tiistai 11. marraskuuta 2014

259. Pikkuponit seuraesteillä

Viime lauantaina oltiin lasten ja pikkuponien kanssa seuraestekisoissa Teerisalossa. Nuutti meni Possulla puomiluokassa. Ensin Nuutin piti mennä rata ilman talutusta ja hän jopa muisti esteiden järjestyksen, mutta Possu oli niin tahmea, että 5-vuotias pikkukuski ei saanut sitä itse raviin. Verkassa Nuutti sai Possun menemään ihan kivasti haluamaansa vauhtia ja haluamaansa suuntaan. Kiltisti Possu meni radan ja Nuutti oli hyvin onnellinen ruusukkeestaan.

Peppi meni seuraavaksi Possun kanssa 30 cm luokan. Häntä vaan hirvittää kaatuminen ja pukittelu, vaikka poni on toiminut kuin ihmisen mieli koko kesän. Verkassa poni oli oikein fiksu ja meni sujuvasti. Radalle Peppi lähti laukassa, mutta ykkösesteen jälkeen pyysi ponin raviin ja meni loppuradan ravissa. Juuri, kun katsoin, että hienoa poni heräsi ja lähti laukkaamaan...Eikä kyse ollut siis mistään vauhdinotosta, vaan normaalisti säästöliekillä vähän laahustaen etenevä laukka alkoi pyöriä ja poni eteni sopivassa temmossa. Milläköhän sitä saisi valettua häneen rohkeutta ja luottoa poniin? Ei kai tässä auta muu kuin antaa aikaa ja pyrkiä vaan onnistumisiin riittävän helpoilla tehtävillä. Puhdas rata siis näiltä esteiltä, jotka Possu ravasi yli.

Lilli oli mukana myös ja teki kaksi reipasta rataa yhdellä kiellolla. Se teki isoja, hienoja hyppyjä. Jaksoikin hyvin, vaikka meni 30 cm ja 50 cm. Hieno Lilli <3 Possukin pääsi pitkästä aikaa hyppäämään edes vähän kunnolla, kun Olivia meni sillä 60 cm. Oli ihana katsoa, kun ponilla oli niin kivaa. Se meni tukka putkella ja valtavilla loikilla. Pariin otteeseen innostui vähän kaarteessa pukittelemaankin, mutta tällä kertaa ei esteen jälkeen. Jääkarhu oli ihan liekeissä. Helppoa ja mukavaa, Possu ja kuski nauttivat täysillä.

Kisojen jälkeen kotona tallin siivousta (onneksi pari ihanaa apukättä mukana hommissa) ja iltaa varten kaikki valmiiksi. Pitkästä aikaa vietettiin vapaailtaa mummilassa isänpäivän herkutteluiden merkeissä. Tosin sieltä kotiutumisen jälkeen oli vielä Tarmon jalkojen ja hännän pesu sunnuntain kisoja varten. Olin myös reipas ja pesin kaikki sen varusteet. Aikaa nukkumiseen jäi sellaset viisi tuntia, kun seuraavana aamuna lähtö Ypäjälle oli kuudelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti