keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

58. Irkkuneito

Jo pidemmän aikaa olen haaveillut, että pihassamme olisi aito irlantilainen ponineito. Tänään se sitten toteutui, kun aamulla kahdeksan jälkeen kuljetusfirman rekka saapui vuotiaan irkkutamman kanssa pihaan. Harmi, että kyydissä ollut ihanuus ei ole meidän oma, vaan hänestä tulee tulevaisuudessa Glown tallikaveri. Tamman saapusmisen myötä päätös vahvistui entisestään; joku päivä sieltä rekasta tulee meille ihan oma irkkuneito.

Poni on lähes täysin käsittelemätön, joten pikkuhiljaa totutellaan normaaleihin hoitotoimiin. Onneks varsa on varsin kiltti ja järkevä. Sormet kyllä oikein syyhyää takkuisen turkin kimppuun, mutta annetaaan neidin vähän kotiutua ensin.

Glow oli tänään kiltisti, mutta taas vähän jännitti, joten ravin tahdin kanssa oli ongelmia. Tarmo sai tänään nautiskella hieronnasta. Mitään jumeja ei ollut, vaan poni tuntui hyvältä käden alta. Kehuja tuli myös tasapainoisesti kehittyneestä lihaksistosta. Rose ja Minnikin tuli liikutettua, Outi meni Rosen ja Anni Minnin. Huomenna sitten estevalkkuun ;) ja nyt unten maille ennen kuin sammun tähän koneelle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti