sunnuntai 9. marraskuuta 2014

258. Pantsun valmennukset

Keskiviikkona ja torstaina päästiin taas Pantsun Piian treeneihin. Tai paikkahan oli alunperin Annilla ja Tarmolla, mutta keskiviikkona aamulla Anna laittoi viestiä, että on tullut useampia peruutuksia. Ja mähän olin tietty heti valmiina lähtemään mukaan. Tosin lupasin mennä vain ekaan päivään, joka on aina enemmän sileätyöskentelyä ja jumppaa, koska ratsuna toimi tietenkin Sissi. Tamma ei ole hypännyt viimeisen vuoden aikana, joten yhden päivän treenit sai riittää. Oman lisäjännityksensä toi se, että olin ehtinyt ratsastaa ponilla kerran ennen valkkua ja Sissi ei ole ihan parhaimmillaan, kun jännittää vielä kuskia. Kovin sujuvaa menoa en siis odottanut, mutta mukaan oli päästävä.

Oltiin sitten Annin kanssa mukana viimeisessä poniryhmässä, joka alkoi klo 19. Anni oli jo omalla ponillaan mukana edellisessä ryhmässä, joten pientä askartelua sai harjoittaa, jotta ponit oli ajoissa valmiina. Onneksi apukäsiä löytyi purkamiseen ja kävelyttämiseen. Tarmo odotteli kopissa, kun laitoin Sissin valmiiksi ja vein sen talliin hoitopaikalle seisomaan. Sitten Tarmolle kamat ja kävelyttämään sitä valmiiksi. Tamo oli tällä kertaa selvästi pörheämpi ja keskittyminen oli lähinnä Sississä. Ei mitään sikailuja, mutta katseli koko ajan kulmien alta, missä Sissi menee ja hörisi sille aina välillä.

Alkuverkassa aloitettiin ravityöskentelyllä. Toisele pitkälle sivulle kaksi volttia ja toiselle puolen vastataivutusta ensin uralta keskelle ja sitten keskeltä takaisin uralle. Asetus siis väistössä liikkeen suuntaan. Oikea kierros sujui Sissin kanssa hyvin, paitsi varsinkin volteilla ulko-ohja jäi vähän tyhjäksi. Liikaa taivutusta sisälle. Väistöissä poni meni erittäin hyvin sivulle. Niitä on selvästi harjoiteltu. Vastalaukkakaarteet meni tietysti kuin vettä vaan. Koko ajan kuitenkin kaipasin poniin lisää rentoututta. Nyt oli koko ajan vähän pinkeänä hirmu korkeassa muodossa ja vähän kiireinen. Tarmoa en niin kovasti ehtinyt katsella, mutta väistöissä joutui menemään useamman kerran käynnissä, kun ei ravissa meinannut ehtiä siirtymään sivulle. Vastalaukoissa tuli myös vaihtoja enemmän kuin usein.

Meille Sissin kanssa suurimmat ongelmat aiheutti laukkavoltit, joissa piti hypätä noin 70 cm lankun yli. Siis kuinka voikin ratsastaa niin huonosti! Askel ei meinannut sopia lainkaan ja kaikki vanhat synnit tuli taas esiin. Kun huomasin, että askel ei sovi, niin herran halutuun vaan...Ylävartalolla kaulalle ja ohjat pois. Ei auttanut. Pitäisi vaan pitää pää kylmänä ja ratsastaa viimestä askelta myöden. Ja koska askel ei meinannut sopia millään, niin voltitkaan ei ollut kovin pyöreitä. Puominnostajilla oli taas hommia. Kun oltiin tehty toistoja ja toistoja ja toistoja, niin muutama melkein sujuva voltti saatiin aikaan. Lopuksi hypättiin pientä rataa, korkeudet varmaan noin 80cm. Ensin kulmasta aaltolankku, josta tiukalla kaarteella takaisin lyhyttä sivua kohti okseri, päädyn läpi ja pitkällä sivulla jumppa, jossa kolme pystyä kolmen laukan välein. Taas päädyn läpi kulmasta lankku ja tiukalla tiellä okserille kohti päätyä ja vielä pystyt pitkällä sivulla takaisin. Alkuun ei taas saatu mitään askelta ekaan hyppyyn ja kaarre okserille oli vaikea. Se toistettiin varmaan viisi kertaa ennen kuin päästiin etenemään. Seuraava ongelma oli pystyt, niissä oli normaalien puomien lisäksi ristikkona puomit tolppien päihin asti. Ne kauhistutti sekä mua  että Sissiä. Sissi pyrki niillä oikealle, jolloin se hyppäsi se ylhäällä olevan ristikkopuomin yli.  Tai yritti hypätä. Eihän ne kintut nyt noussut tolpan päähän asti, joten puomi tuli aika komeasti mukaan. Omat varpaatkin otti kertaalleen niihin kiinni. Sen jälkeen Sissi alkoi kieltää niille. Kun ristikkopuomit otettiin pois, niin johan alkoi sujua. Mentiin koko rundi vielä uudestaan ja nyt löytyi se este-Sissi. Se imi joka esteelle innolla ja hyppäsi todella hienosti. Askeleetkin taisi kaikille sopia. Hyvään kierrokseen oli hyvä lopettaa, ettei poni ole ihan hapoilla tottumattomana.

Tarmo sai kanssa tasoitusta radalla ensin ilman ristikkopuomeja. Se teki radan kerran ensin matalampana ja lopuksi sitten siellä noin 100 cm korkeudella. Kaiki ristikkopuomitkin se meni sujuvasti. Keskittyminen ponilta oli ihan hukassa ja se vähän rynni esteille. Piiakin totesi, että se on kuin Tarzan, joka tulee rintaa hakaten paikalle uhoamaan. Isolla egolla ja kapasiteetilla se ei tullut esteistä yhtään takaisin, meni vaan. Toisaalta hyvä, että Anni näki ponista myös tämän hieman haastavamman puolen ennen kisoja. Osaa varautua.

Torstaina mukana oli vain Tarmo. Nyt kun Sissi ei ollut mukana se oli kuin eri poni. Keskittyi huomattavasti paremmin. Alkuverkoissa oli tempon vaihteluita ja siirtymisiä. Nyt tarttis alkaa saada ponia vielä paremmin takaa eteen. Enemmän voimaa ja etenemistä ilman, että poni pitenee lainkaan. Radan poni tuli kahdesti. Eka kierros vähän rytmitön. Isommalla radalla tuli yksi tyhjä hyppy. Poni tuli kaarteesta hyvin sarjalle, mutta hyytyi ponnistukseen. Romutti esteen, mutta ei mitän. Uusintayrityksellä poni tuli sen kuin ei mitään olisi käynytkään. Ponissa näkyi kyllä edellisen päivän sähellys ja se alkoi selvästi väsyä jälkimmäisellä radalla. Vähän alkoi puomit kolista. Tässä vielä torstailta pari videota.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti