maanantai 25. maaliskuuta 2013

62. Antoisa kisapäivä

Eilen oli hyvä reissu, mutta päivän pituus vei kyllä voimia aika lailla. Oltiin siis Outin kanssa seurakoulukisoissa Kemiössä Rosella ja Sissillä. Outi ja Rose starttasivat luokassa He C:1 ja startti oli jo 10.30, joten lähtö tallilta oli yhdeksältä. Sitä ennen piti tietty hoitaa hepoille ruuat ja ulkoistaa ne ja sitten vielä kantaa vedet niille pihalle. Lisäksi tavaroiden ja ponien pakkaus lähtöä varten. Aamupala jäi syömättä, mutta onneksi mukana oli "kunnon" eväät: karkkia, keksiä ja pullaa.

Rose oli melko levoton edestä, mutta muuten rata sujui kohtuu hyvin. Peruutus oli kyllä taas ongelmallinen. Poni liikkuu nyt hienossa ryhdissä, mutta ei vielä jaksa pysyä tasaisena. Pikkuhiljaa voiman kasvaessa tasaisuus löytyy ja siihen asti käytetään kauhukahvaa apuna, jotta nyppimisestä ei tule tapaa. Poni on kuitenkin vasta viisi, se meinaa itseltäkin välillä unohtua, kun on niin valmiin oloinen. Siitä tulee hyvä :)
Tässä rata.

Sissin kanssa menin ensin luokan He B:0. Sitä ollaan tahkottu nyt oikeastaan joka kisoissa tähän mennessä. Sitäkin starttia saatiin odotella reilu tunti Rosen radan jälkeen. Sissi oli tosi hyvin kuulolla ja avuilla. Se liikkui rennosti ja tasaisena. Rata oli paras tähän mennessä. Isoin moka oli lävistäjällä kolme askelta käyntiä -kohdassa, jossa askeleita oli liikaa, kun poni ei lähtenytkään heti raviin pyydettäessä. Oikeassa laukassa voltilla valui vähän ulos lapa edellä, mut muuten jopa siirtymiset alaspäin oli hyviä. Prosenttejä tuli 66,8 ja niillä irtosi luokan voitto 0,4 prosenttiyksikön erolla :) Helppo B-rata


Taas odoteltiin lähes kaksi tuntia ennen A:ta. Rata oli pitkän radan ohjelma He A:2. Verkassa poni oli hyvä, mutta radalla jännittyi, kun jäi maneesiin yksin. Huuteli välillä eikä keskittynyt niin hyvin kuin edellisellä radalla. Mitään rikkeitä ei tullut, mutta poni oli vähän kiireinen ja jännittynyt. Vastalaukat oli radan paras kohta. Lisäykset heikoimpia. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa ottaa "riskejä" radalla ja pyytää ponista vähän enemmän liikettä ulos silläkin uhalla, että rikkoo. Ekaksi A:ksi rata oli oikein hyvä ja prosentit 62,582, joilla oltiin ensimmäisiä/toisia ei-sijoittuneita. Nyt vaan lisää treeniä ja ratoja alle. Eiköhän me tällä kaudella jossain välissä mennä sitä A:ta aluetasollakin. Helppo A

Kotona oltiin siinä viiden jälkeen. Ponit hetkeksi vielä tarhaan ja kamat paikalleen. Muutaman karsinan ehdin siivota ja kuudelta pidin tunnin. Sen jälkeen tallin siivous loppuun ja iltaruuat ja vedet karsinoihin. Ponit vielä sisälle ja kello olikin jo yhdeksän. Viimein sisälle ja ruokaa. Varsin rankkoja nämä kisapäivät, mutta on se vaan kivaa. Ilman mitään tavoitteita en jaksaisi treenata lainkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti