maanantai 8. huhtikuuta 2013

71. Tampereen messut

Viimein ehdin kirjoittaa viikonlopun messuista. Olin siis paikalla Connemarayhdistyksen ständillä sekä lauantain että sunnuntain. Lauantaina päivä oli 10 h ja siihen päälle matkat 2h/suunta, sunnuntai oli pari tuntia lyhyempi. Tämän urakan jälkeen tunsi kyllä messuilleensa...

Lauantaina messuponina oli Tempelisa Lady Calista ja meitä ihmisiä oli kolme koko päivän ja lisäksi yksi osan päivästä. Lisäksi rotuesittelyssä oli The next Best Thing. Kun porukkaa on riittävästi, ehtii vähän kierreillä messuilla ja seurata näytöksiä. Tosin lauantaina oli sen verran tungosta kojuissa ja käytävillä, että oman pöydän takaa ei kovasti tehnyt mieli poistua. Mukavinta onkin jutella tuttujen ja muiden connemarafanien kanssa. Netin kautta moni connemaraihminen tulee "tutuksi", mutta on kiva saada näille ihmisille (ja poneille) myös kasvot. Hieman jäi harmittamaan kyllä, kun jäi moikkaamatta ihmisiä, kun ei vaan osannut yhdistää mistä kasvot on tutut. Ostoksetkin jäi täysin tekemättä, kun tungokseen ei huvittanut änkeä.

Sunnuntaina meidän Sissi möllötti ihailtavana karsinassa messupäivän. Poni osasi ottaa kaiken hälinän hyvin lunkisti. Taas poni osoitti olevansa super kaikin tavoin! Heti se alkoi syödä heiniä karsinassaan ja vesikin maistui. Tuntui olevan jopa vähän harmissaan, kun ei saanutkaan rapsutteluja ja silityksiä. Yleisölle ei saanut koskea messuilla oleviin poneihin Herpesvirus-vaaran takia. Sunnuntaina oli vähän väljempää ja vähän huolellisemmin tuli kierrettyä osastoja, mutta edelleenkään en ostanut mitään. Rahatilanne on niin surkea eikä oikeasti tarvita mitään, niin pystyin pitämään shoppailuinnon kurissa. Sen kangen olisin Sissille halunnut, mutta koko messuilla näin kaksi knkea ja molemmat oli liian pitkiä. Esityksistä valjakkoajo teki taas suurimman vaikutuksen. Kun olisi rahaa, nni ostaisin heti valjakkovermeet ja alkaisin ajaa kilpaa. Kouluaikoina Ypäjällä pääsi ajamaan ihan oikeilla valjakkovehkeillä ja se oli kyllä kivaa. Myös useammissa kisoissa oltiin toimihenkilöinä. Mutta pelkät valjaat oli messutarjouksenakin 650€. Varmaan jotain löytyisi halvempanakin, mutta kyllä sellaset pitäis sitten olla, että kehtais kisaamaankin lähteä. Ja ne vaunut vasta kalliit onkin...Haaveillaan siis edelleen.

Connemarayhdistyksen messuosasto

Connemarojen karsina
Ja itse messuponi Sissi, melkein puhtaana ;)

1 kommentti:

  1. Mä en käsitä miten mä missasin koko kojun! :D Kyllä mä noita pyyheliinojakin kävin lääppimässä... Ja hassua miten missasin poninkin vaikka kurkein kaikkiin karsinoihin (ilmeisesti en kuitenkaan ihan kaikkiin) :/ Harmittaa!

    VastaaPoista