kiinnostanut kyllä lainkaan, vaan koitti hienovaraisesti kääntyä kotiin koko menomatkan. Hiki tuli kyllä molemmille.

Sissin jälkeen menin vielä Glown kanssa ilman satulaa kentällä hetken. Käynnissä se oli tosi rento ja rauhallinen, mutta eteni ilman sen suurempia kyttäilyjä/jumituksia. Käynnissä alkaa olla jo aika tasainenkin ja ymmärtää vähän pohjettakin sivulle vievänä apuna. Ravissa jännittyy vielä aika paljon, tuntuu siltä, että odottaa koko ajan laukka-käskyä. Jonkin aikaa siinä haettiin vaan tasaisempaa tahtia ja muotoa ympyröillä molemmissa suunnissa. Kun rentotui, käveltiin hetki pitkin ohjin. Huilin jälkeen oli laukan vuoro. Oikeaan kierrokseen laukka nousee jo aika sujuvasti. Tänään laukka myös eteni hyvin ja saatiin ekaa kertaa laukattua ihan kunnolla parit ympyrätkin. Vasen laukka ei noussut ihan yhtä helpolla, mutta sekin nousi ja pari ympyrää saatiin siinäkin tehtyä. Nyt ei tullut pukkejakaan eikä muuta. Oikein hieno poni! Onnistuneen laukan jälkeen lopetettiin ja käveltiin loppukäynnit taluttaen.

Tänään aamusta kasvattimme Netta oli ekaa kertaa estekisoissa. Hienosti poni meni40 cm radan yhdellä pudotuksella. Tästä on hyvä jatkaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti