keskiviikko 4. marraskuuta 2015

371. Haaveet kaatuu

Koko kausi ollaan Tarmon kanssa tähdätty ratsuoripäiville vaadittavien kilpailutulosten saamiseen. Nyt näyttää vahvasti siltä, että oripäivät jäävät hamaan tulevaisuuteen.  Tuloksia 7-vuotiaalle isolle ponille olisi pitänyt olla 5x 110 cm ratoja nollatuloksella, tai 5x He A ratoja yli 60% tuloksella tai 5x kenttäkisoissa tuttarissa sijoitus yli puolen välin. Ja tulokset siis vähintään 2-tasolta.

Ensimmäinen 110 cm rata mentiin jo huhtikuussa ja lupaavalta näytti. Yksi puomi alas hipaisulla. Mutta sama tahti jatkui. Joka radalta tuli alas se yksi puomi. Ja sekään ei juuri vaikuttanut, että oliko se rata 90 cm vai 110 cm korkea. Kaksi niitä lopulta saatiin kasaan. Viimeinen 110 cm rata oli niin katastrofaalinen, että kisakausi sai luvan päättyä ja poni kerätä voimia kohti uutta kautta. Kenttäkisoissakin Tarmo oli lähes joka kerta kiinni sijoituksissa koulun ja rataesteiden jälkeen, mutta se vesi. Yhden radan koko kaudella se pääsi maaliin asti. siinäkin maastossa tuli yksi kielto, mutta niillä muilla viidellä luokassa oli puhdas maasto, joten Tarmo jäi viimeiseksi, vaikka rata olikin siis hyvä. Koulua menin sen yhden radan, jossa rikkojen myötä prosentit jäi kauas tavoitteista.

Poni on ollut treeneissä todella hyvä, mutta viime aikoina on tullut vähän kieltoja ja se ei ole ollut niin innokas mitä yleensä. Se menee kyllä, mutta imu ja into esteelle ei ole sitä mitä on ollut. Loppu kausi on ollut todella tiiviis ja kisoja sekä treenejä on ollut paljon. Ulkoisesti poni on erinomaisessa kunnossa, mutta haluttomuus on huolestuttavaa. Mielessä jäytää myös oikealla puolella oleva sudenhammas. Sen poisto venyy joulukuulle, kun hammaslääkärillä on jonoa. Muutamat kisat olisi vielä ollut, joista tuloksia olisi voinut kerätä, mutta päädyttiin jättämään ne väliin ja antaa poni huilata. Tarkoitus on saada pitkäikäinen kilpaponi eikä niin, että väkisin tehdään tuloksia yhtä tiettyä tapahtumaa varten. Ennen kaikkea, työskentelyn ja hyppäämisen pitää olla kivaa. Nyt poni on ollut kaksi viikkoa hyvin kevyellä ja hyppäämättä. Hieronta-aika on myös varattu.

Kyllä nuoren ponin pitäisi olla täynnä virtaa ja energiaa. Kilpailutulosvaatimuksen nousee taas seuraavalle vuodelle, mutta niistä ei oteta mitään paineita. Tulokset tulee, jos ovat tullakseen. Ensi kausi keskitytään ponin kehittämiseen ja innon säilyttämiseen. Olisihan se hienoa, jos Tarmo olisi sinne ratsuoripäiville päässyt ja vielä luvatkin saanut. Näillä uusilla säännöillä, kun ei ole yhtään rotuponia ratsuponijalostukseen hyväksytty. Aikamoinen meriitti se olisi ollut, mutta nyt mennään vain näillä connemaraluvilla. Kilpaponeja voi silti sen kanssa tehdä, mutta kantakirjakelpoisia ratsuponeja ei niistä saa. Hieno poni se silti on. Mamman Kultakimpale <3

Toivotaan, että huilitauko auttaa ja poni on entistä virkumpi viimeistään kuun lopulla aluevalkuissa. Tarmo pääsi mukaan Hämeen alueen kenttävalmennukseen.

Kisojen jälkeistä viilennystä viime keväältä

2 kommenttia:

  1. Tarmo on jokatapauksessa hieno! Mielenkiinnolla odottelen sen ensi kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä :) Siksi poni saakin nyt vetää henkeä ja siirretään katseet ensi kauteen. Tavoitteena on kuitenkin kestävä poni, joka suorittaa innolla :)

      Poista