Tunnin jälkeen siivoilin tallin ja ratsastin Glown. Peppi tuli ottamaan vähän kuviakin siitä. Todistusaineistoa, että on edistytty ;) Poni toimii joka kerta paremmin. eteenpäinpyrkimys alkaa olla kunnossa ja muotokin pysyy tasaisena, kun poni on rento. Ravissa rentoutta kaivataan eniten. Glow alkaa heti tarjota laukkaa, kun aloitetaan ravaaminen. Rentoutuu kyllä hetken ravailun jälkeen eikä koita hyppiä laukalle joka kulmasta. Vasen kierros on aika lailla vaikeampi, sisäpohje ei mene läpi vielä lainkaan, mutta nyt kun poni alkaa muuten edetä sujuvasti kaikissa askellajeissa niin päästään siihen ongelmaan seuraavaksi käsiksi. Laukka nousee jo tosi hyvin ja sitä pääsee työstämäänkin ympyrällä. Lopuksi lähdettiin kokeilemaan maastokävelyä. Omasat pihasta Glow suostui vielä poistumaan, mutta naapurin pihalle se ei uskaltanut enää mennä. Siinä jumittaessa tuli autokin vastaan, joten jouduin tulemaan selästä alas ja taluttamaan pihan läpi. Sen jälkeen kiipesin takaisin selkään eikä mitään ongelmia ollut. Käveltiin pieni lenkki metsässä ja palattiin kotiin. Tallissakin Glow alkaa olla jo todella rauhallinen ja leppoisa käsitellä.
Ratsastin myös pitkästä aikaa Rosen kanssa. Työskenneltiin hieman lyhyemmässä ja korkeammassa muodossa, johon poni on tottunut. Rose oli aluksi aika jännittynyt ja hermostui kokoamisista, mutta kun malttoi odottaa ja kuunnella, niin sulut ja vastataivutuksetkin sujui hyvin. Hermostuessaan se alkaa nyppiä päätään kovasti, mutta tasaantui hyvin, kun huomasi, ettei ohja anna periksi. Ravissa vähän taivuteltiin ja jumpattiin kylkiä. Hyvin se lopulta taipui molempiin suuntiin ilman, että tahti muuttui juurikaan. Treenattiin myös käyntinostoja ja nekin sujui hyvin, kun poni oli sen verran pörheässä mielentilassa. Laukkakin pysyi hyvin paketissa ja niska ylhäällä. En mennyt sen kanssa kovin pitkää aikaa, kun Rose ei ole vielä tottunut työskentelemään kovin lyhyenä, joten väsyi nopeasti. Lopuksi ravailtiin kunnolla eteenpäin venyttäen samalla kaulaa eteen-alas. Hieno poni! Tarttis vissiin useamminkin mennä sillä, kun on niin kiva.
Vielä Tarmonkin kanssa urheiltiin tälle illalle. Käynnissä ja ravissa tehtiin ihan taivutteluja. Vasempaan ohjaan se puree aika kovin kiinni ja oikealta on taas ihan tyhjä. Ravissa ero on hieman pienempi, mutta selkeä silloinkin. Sitä täytyy nyt alkaa aktiivisesti työstämään. Tässä tulee nyt varmaan hieman tiiviimpi treenipätkä kohti oripäiviä (tosin vielä ei olla ilmottauduttu), jonka jälkeen saa kunnon loman. Tarmollakin alkaa olla eteenpäinpyrkimys kohdillaan. Nyt tarttis saada kuntoa kohotettua ja päästä käymään vähän vieraissa paikoissa, jotta rentoutuisi nopeammin muuallakin kuin kotona. Tehtiin tänään myös vähän laukannostoja. Käynnistäkin nousi hyvin eikä poni tarvitse mitään kiihdytysaskelia. Oikean laukan kanssa on nyt vaan ongelmia, kun nostaa vinouden takia koko ajan väärää. Siihen auttoi kyllä, kun vähän väistätti ulos ennen nostoa ja nosti suoraan laukan. Itse laukka pyörii hyvin, on sillä kyllä iso laukka. Loppuraveissa tehtiin vielä muutamat lisäykset.
Ennen hevosten sisäänottamista harjasin vielä Reetun ja tsekkasin sen läpi. Huomenna aamupäivällä sitä tullaan hakemaan uuteen kotiin. Vähän sillä oli päässyt kaviot lohkeamaan, kun ovat kasvaneet vauhdilla viime vuolusta. Tosin silloin ei juuri mitään tarvinnut ottaa, niin nyt olisi ollut senkin edestä. Kengittäjä olisi ollut tiistaina tulossa varsoja vuolemaan, mutta se jää nyt Reetulta sitten väliin. Onneksi passi ehti tulla ja rokotuksetkin saatiin sinne merkittyä.
Vielä muutamat ratsastuskuvat Glowsta tältä päivältä Pepin kuvaamana. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti