Voihan suojakeli! Koko päivän on saanut olla tökkimässä lumia alas katolta ja sitten lapioida pudonneet syrjään ennen kuin jämähtää ja tallaantuu ovien eteen... Siihen vielä päälle isäntä oli päättänyt, että tänään on siivouspäivä. Ei siis ehtinyt tänäänkään juuri ratsastaa, vaikka niin olin suunnitellut liikuttavan useamman ponin.
Illalla pidin taas tuntia kotona. Suurin osa pitämistäni tunneista on valmennustyyppisiä, joissa mennään omilla hevosilla pienissä ryhmissä. Silloin tällöin mukana on muitakin ja se aihaeuttaa ylimääräistä päänvaivaa. Meidän ponit kun ei ole ihan parasta mahdollista tuntiponiainesta. Minni on lähimpänä, ennemmin vähän hidas ja nahkea kuin säpäkkä. Toisaalta juuri samasta syystä en hirveästi haluaisi sitä käyttää, jotta eteenpäinpyrkimys ja herkkyys säilyisi, edes se vähä mitä sieltä löytyy. Se reagoi puristamiseen ja epäselviin apuihin jumittamalla. Varsinkin laukka on vaikeaa. Toivottavasti nyt vatsan hoito auttaisi siihenkin ja poni alkaisi edetä innokkaammin.
Rose taas on hyvin herkkä ja nopea reagoimaan. Se on myös hyvin kaukana tahmeasta. Osaavalla ratsastajalla se on erittäin mukava eikä jännity kuskin vaihdosta, mutta jäykkää kätää vastustaa nykimällä ohjaa. Helposti se myös lähtee juoksemaan alta, jos sille antaa siihen mahdollisuuden. Kun kuski haalitsee hyvin apunsa, se on erittäin helppo ja miellyttävä. Ei juokse alta, ei paina kädelle, mutta etenee omalla moottorilla hyvin kevyin avuin. Sissi taas on vielä astetta herkempi eikä sitä ole edes koitettu ottaa tunneille mukaan, kun jännittyy niin kovin, ettei ratsastamisesta tule mitään. Jännittyneisyys jää sillä helposti vielä päällekin pidemmäksi aikaa. Lilli on hyvä tuntikäytössä, mutta sen koko on aika rajoittava tekijä ;) Säkäkorkeutta on kuitenkin vain 95 cm. Lissu taas ontuu etujalkaansa, toisina päivinä enemmän ja toisina liikkuu puhtaasti. On kuitenkin epäreilua ponille vaatia sitä enää tekemään kunnolla töitä, tiineyskin on loppusuoralla ja ikää 23-vuotta. Tarmo on vielä koulutkseltaa niin kesken, että sitä en ota vielä tunnille mukaan kuin näille mun "luottoratsastajille". Muuten se varmaan olisikin paras meidän poneista tuntiponin hommaan, mutta ori on aina riski, varsinkin jos kuski on kokematon.
Onneksi välillä olen saanut lainata yksäreitä mukaan tunneille. Toisaalta olisi kiva, että tallistä löytyisi jokaiselle sopiva ratsu, mutta toisaalta meillä ei ole mitään ratsatuskoulua. Se on vaan kurjaa, jos jollekin ei löydykään sopivaa ratsua ja tunnista jää huono maku suuhun, kun hevonen joko juoksee ja jännittää tai sitten poni jää nurkkaan seisomaan. Omaan käteen sopii kuitenkin niin paljon paremmin erittäin herkät ja kuumat ponit, jotka harvoin toimivat opetuskäytössä. Viime syksynä tuli myytyä nekin kaksi tasaisemman luonteen omaavaa ponia. Olisi niin kiva, kun voisi pitää vähän kaikkea. Tässä tilanteessa on kuitenkin pakko miettiä mitä haluaa ensisijaisesti tehdä ja toimia sen mukaan. Kaikkea ei vaan voi saada.
Tänään en ehtinyt ratsastaa kuin Glown ja senkin vasta tunnin jälkeen. Menin ilman satulaa ja poni oli niin hieno ja taitava. Ravissa se on aluksi tosi jännittynyt ja tuntuu odottavan koko ajan laukkaa. Tarpeeksi pitkän ravailun jälkeen rentoutuu ja ravista tulee oikein tasaista ja mukavaa. Vähän se välillä kyttää sinne sun tänne kentällä, mutta sisäpohkeella alkaa olla jo jotain vaikutusta ja ponia pystyy työstämään kyttäämisestä huolimatta. Laukka sujui tänään myös extrahienosti. Siinäkin pääsin oikein työstämään laukkaa. Vähän alussa tuli pukkeja ja vaihtoja. Laukka on ponille selvästi vähän vaikeaa. Glown ravi on todella vahva ja juoksuttaessakin mielummin vain ravaisi. Laukassa siis kestää aikansa, että löytää tasapainon. Siihen asti esitetään pieniä kevätjuhlaliikkeitä. Onneksi niissä pysyy kuitenkin hyvin kyydissä ilman satulaakin. Vasemmassa kierroksessa tuli ekaa kertaa ihan oikea laukanNOSTO ja ihan pohkeesta. Hieno Glow! Huomenna koitan vihdoin saada siitä ihan oikeita ratsastuskuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti