Tämä päivä mentiin ratsutusten osalta leppoisammissa merkeissä. Molemmat neljä-vuotiaat pääsi maastokävelylle Rosen ja Minnin toimiessa vetoapuna. Minni tosin oli pätkittäin hieman huono vetoapu, kun metsässä oli märkää...Hienosti tammat meni, kaikki neljä. Rose ja Minni tosin jättivät kumpikin yhden kengän matkalle. Onneksi kenkääjä tulee alkuviikosta.
Rosella oli vuorossa myös hieronta iltapäivällä. Selästä ja takajaloista löytyi kireyksiä, jotka saatiin hyvin auki. Alkuun takajalat ei venyneet mahan alle juuri lainkaan, mutta Tarun saadessa kalvot vähän antamaan periksi, niin jo alkoi kintut venyä. Oliskohan se sitten saanut takapään ja selän/lanneselän jumiin astutuksissa, kun jännitti siinä aika paljon. Joku jäänyt kramppiin sitten. Mutta hyviä uutisia eli töihin vaan ja jumppaa. Paljon puomeja ja liikkeitä, joissa joutuu ottamaan takajalkaa rungon alle. Ennen ja jälkeen ratsastuksen venytyksete takajaloilla eteen ja taakse. Näin lämpimillä keleillä venyttää voi huoletta myös siis ennen liikutusta, kun lihakset on lämpimät valmiiksi.
Illalla oli vielä vuorossa Annan estevalkku Niittyalhossa. Tarmo pääsi taas hyppelemään. Itse en ollut ihan tekemisessä täysillä mukana ja tehtävät oli nuorelle ponille aika paljon töitä vaativia. Ensin mentiin ympyrällä ravissa puomeja. Neljät puomit, joissa kaksille piti venyttää askelta ja kaksille lyhentää. Tarmo lähtee niin mielellään vaan kipittämään ja nostamaan polvia venymisen sijaan. Nyt pitäis siis treenata paljon puomeilla, jotta poni oppii venymään ja käyttämään koko kroppaa liikkumiseen pelkkien jalkojen sijasta. Maapuomien jälkeen tehtiin samaa ympyrää pikkupystyillä. Neljä pystyä, joissa toisissa väli 11m ja toisissa 13m. Toinen väli lyhentäen, toinen pidentäen.askelmäärien sovittaminen oli jotenkin tosi vaikeaa, kun poni valui ulos ja itse vain roikuin kyydissä ja rutistin jaloilla. Sen verran kipeä selkä oli, että sitä jännitti eikä huonosti osuneet hyppypaikat auttaneet asiaa lainkaan. Noin tsiljoonan toiston jälkeen saatiin pari rinkulaa tehtyä oikeilla askelilla ja melkein sujuvasti. Tätä tehtiin molempiin suuntiin ja kyllä reidet huusi hoosiannaa. Ei vaan päässyt kunnolla istumaan satulaan ja ratsastamaan keskivartalolla. Viimeinen tehtävä oli kaksi pystyä (16m) neljä lyhyttä laukkaa ja kaksi okseria (18m), neljä isoa laukkaa. Ne meni sujuvasti, mutta kun loppuun vielä yhdistettiin nämä tehtävät, niin viimeinen lyhennys ei meinannut sujua millään. Oli kyllä vaikeaa tänään! Syytän selkää, muutenhan me ollaan ihan täydellisiä ;)
Tänään myös uusi pihatto-hake nytkähti liikkeelle. Isäntä tarttui moottorisahaan ja kaatoi muutamia puita uuden pihaton tieltä. Tällä on tarkoitus lähinnä väljentää ponien oloja eikä niinkään haalia lisää poneja. Jonoa kyllä tallipaikoille olisi, mutta katsotaan miltä tilanne näyttää lähempänä syksyä. Varsat ei enää syksyllä mahdu kimppakarsinaan ja seuraavalle kesälle toivotaan lisää varsoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti