Kaikki meni suunnitelmien mukaan, paitsi aikataulu...Kun pääsin Glown kanssa verryttelyyn, ehdin kävellä kierroksen siellä ja sitten tulikin jo kutsu radalle. Kyllä ketutti! Olisi pitänyt seurata kelloa tarkemmin. Oman mokan takia Glow ei ehtinyt juurikaan rentoutua. Siitä huolimatta poni oli kyllä parempi kuin edellisenä päivänä. AInoa varsinainen rikko oli oikeassa laukassa. Nosti väärän laukan varmaan viisi kertaa. Oikea nousi vasta keskiympyrälle käännyttäessä :( Se rokotti pisteitä huomattavasti. Ratana meillä oli nyt Helppo B, Nuorten hevosten kenttäratsastusohjelma. Se oli Glown ensimmäinen Helppo B-tason ohjelma. Prosentit oli 57,292 eli ihan ok.
Netta oli vuorossa seuraavaksi. Toiselle päivälle koulustartteja oli vain seitsemän, joten välit oli entistä lyhyemmät. Netan kanssa verkkasin nyt vielä vähemmän kuin lauantaina. Pari kierrosta laukkaa kevyessä istunnassa, parit nostot ja siirtymiset. Muuten vaan käveltiin pitkin ohjin. Kun päästiin radan puolelle, kävelin edelleen vain pitkin ohjin ympäriinsä samalla rapsutellen, taputellen ja kehuen ponia. Lähtömerkki, ohjat käteen ja raviin. Tämä toimi ja Netta oli parempi kuin koskaan kouluaitojen sisällä! Se oli rento, reipas ja reagoi apuihin. Yhtään en joutunut punkemaan tai käskemään, vaan se eteni omalla moottorilla, siirtymisetkin oli sujuvia. Olin poniin ihan supertyytyväinen. Tuloksena tältä radalta oli 63,542% ja sijoitus luokassa toinen.
Luokassa oli tauko välissä, joten ehdin verkata Minnin kunnolla. Kokeilin vielä kevyempää tuntumaa kuin lauantaina, mutta ei siitäkään ollut juuri apua :( Poni oli edelleen epätasainen edestä. Tällä kertaa sille tuli myös pari rikkoa, vasen laukka nousi ensin väärin ja sitten se tippui vielä yhden askeleen ajaksi raville ennen lävistäjää. Prosentit jäivät 57,396 %:iin.
Kokonaiskisassa jännitettiin nyt riittikö Netan prosentit sijoitukseen vai jääkö se kolmanneksi, kun kaksi sijoittuu. Ja kolmanneksihan me täpärästi jäätiin, vain vajaa 1,5 prosenttiyksikköä kakkoseen. Oltiin kuitenkin poniin enemmän kuin tyytyväisiä, se oli super. Minni oli kokonaiskisassa kuudentena ja Glow sitten jumbona sijalla seitsemän. Hienot esinepalkinnot ja ruusukkeet jaettiin kuitenkin kaikille osallistujille. Lisäksi Netta palkittiin parhaana connemarana. Palkintona oli ponin kasvattajalle astutus oriilla Skatholm Thunder Ball. Nyt siis mietintään, että pitäisköhän se käyttää. Netalle oli Palloa miettinyt ennen Ekun meille muuttoa, kun siihen varsotusoptio jäi.
Heti palkintojen jaon jälkeen olikin esteiden radankävely vuorossa. Rata oli hieman pidempi, mutta muuten edelleen aika simppeli. Rosen estekorkeus oli 90 cm ja yleensä breeders-radat on olleet varsin kilttejä. Vain muutama este maksimissa, ei mitään erikoisesteitä, sarjoja ym. Verkassa Rose oli jälleen varsin pörheänä. Kävely pitkin ohjin ja laukka oli ok, muuten olisi tarvinnut rynniä täysiä...Hypyt oli hyviä ja poni tuntui terävältä. Nyt mentiin verkassa muutaman kerran myös kisakorkeuden esteitä, kun ei edellisenä päivänä tajuttu pyytää ketään niintä nostamaan... Radalla meillä oli rytmi hukassa. Paikat oli huonoja, mutta poni skarppasi hienosti ja nousi todella ylös. Kunnes esteelle viisi tuli ihan ok paikka muihin verrattuna ja puomi alas...Harmitti todella. Loppurata meni ok. Molempina päivinä siis 4 vp. Kokonaiskisassa tämä jätti meidät jumbosijalle kuudensiksi. Poni on hieno ja todella osaa hypätä. Vielä me näytetään.
Kisan jälkeen hoidimme ponit ja veimme kamat autoon. Vielä päiväheinät syöttöön siksi aikaa, kun Anni koeratsasti Pepin mahdollista uutta ponia. Lupaavalta vaikutti ;) Sen jälkeen haimme traikut ja pakkasimme ponit autoihin. Karsinat piti vielä tyhjentää. Tämän kun olisi tiennyt etukäteen, niin meidän ponit olisi ehkä pärjänneet vähän vähemmälläkin turpeella...Karsinat oli valmiiksi kuivitettuja kun tultiin ja kuvitelmana oli, että ne vain siivottaisiin huolella ennen lähtöä. Tyhjennettiin neljää karsinaa varmaan 45 min. Kottarit oli minimaaliset ja lantalava varsin työläs. Sinne ei meinannut päästä ylös lainkaan. Kyllä oli crocseissa turvetta...Kun viimein saimme urakan valmiiksi, pääsimme kotimatkalle. Vielä ruokailu ABC:llä ja sitten reipasta ajelua kotiin.
Viikonloppu oli oikein mukava vaikkei mainetta ja kunniaa niiitettykään. Me sentään osallistuttiin! Aika moni kisaan ilmoitetuista poneista ei koskaan kuitenkaan osallistu. Olisi hienoa saada ponienkin kasvattajakisasta toimiva ja iso kisa. Nyt kuusi-vuotiaita oli mukana koulussa neljä ja esteillä saman verran. Palkintorahaa oli kuitenkin jaossa yli 5000€. Luulisi, että sellaiset summat saisi omistajat innostumaan kisasta. Omalla kohdalla ei ole edes kyse palkinnoista, vaan halusta osallistua, asettaa tavoitteita. Kisapaikalla on mukava nähdä tuttuja ja verrata omia poneja ikätovereihin. Hahmottaa paremmin missä mennään ja missä vaiheessa muut samanikäiset on. No joka tapauksessa olin tyytyväinen, että pääsimme mukaan ja kaikki suorittivat tehtävänsä kunnialla. Ei hylkyjä tms. Oltiin me sentään parempia kuin kaikki ne, jotka eivät päässeet edes kisoihin asti! Tästä uudella tsempillä kohti laatuponikisaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti