Tarmon kanssa oltiin lauantaina Ypäjällä taas oripäivätulosten jahdissa hyppäämässä Staffansbergin ponisarjan finaalissa 110 cm tasolla. Tiedossa oli, että rata voi olla haastava, koska Tomas (Kiviranta) oli ratamestarina ja kyseessä oli sarjakilpailun finaali. Oman seuran kisoissa ollaan totuttu kyllä näihin suht tappiin laitettuihin ratoihin ja onpa Tomas ollut tekemässä parina viime kertana myös Pantsun valkun radat, kun heidän kotitallillaan ollaan hypätty. Edellisissä treeneissä Tarmo oli kuitenkin hyvä, joten luottavaisina matkaan.
Verkka oli jälleen täysi katastrofi. Anni jopa meinasi pudota, kun Tarmo säikkyessään alkoi pukittaakin. Ratsastamisesta ei meinannut tulla mitään, kun poni oli kireä kuin viulunkieli, säpsyi ja sinkoili. Lopulta verkka eteni niin, että Tarmo seisoi kulmassa odottamassa esteiden säätöä. Esteen ollessa sopiva, huudettiin este ja siitä seisoskelustasuoraan laukka, hyppy ja äkkiä turvaan seuraavaan kulmaan. Parin hypyn jälkeen poistuttiin verkasta. Onneksi alkuun saatiin tehtyä hyvä sileäverkka tilavalla ulkokentällä.
Jos poni oli verkassa kuin pommi, niin radalla liikkui sitten lahna. En sitten tiedä oliko se verkassa panikointi vienyt kaikki mehut vai mikä oli, mutta poni oli vaan todella löysä. Kyllä se meni ja hyppäsi, mutta pisteitä kerättiin urakalla. Ykköseltä puomi, kolmoselta puomi, neljä A:lta puomi ja vielä kutoselta (vai seiskalta) puomi. Perusradan viimeinen este oli iso okseri katsomon kyljessä ja siihen poni tuli vähän poikittaen, joten siihen piti vielä kieltää. Jotta virhelista olisi täydellinen, niin tulihan sieltä vielä yksi aikavirhekin. Saldo siis 21 virhettä. Poni ei ole ikinä ollut näin huono. Ei sentään kieltänyt ulos, et ei se ihan luokan huonoin ollut.
Sunnuntaina Oltiin Pepin kanssa Somerolla hyppäämässä 1-tason kisoissa 60 cm. Possu oli koko ajan tasaisen kiltti ja toimiva eikä Pepillä ollut mitään paniikkia edellisen valkun putoamisen suhteen. Hän ratsasti ponia reippaasti ja hyvässä temmossa. Myötäykset ja kaikki ok. Hienosti he selvittivät radan tupla-nollalla. Aika ei ollut mikään päätä huimaava, joten sijoituksille ei päästy. Pääasia, että varmuus kasvaa ja homma toimii. Kun rohkeus ja yhteistyö alkaa olla kohdillaan, pärjää Possulla kyllä ajankin puolesta. Se kääntyy näppärästi ja laukkaa oikeasti todella isosti, kun vain uskaltaa pyytää. Tällä kertaa ratsastajakin oli oikein tyytyväinen, vaikkei ruusuketta tullutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti