381. #2

Kaksi edellistä päivää on mennyt tiiviisti ensiapukurssin merkeissä, joten vanhojen ponikuvien skannaaminen on jäänyt vaiheeseen. Nämä ei siis etene ihan aikajärjestyksessä.

Tällä kertaa vuorossa on lisää elämäni shettiksiä, musta ruuna Pelle Hermanni (s. 1989).

Herkko oli todellinen monitoimiponi. Se ravasi aktiivisesti kilpaa, se toimi tuntiponina ja kilpaili aktiivisesti myös ratsain. Herkko oli poniksi varsin tuhma tai ehkä ennemminkin ilkikurinen. Aina pilkettä silmässä. Myös silloin kun se koitti purra tai pukittaa alas. Sen kanssa tuli koettua jos jonkinmoista kommellusta, hyviä ja huonoja hetkiä.

Meidän yhteistyö alkoi koulukisoilla. Vuosi taisi olla -97. Herkon kanssa pääsin aloittamaan kisaamisen oman tallin ulkopuolella. Sen kanssa sain suoritettua C-merkin ja sain ekan ruusukkeen seurakisoissa. Oli se jännittävää päästä kisaamaan muualle. Herkko oli varsin osaava poni ja teki mm. laukanvaihdot. Tallin pikkukisoissa menin sen kanssa kerran jopa He A:1-radan. Talven jälkeen alkoi myös estetreenit ja menin Herkolla paljon tunneilla. Kisoissa hypättiin pääasiassa 50 cm luokkia. Kotikisoissa taidettiin kerran mennä 60 cm.

Herkon keltainen rusetti on piiloutunut, toinen poni on Ysak

Sain myös maastoilla Herkolla paljon. Laukkamaastot sen omistajan (ratsuna suokki) perässä olivat ikimuistoisia. En ollut ikinä ennen mennyt niin lujaa. Herkko oli oikeasti todella nopea. Hyvin se pysyi suokin perässä ja kilpailuvietti oli kova. Siinä ei kauheesti kyselty, että mennäänkö. Kerran oltiin Herkon kanssa tekemässä mäkitreeniä. Piti laukata jyrkkää mäkeä ylös (talvella), muutaman metrin jälkeen se teki uukkarit ja laukkasi täysiä mäen alas. Siinä juurella oli paksu jääkerros, johon poni veti ihan kyljelleen ja pätkän sivuluisua. Ensimmäinen kaatumiseni hevosen kanssa. Tottakai Herkko pääsi irti ja se veti täyttä laukkaa tallille lenkkeilijöitä säikytellen.

Herkon kanssa tuli myös ajettua paljon ja yhdessä sen omistajan kanssa treenasimme Bania ja Herkkoa raveihin. Herkon mukana tuli kierrettyä raveja mm. Porin Kuninkuusraveissa. Käytiin myös hiiteillä Turussa Metsämäessä. Se oli aikanaan Suomen kovimpia poniravureita. Vuonna 1999 se saavutti SM-kisoissa hopeaa. Ja mä olin tietty hoitajana mukana. Itse en ajanut sillä koskaan kärrylähtöjä, mutta yhden monté-startin menin. Ja tottakai se voitettiin ylivoimaisesti.

Jatkoin Herkolla ratsastamista aika pitkään, koska se ei ollut mikään kiltti pienten lasten ratsu. Sillä oli tapana pukitella aika runsaasti. Ratsastajan maastouduttua se käveli päälle. Lopulta sitä ei juurikaan pidetty edes tunneilla mukana. Paitsi mä halusin aina laittaa sen omille poniratsastajilleni. Herkko oli sen verran osaava, että jos sen kyydissä vain pysyi, niin siitä sai todella paljon irti. Aika näppäriä niistä tytöistä tulikin, jotka saivat Herkolla mennä. Itse menin sillä loppuaikoina paljon ilman satulaa. Peppu ei kunnolla enää mahtunut shettissatulaan ja jalustimetkin oli niin ahtaat, että turvallisempaa oli mennä ilman . Haastavaa ilman satulaa menosta teki noin 7 cm takakorkeus. Siinä istui valmiiksi liukumäessä. Yhdessä vaiheessa Herkko myös keksi, että selkäännousun jälkeen on hyvä nousta pystyyn. Kerran mentiin ympärikin, mutta onneksi olin ilman satulaa, joten tulin jaloilleni. Jos se ei noussut pystyyn, se lähti laukalla pihasta.

Herkon kanssa tutustuin myös kesäihottumaan ja sen hoitoon. Herkon ansiosta mulla oli pohjaa myös Lillin ihottuman hoitoon. Herkko oli myös tallin poneista ainoa, joka oli klipattu talvisin. Se käytti siis loimia lähes aina.

Ihan varma en ole vieläkö poni on hengissä. Viime vuonna taisi ainakin vielä olla voimissaan. Aivan mahtava ponipersoona.