Meidän poneista Minni oli jälleen hieronta vuorossa. Hierontakuuri sillä alkoi joulukuussa, kun poni alkoi jumittaa ratsastaessa. Sillon jumeja löytyi mm. poskista, kaulasta ja vatsalihaksista. Se oli vastustellut kuolainta jonkin verran, joten epäilys hammaspiikeistä tai hampaiden vaihdosta heräsi. Vastustellessaan veti päätä eteenpäin ja venkoili kättä vastaan. Siitä ne lihaksetkin todennäköisesti jumittui. Vaihdettiin päävehkeisiin lyhytvartiset hackamoret ja seuraavalla viikolla hierottaessa olikin ihan eri poni. Jumit ei tainneet olla kovin syvällä, kun niin nopeasti lähtivät aukeamaan. Nyt lihaksisto oli vieläkin parempi, etuosassa ei ollut enää mitään sanomista, vain pientä jäykkyyttä oikealla lanteen alueella. Minni on siitä erikoinen persoona, että se ei juurikaan tällaisesta "lääppimisestä" juuri perusta. Vaikka kireyttä tms. lihaksissa ei tunnu, poni on niin hapan kuin voi olla. Välillä hampaat napsuu ja välillä takajalat nousee, häntä viuhtoo lähes jatkuvasti...Pätkittäin poni ikään kuin unohtaa kuikuttelun ja rentoutuu, jopa haukottelee, kunnes taas muistaa, et munhan pitikin kiukutella. Minni saikin tällä kertaa kokeilla Tarun hierovaa magneettiloimea. Siitä poni todella piti! Kukaan ei lääpi ja lihaksissa tuntuu hyvältä. Poni rentoutui niin täysin, että oli kuin rauhoitettu, kun siirsin sen karsinaan käsittelyn jälkeen :) Minniä on nyt hierottu vähän muita useammin sen rakenteen takia. Se on malliltaan niin lyhytlinjainen, että selän kanssa saattaa tulla ongelmia. Hieronnan lisäksi olen huolehtinut siitä, että poni oppii venyttämään hyvin eteen ja alas, että selkä pääsee aukeamaan ja lihakset kehittymään.
Illalla oli vielä ohjelmassa Krissen kouluvalkku. Pienen joulutauon jälkeen valkkuun olikin tunkua ja saatiin kasaan kaksi ryhmää. Itse menin Sissin kanssa. Kyllä taas tuntuikin alussa siltä, että poni on "lomaillut" lähes kuukauden, vain maastoilemassa ollaan käyty. Kovin jännittynyt se ei ollut, mutta edestä aika kankea ja sitkeä. Krisse käyttää opettaessaan paljon ratsastuspilateksen periaatteita ja tänään treenattiinkin kääntämistä ilman, että oma istunta valuu vinoon. Oikeassa kierroksessa pysyin hyvin suorana, mutta vasemmassa ulkoistuinluu valui vähän ulos. Taas lisäselvyyttä siihen, että miksi saan kaikki satulat valumaan oikealle...Sissi alkoi onneksi loppua kohden toimia myös suustaan ja hyviä pätkiä oli. tosin muoto oli hieman matala, mutta treenin puutteessa ei voikaan heti kaikkea vaatia. Poni ei saanut kuin yhden slaakin tänään! Ja laukassakin sai vähän koottua ponia, vaikka virtaa tuntui olevan. Ihan ei kuitenkaan taideta näillä eväillä lähteä kouluradoille, mutta onneksi vielä on aikaa ennen kisakauden alkua. Sunnuntaina lähdetään kokeilemaan kuinka hyppy kulkee Annan valkkuun.
Niin ja piti myös hehkuttaa nuoren ponin kasvattajan/omistajan tähtihetkiä parinkin ponin osalta :) Olin niin ylpeä Tarmosta, kun katselin kuinka lähtivät Essin kanssa maastoon. Seurana oli pv-ruuna Manu (7-v.), joka jäi katselemaan meidän roskista pihalta poistuttaessa. Tarmo tuli niin kauniisti pitkin ohjin rennossa käynnissä Manun ohi ja lähti reippaasti vetämään maastolenkkiä ilman pienintäkään inahdusta. On se niin hyvätapainen nuori ori! Ja toinen superhieno poni oli Rose. Kyllä sillä nyt on vaan palaset loksahtaneet paikalleen. Jo kolmatta kertaa peräkkäin se on kävellyt oikeasti rennosti ja koko kropan läpi heti alusta asti. Krissekin huomasi selvän muutoksen ponissa Outin ollessa sillä valkussa. En siis ollut vain kuvitellut ;)
Essi ja Tarmo syksyllä maastoon lähdössä
(valo ei enää ihan riittänyt meidän kameralle...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti