260. Tarmon kanssa Ypäjällä

Anni ja Tarmo aloittivat yhteisen kisauransa isänpäivänä Ypäjällä Movember-showssa. "Päätavoitteena" oli metri, mutta otettiin 90 cm alle ihan varmuudeksi. Vaikka treeneissä on vallan menty isompaa, niin kisatilanne on aina eri eikä Anni ollut ennen hypänyt kisoissa metriä. Luottavaisin mielin lähdettiin matkaan, koska valkut on menneet todella hyvin ja Tarmo on ollut kiltisti vieraissa paikoissa.

Koska 90 cm oli päivän eka luokka klo 8.00, lähdimme matkaan kuudelta. Sitä ennen piti tietty ruokkia kotiin jäävät ponskit ja nakata ne pihalle. Heinät olin kantanut tarhoihin jo edellisenä iltana, joten se hoitui aika nopsaan. Kamat autoon, poni koppiin ja menoksi. Aikataulussa oltiin perillä, käytiin ilmoittautumassa ja kävelemässä rata. Esteet näytti niin pieniltä! Olis tarvinnut olla mitta mukana. Muutenkin rata oli sujuva, ei kovin tiukkoja teitä vaan sujuvia linjoja ja hyvin tilaa. Tarmolle siis oikein sopiva, kun voima ei vielä riitä säilyttämään terävyyttä ja energiaa pienemmässä laukassa.

Verkka oli päivän isoin jännityksen paikka. Olin laittanut ponille punaisen rusetin häntään, mutta eipä siitä juuri apua tuntunut olevan. Ihan läheltä siellä silti suihkittiin. Verkassa käytössä oli puolikas Ypäjä-hallista ja sinne sai mennä 12 ratsukkoa. Aika ahdasta oli. Mutta Tarmo pysyi nahoissaan. Sitä pystyi ratsastamaan ja hyppyjäkin saivat riittävästi alle ihan ongelmitta. Muutaman kerran poni jännittyi, jos joku tuli esim. juuri esteeltä kohti tms. Mutta mitään vaaratilanteita se ei aiheuttanut. Tarmo oli neljäs lähtijä, joten aika nopeaan päästiin Opisto-hallille hengailemaan radan puolelle. Rata oli sujuva, mutta poni oli saanut olla ihan vähän terävämpi. Perusradan viimeisellä esteellä (sarja) a-osalla tuli puomi alas. Mutta erittäin tyytyväisiä olimme.

Hetki hengailtiin traikulla ja sitten valmistauduttiin seuraavaan rataan. Anni meni kävelemään rataa ja mä jäin taluttelemaan Tarmoa. Siellä me kierrettiin samaa kehää muiden kilpureiden joukossa. Poni kulki löysällä ohjalla perässä kuin kokeneempikin kilparatsu. Olin taas siitä niin ylpeä. Ei tarvinnut jännittää yhtään, minne se sinkoaa tai pidellä käsi krampissa. Yhtään kertaa se ei edes hörissyt, vaikka välillä joku meni ohi aika läheltäkin. Pahin läheltä-piti-tilanne oli verkan ovella, kun oltiin menossa sinne ja toinen poni änki meidän ohi siitä samasta kolosta yhtä aikaa. Ratsastajien jalat varmaan koski toisiinsa. Siinäkin Tarmo tyytyi vilkuilemaan olan yli kiinnostuneena, mutta ei inahtanutkaan. Metrin verkassa Tarmo oli paremmin hereillä ja enemmän ryhdissä. Hypyt oli sujuvia ja oltiin valmiita hyvissä ajoin. Ratakin oli terävämpi ja oli ilo katsoa kuinka helpolta meno näytti. Vaikka yhteistyötä ja kokemusta on molemmilla vähän takana, niin homma toimii. Radalla poni livahti yhdestä esteestä ohi, mutta muuten se oli parempi kuin 90 cm. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti ensi kautta.