tiistai 19. maaliskuuta 2013

57. Laiskuus kostautui

Tai laiskuus ja laiskuus. Glowlla oli perjantaina ansaittu vapaa ja viikonloppuna aikaa ei juuri ollut ylimääräistä kisojen ja tallihommien jälkeen. Eilen sitten oli taas sellainen tahtojen taistelu. Kolme vapaata ja kova tuuli ei ollut hyvä yhdistelmä. Glow kyttäsi taas kentällä kolmea kulmaa, yhdessä olisi voinut työskennellä rennolla ponilla. Aloitin käyntiväistöillä ja kierros kierrokselta päästiin lähemmäs uraa. Välillä kyllä tuli yhteenottojakin, poni keuli, pukitteli ja koitti vältellä mörköjen suuhun joutumista. Aika monta kertaa meinasin luovuttaa, mutta jos olisin jättänyt ratsastuksen kesken, se olisi vain siirtänyt ongelman ratkaisua. Vedin siis vain syvään henkeä ja jatkoin. Ihme, että pysyin kuitenkin selässä ilman satulaa. Sen verran sivuloikkia tuli, ponin säikkyessä kaikkea mahdollista. Kun poni oli avuilla käynnissä, ravailin ympyröitä molempiin suuntiin ja päätyihin. Tuskaa sekin tuotti aluksi, mutta nyt rentoutui nopeammin ja kyttääminen väheni. Kun poni teki kumpaankin päätyyn kummassakin kierroksessa rennosti ympyrät, lopetettiin kiitokseksi.

Tänään oli sitten uusi yritys. Glow oli alusta asti paljon rennompi eikä kytännyt kuin yhtä kulmaa ;) Tänään ei myöskään kysellyt pitääkö uralle mennä, ei pukitellut eikä keulinut. Vähän tuulinen keli säikytteli edelleen, varsinkin kun lapset leikki kentän lähistöllä näkymättömissä. Ravikin oli nopeasti rentoa ja tasaista. Pahin mörkökulma sai poni edelleen jännittymään, mutta pysyi kuitenkin avuilla suht hyvin. Laukatkin otettiin ja ne sujui paremmin kuin aikoihin! Nyt täytyy treenata ahkeraan tulevat päivät, että kehtaa esittää ponin omistajalle viikonloppuna ;)

Sissin kanssa ollaan treenattu kovasti He A:ta. Ilmoitin meidät sunnuntaiksi Kemiöön ekaa kertaa He A-tasoiseen luokkaan. Vähän jännittää, koska viimeksi olen mennyt A:ta joskus 10 vuotta sitten. Nyt on ekaa kertaa itse koulutettu poni vielä alla. Tosin ei oteta paineita. Poni on sisäänratsastettu vasta vuosi sitten. Hyväksytty rata on tavoitteena ja siitä lähdetään petraamaan kauden edetessä.

Huomenna onkin jännä päivä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti