perjantai 16. toukokuuta 2014

217. Elossa ollaan (juuri ja juuri)

Viime postauksesta on jo niin paljon aikaa, ettei oikein tiedä mistä kirjoittaa. Koko ajan tapahtuu niin paljon, ettei pää meinaa pysyä perässä. Kertaalleen jo kirjoitin pitkän postauksen, jonka päädyin kuitenkin poistamaan. Yritän nyt pysyä kuulumisissa ja välttää liian henkilökohtaisia mietteitä...

Nytkin pitäisi olla tallissa ahkeroimassa ja ratsastamassa, mutta myskytuuli ja nuoret hevoset ei oo niin kiva yhdistelmä. Onneksi kaikki on työskennelleet aktiivisesti alkuviikon, joten vapaa ei haittaa. Kirjoitan tämän ja sitten pihalle tarkastelemaan tilannetta. Omat ainakin pysyy nahoissaan kelillä kuin kelillä.

Kaivoin oikein kalenterin tähän viereen, jotta muistan mitä tässä välissä on tehty. Valkuissa ollaan käyty Tarmon ja Minnin kanssa. Minni on ollut hyvä ja Tarmo vaihteleva... Siis koulupuolella. Minnin kanssa ollaan treenattu viime aikoina paljon He A:n juttuja, vastalaukkoja, laukka-käyntisiirtymisiä ym. Se alkaa toimia tosi kivasti ja pyrkii hyvin eteen. Laukka on parantunut edelleen ja sitä pystyy kokoamaan jo aika paljon. Vasemmassa kierroksessa ongelmana on nyt takapään punkeminen sisälle, joten suoristavaa jumppaa saa tehdä joka kerta. Yhdet estekisat menin myös Minnillä (80 cm). Perusrata nollilla, mutta monta pikkuaskelta esteen eteen ja huonoja laatikkohyppyjä. Ponilla meni taas sisu kaulaan ja kiellettiin ulos uusinnan ekalle, joka oli, Minnin mielestä valtava, trippeli. Pienempiä se menee niin rohkeasti ja sujuvasti. Vuokraajansa kanssakin 40 cm puhtaasti. Minni onkin nyt myynnissä, koska oma aika on rajallinen eikä mulla ole nyt mahdollisuutta (eikä oikein mielenkiintoakaan) laittaa sitä niin paljon kuin tarvitsisi. Se nyt ei vaan tule olemaan niin hyvä kuin haluaisin. Todella hyvä esim. ensiponiksi ja seura-aluetasolle helppoihin luokkiin. Hypätäkin se osaa, mutta itseluottamuksen kasvattaminen vie aikaa. Koulupuolellakin käytiin kisaamassa Kotimäellä. He B:3 luokassa saatiin 60,45% (9/20). Mentiin myös ensimmäinen He A ( A:2), josta 57 ja jotain % (10./19). Poni oli tasaisempi kuin koskaan, joten erittäin hyvä mieli jäi.


Kenguruloikkia seuraesteillä, kuvat Liana Savela
Ja koulutuuppausta Kotimäellä He A:2
Tarmon kanssa hyppytauko loppui Annan äitiysloman loppuessa. Eka valkku oli taas ihan katastrofi. Poni oli koko ajan vähän jalan takana ja ponnistuspaikkoja ei vaan löytynyt. Kun vielä esteet oli tauon jälkeen aika isoja ( siellä n. metrissä), poni alkoi kieltämään. Kyllä oli mieli maassa. Aluekisakauden avaus sai siis odottaa. Kotona päästiin välissä hyppäämään Anun tunnilla. Alkuun sekään ei sujunut lainkaan, mutta kun tajusin ratsastaa ponin kunnolla jalan eteen, alkoi paikatkin löytyä. Ilmoitin pojan siis Merjan tallille alue-estekisoihin. Lähtijöitä ei ollut paljoa ja siellä oli vielä erikseen nuorten hevosten luokka. Mentiin seura 80 ja nuorten alue 90. Seuraluokassa tuli yksi pudotus pitkäksi venyneen kaarteen takia. Alueluokka meni vielä sujuvammin ja arvostelulla A.1.0 saimme punavalkoisen rusetin puhtaasta radasta. Muutenkin poni käyttäytyi kuin ihmisen mieli. Seuraava Annan valkkukin sujui todella hyvin. Poni oli taas oma itsensä ja rataharjoitus oli varma ja sujuva. Viimeksi myös kouluvalkku meni hyvin ja poni keskittyi yllättävän hyvin tehtäviinsä, vaikka on aloittanut astumisetkin. Rose on nyt astutettu tämän viikon aikana eikä sille varmaan muita tammoja ole tulossakaan. Toisaalta hyvä, niin saa keskittyä kisoihin sitten. Nyt painitaan syömisongelman kanssa...Ponille ei kelpaa kuin kaura. Heinää syö kyllä, mutta ei niin paljoa, että pysyisi hyvässä lihassa. Kauraa pistelee, mutta kaikki muut jättää syömättä. Ja noin virtaisalle ponille on ihan hirveästi haluaisi kauraa syöttää. Ruunaustakin olen jo moneen kertaan miettinyt, mutta muutaman varsan haluaisin ensin siitä saada. Jos se nyt ihan mahdottomaksi menee, niin vaihtoehtoja ei ole, mutta vielä etsitään maittavaa ruokavaihtoehtoa.

Alue 90 Koskella
Rose on nyt siis astutettu ja parin viikon päästä ultraillaan tuloksia. Kisoissa ollaan myös käyty. Itse menin yhden He A: n (A:10) ei niin hyvällä menestyksellä, 52%. Outin kanssa poni on mennyt ekan alue metrinsä. Nyt ponilla on jotain häikkää takapäässä, kun oikea takanen ottaa lyhyempää askelta. Sitä siis selvitellään.

Eka alue 100cm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti