216. Suunnaton suru

Meidän lempeä jätti, Iisa, on poissa.

Pitkäperjantaina saavuin tuntien pidosta kotiin illalla puoli kymmenen paikkeilla. Isäntä jutteli, että Iisa oli ollut iltalenkillä todella vaisu. Se oli jo hetken syönyt huonosti ja laihtunut, mutta ei osattu sen enempää huolestua, kun koira oli muuten pirteä ja reipas. Sillä oli muutenkin kausia, kun söi huonommin. Meidän eläinlääkärin kanssakin sitä edellisenä päivänä katsottiin ja puhuttiin, että pyhien jälkeen käydään ottamassa verikokeet, jos sieltä selviäisi jotain, joka selittäisi huonon ruokahalun. Koitettiin vähän vaihtaa ruokaa ja antaa makkaraa ym. lisäksi. Nyt koira kuitenkin vain makasi ja läähätti. Ja joi. Sitä se oli tehnyt tosi paljon, normaalia enemmän. Illalla puoli yksitoista kuumetta oli 41, 27 astetta, joten soittoa päivystykseen Tuhatjalkaan Turkuun. Vähän jäähdytettiin koiraa viileässä suihkussa, viilentävät pyyhkeet niskaan ja autoon. Iisa, joka rakasti matkustamista ja oli aina valmiina hyppäämään autoon (silloinkin kun ei pitänyt), ei päässyt itse kyytiin. Etujalat sai nostettua autoon, mutta takajalkaa nostaessa voimat loppui ja koira kaatui maahan. Jouduin nostamaan sen kyytiin. Matka tuntui pitkältä ja Peppikin jouduttiin ottamaan mukaan, ettei jää yksin kotiin. Ajatuksena kuitenkin koko ajan, että haetaan tyyliin antibiootit ja tullaan kotiin, pahimmassa tapauksessa kohtutulehdus tms.

Paikan päällä lämpö oli noussut 41, 6 asteeseen ja Iisa laitettiin tippaan. Uusi viilentävä pyyhe niskaan, verikokeet ja sitten odoteltiin. Eläinlääkärin vapautuessa, hän kertoi tulehdusarvojen olevan ihan pilvissä. Hän tunnusteli koiraa ja päätti katsoa ultralla sen vatsan aluetta. Iisa makasi ihan vetelänä koko ajan. Vaikka se oli selvästi kipeä, se ei murissut kertaakaan, vaan antoi tutkia ihan rauhassa. Aikansa ultraa pyöriteltyään eläinlääkäri totesi, ettei kovin hyvältä näytä. Hän löysi normaalinnäköistä kudosta vain virtsarakon. Koko muu alavatsan alue oli epämääräistä massaa, todennäköisesti kasvainta. Se oli aikamoinen shokki. Kasvain saattoi olla pernassa tai kohdussa, jotka olisi voinut poistaa. Mutta se saattoi olla myös levinnyt joka puolelle tai lähettänyt mikroskooppisia etäpesäkkeitä. Vaihtoehtoina siis vatsan avaaminen ja katsominen voidaanko jotain tehdä, tai päästää koira pois. Tulimme siihen tulokseen, ettei ole järkeä leikata, varsinkin kun Iisa oli niin heikossa  kunnossa, painokin oli ehtinyt pudota lähes 10 kg normaalista. Leikkauksella ei olisi ollut mitään takeita selviämisestä ja elinajan pitenemisestä. Niukasti lauantain 19.4. 2014 puolella Iisa nukahti viimeisen kerran.

Näissä pentukuvissa Iisa on juuri meille tullut 18.4.2008. Tasan kuusi vuotta Iisa sai olla meidän ilonamme. Pepin kanssa he ovat yhdessä kasvaneet.

heinäkuussa 2008

 

Tässä Iisa toimii Nuutin vahtina

Aika usein Iisa löytyi päikkäreiltä heinävintiltä

Ehdoitta Iisa hyväksyi uuden koiranpennun laumaansa ja jaksoi kärsivällisesti olla pennun kiusattavana sanomatta mitään. Savukin selvästi kaipaa ystäväänsä.

 Iisa ehti saavuttaa ei-niin-aktiivisen näyttelyuransa aikana Suomen muotovalion -arvon lisäksi myös Ruotsin, Norjan, Pohjoismaiden ja Eestin valioiden arvot sekä Kansainvälisen muotovalion -tittelin. Iisalla on yksi pentu, uros Saint Verna Brilliant Bart. Suuret kiitokset näistä kaikista kuuluu Katariinalle, Iisan kasvattajalle. Kiitos myös maailman ihanimmasta ja lempeimmästä koirasta sekä kaikesta tuesta ja avusta näiden vuosien aikana. Toinen pentue jäi nyt tekemättä...

Parempaa tallikoiraa ei olisi voinut olla. Iisa kulki mukana maastolenkeillä, lämmitti jalkoja talvella, kurasti ja kuolasi. Se oli juuri sellainen koira, jota haettiin. Ikinä se ei ärähtänyt lapsille. Ei edes silloin kuin Fanni istui sen selässä keittössä Iisan nukkuessa ja kannusti sitä "laukkaa poni". Iisa oli aina valmis reissuun ja ensimmäisenä autossa, ihan sama kenen auto oli kyseessä. Kyllä Iisa osasi pelottavakin olla. Vieraiden tullessa pihaan auton ikkunaan liimautuva kuono sai aika monta kyselyä, että uskaltaako autosta tulla ulos. Ja kun uskalsi, Iisa heittäytyi selälleen maahan rapsutettavaksi. 

Ikävä on kova.