288. Siksi

Tällä viikolla on taas tapahtunut vaikka ja kuinka paljon, mutta koitan tehdä niistä kaikista oman postauksensa lähiaikoina, ettei tule liian pitkää tekstiä. Tänään ajattelin kuitenkin kirjoittaa asiasta, josta olen keskustellut viimeisen viikon aikana pariinkin otteeseen. Siitä miten annan ponejani käyttöön/vuokraan niitä. On hyvä itsekin välillä miettiä, mikä on se kantava ajatus koko touhussa.

Eniten kummastusta herättää se, että en juurikaan ota siitä hintaa. Varsinkaan verrattuna niiden todellisiin elämiskustannuksiin. Tällä hetkellä tämä on ajankohtaista lähinnä Tarmon ja Sissin kohdalla, mutta toivottavasti tulevaisuudessa myös Rosen ja Kaijan kanssa. Ja niiden kaikkien tulevienkin ponien kohdalla. Haluan, että mun ponit on aktiivisessa kisakäytössä, tietysti ponin ehdoilla, mutta kuitenkin. Sissin kohdalla viime kauden ylläpitosopimus oli enemmän kuin hyvä ja toimiva. Mutta nykyinen diili, jossa poni on kotona, lämmittää ponitädin sydäntä ehkä vieläkin enemmän.

Sissi on siis ratsastajansa käytössä noin neljänä-viitenä päivänä viikossa. Yksi niistä on mun pitämä tunti, joka kuuluu "vuokrauksen" hintaan. Valmennuksissa ja kisoissa saa (ja tässä tapauksessa "pitää") käydä. Ne tosin omalla kustannuksella. Kengityksen kustannukset tulee ratsastajalle kuukausittaisen vuokran lisäksi, joka on siis huomattavasti pienempi kuin esim. tallivuokra. Itse ratsastan ponia noin kerran-kaksi viikossa, jotta se tulee ratsastettua läpi ja pidettyä taitoja yllä. Käytännössä kuvio siis menee niin, että ratsastajalla on kansallisen tason poni lähes vapaassa käytössä puolikkaalla tallivuokralla ja kengityskustannuksilla. Sitä ratsutetaan viikoittain ja riskit on kaikki edelleen omistajalla mahdollisissa sairastumisissa. Mä huolehdin myös rokotukset, raspaukset, madotukset, vuosimaksut ym. Olen kuskaamassa kisoihin ja valkkuihin. Hankin ja huollan varusteet.

Tarmon kohdalla hoidan kaikki ponin kustannukset ratsastajan hoitaessa omansa. Käyttöpäiviä on niin monta kuin ratsastaja ehtii käymään oman poninsa hoidolta. Itse koitan huolehtia muusta ratsastuksesta/liikutuksesta. Sama valkkujen ja kisojen kanssa. Anni saa mennä ensisijaisesti ja mä meen, jos hän ei pääse. Tarmon kohdalla erona Sissiin on, että Sissi on "valmis" ja se vasta aloittelee tulosten tekemistä. Tarmonkin kanssa toimin tietysti hovikuljettajana ja hoitajana.

Tarmo ja Anni peltolaukoilla tänään

Yhtenä syynä on oman kilpailemisen aloitus. Sain Lissun käyttööni kokonaan, kun se ei herkkänä sopinut tunneille. Sain aina apua ja neuvoja, kannustusta harjoitteluun ja kisaamiseen. Kotiväki on tietysti myös ollut tukemassa, mutta ei-hevosihmisinä suurimman avun ja tuen olen saanut silloisilta tallin pitäjiltä ja valmentajalta. Meitä kuljetettiin kisoihin ja valmennuksiin. Tämän kaiken eteen tuli kyllä muutama kärryllinen työnneltyä sitä-itseään, parit varusteet kuurattua ja ruokinnat hoidettua. Käytännössä vietin kaiken vapaa-aikani tallilla vuosien 1996-2003 välillä osallistuen ihan kaikkiin tallin töihin.

Mutta onhan tässä tietysti myös "oma lehmä ojassa". Ihan pelkästään en siis tätä tee halusta tarjota mahdollisuuksia tulevaisuuden toivoille. Edelleen haluan ensisijaisesti olla kasvattaja. Ja kasvattaa kilpaponeja. Kilpaponeilla pitää olla kilpailutuloksia. kilpailutuloksia ja meriittejä pitää poneilla olla tietysti poniratsastajan kanssa ja omat ponivuodet on menneet ohi muutama vuosi sitten eikä omat lapset ole vielä valmiita kisaradoille. Haaveenani on saada lisää tunnettavuutta kilpakentillä sekä omalle kasvatustyölle että koko rodulle. Koen olevani jo hyvillä jäljillä, kun kerrankin Annan valkussa Ypäjällä yksi poni-isä kysyi Annalta mikä poni mulla on. Olin silloin mukana Tiina-ponilla (Streamside So Dear), joka on erittäin näyttävä upeassa ryhdissään, kuin pieni andalusialainen. Annan vastaus oli, että kai se connemara on, kun Hanna sitä ratsastaa...

Tiinan kanssa Ypäjällä kenttäkisoissa keväällä 2012

 Mielestäni tilanne on siis aika miellyttävä kaikille osapuolille. Mulla on tarjota laadukkaita poneja motivoituneille tulevaisuuden kilparatsastajille kohtuullisin kustannuksin. Saan niille ja niiden tuleville jälkeläisille meriittejä ja ehkä niitä varsoja on joskus helpompi saada myytyä myös kilpaileviin koteihin. Samalla saan edes vähän niiden kustannuksia alemmas. Vaikkei kaikki kulut tietenkään tule katettua, niin toinen vaihtoehto olisi maksaa kaikki kustannukset kilpailu- ja valmennuskuluineen kaikilta poneilta itse. Toivottavasti tämä panostus kannattaa ja tuottaa tulosta joskus kymmenen vuoden päästä. Ensimmäiset kymmenen vuotta ollaan tällä ajatuksella poneja kasvatettu.