380. Joulukalenteri #1

Viime vuonna jo mietin tämän toteuttamista, mutta silloin joulukuuta oli jo muutama päivä mennyt, kun idean sain. Kalenteri-idea jäi siis ajatuksen asteelle silloin. Uusi yritys nyt. Tarkoituksena on siis esitellä 24 eniten mun elämässä vaikuttanutta hevosta/ponia.

Ensimmäisenä ensimmäinen hoitoponini shetlanninponi Bahama Banana.

Bani tuli elämääni elokuussa 1995, kun aloitin ratsastuksen Särvän tallilla Paimiossa. Sain sen ensimmäiselle oikealle ratsastustunnilleni. Tai itseasiassa kolmelle ensimmäiselle. Tykästyin heti tähän söpöäkin söpömpään pikkuponiin. Bani oli silloin 5-vuotias.

Keväällä 1996 uskaltauduin pyytämään Bania hoitsukseni ja aloin käydä ensin kahtena päivänä viikossa sitä hoitamassa. Samana kesänä Bani astutettiin. Hoitaessa se osasi olla hankala ja alkuun vähän arastelinkin sitä. Se koitti liiskata seinään ja yrmi. Pidin siitä silti. Keräsin sille pikkutyttömäiseen tapaan omat harjat, pienet pyyhkeet ja muut tarpeelliset hoitotarvikkeet. Vuosien kuluessa kamoja tuli varsin kattava varasto. Banin kanssa oppi varsin hyvin jo lukemaan hevosen ilmeitä ja eleitä. Ekat kilpailunikin menin Banin kanssa. Mulle soitettiin aamulla kotiin, että tänään olisi tallilla harjoituskoulukisat, jos haluaisin Banin kanssa osallistua. Halusin. Ohjelma oli He C:2 (eli nykyinen He C:1) ja unohdin sen vain kahdesti. Laukkakaan ei tainnut kovin hyvin nousta enkä muista tuliko edes hyväksyttyä tulosta, mutta siitä se lähti.

Toukokuussa 1997 Bani varsoi ensimmäisen varsansa Tahiti Tahdin (i Almnäs Tempo). Näin sen viikon ikäisenä ensimmäistä kertaa. Varsa oli seurallinen ja rohkea. Bani oli hyvä emä alusta asti. Tahdin kanssa pääsin opettelemaan varsan käsittelyä omistajan neuvoessa.

Samana kesänä pääsin kesäleirille. Bani ei ollut vielä leirin aikaan ratsastuskäytössä, mutta leirin lopulla sen omistaa kysyi haluaisinko aloittaa sen kunnon kohotuksen varsomisen jäljiltä. Ja tottakai halusin! Koko loppukesän kävin pari kaverini kanssa Bania ja Tahtia hoitamassa ja liikuttamassa muutaman kerran viikossa. Menin aina ilman satulaa lähimaastossa ja joku kavereistani oli Tahdin narun päässä. Niillä lenkeillä oma tasapaino kehittyi valtavasti. Bani ei ollut mikään hyvin koulutettu ja helppo poni. Sen sijaan se kokeili kaikki mahdolliset konstit, ettei tarvitsisi mennä. Lenkin varrella oli vanha pikkukenttä, jossa usein käytiin kokeilemassa laukkaa. Bani koitti mennä maate melkein joka kerta. Tai sitten se pukitteli ja veti päätä alas. Aika monta kertaa maastouduin sieltä. Mutta kyllä oli kivaa. Saimme puuhailla melko paljon itseksemme, mutta tarvittaessa apua oli aina saatavilla. Joka kerta ratsastuksesta sovittiin erikseen ja saimme ohjeet, joita noudatettiin tarkkaan. Se oli niin hienoa, kun 12-vuotiaana sai tällaisen mahdollisuuden.

Bani teki hommia tunneilla ratsain ja kärryillä. Kävin sen kanssa lukuisissa talutusratsastuksissa ja olin taluttamassa talutustunneilla. Ja muina päivinä sain usein ratsastaa sillä. Yleensä mentiin maastossa ja ilman satulaa. Parhaimmillaan tehtiin yli kolmen tunnin lenkkejä. Viilettiin täyttä laukkaa ja rämmittiin metsissä ojia ja puun runkoja hyppien. Banin kanssa sain opetella ajamaan niin kärryillä kuin reelläkin. Opettelin ohjasajoa ja juoksutusta. Eka kerta näyttelyissäkin oli Banin kanssa. Olisko ollut vuonna 1999.

Vuosituhannen vaihteessa Bani kokeili myös raviponin uraa. Sitä treenasi alkuun yksi tallin "isommista" tytöistä. Mä sain hoitaa laukkatreenit ja kiipeilyt ohjeiden mukaan. Pääsin myös raveihin mukaan hoitajaksi. Kovasti mua innostettiin poniravikorttikurssille ja kun sopiva oli Turussa, ilmoittauduin mukaan. Banin kanssa suoritin senkin ja sen ravitreeni siirtyi mulle. Yhdessä treenattiin toisen ponin kanssa hyvinkin järjestelmällisesti. Starttejakin tuli muutama ajettua. Bani ei ollut mikään hyvä ravuri. Se hyppäsi todella herkästi laukalle eikä koskaan päässyt alittamaan kolmen minuutin rajaa. Kerran ajettiin toiselle sijalle Vermossa. Startissa oli viisi ponia. Toinen poni talliltamme voitti ja me oltiin Banin kanssa toisia. Muut hylättiin. Siitä tuli Banin koko raviuran voittosumma kokoon yhdellä kertaa, 500 mk. Keli oli kammottava ja me oltiin niin märkiä ja kuraisia, mutta onnellisia. Se oli hyvä reissu.

Pikkuhiljaa Bani alkoi jäädä pieneksi, mutta edelleen jatkoin sen kanssa touhuilua. Ajettiin ja ohjasajettiin. Pidin ponitunteja, joilla se oli mukana jne. Yleensä aina laitoin sen itse kuntoon tunneille, koska mitä vanhemmaksi se tuli sitä hankalampi se oli hoitaa. Iso vaikutus oli varmasti sen satulaongelmalla. Banin rakenne työnsi satulan aina ihan kaulalle ja se selvästi ahdisti sitä. Se vihasi satulointia. Vuosien aikana se ei kuitenkaan enää äksyillyt mun kanssa ja sain sen hoidettua ongelmitta.

Kesällä 2003 Bani astutettiin uudelleen ja tällä kertaa olin reissulla mukana. Harmittavasti se ei ollut ihan vielä kunnon kiimassa eikä päästy astutusta näkemään, mutta kokemusta silti lisää tähänkin liittyen. Banin hoitaminen jäi lopulta, kun aloitin koulun Ypäjällä syksyllä 2003. Omiakin poneja oli silloin jo kaksi. Seuraavana kesänä Bansku varsoi tammavarsan.

Jokin aikaa sitten Bani siirtyi laukkailemaan paremmille niityille saaden viettää leppoisaa pihattoelämää molempien jälkeläistensä kanssa loppun asti. Se poni opetti todella paljon, kuten myös kärsivällinen omistajansa. Kyllä niitä vuosia kaiholla muistelee aina silloin tällöin.