Syyslomaviikolla pidettiin pari päivää leiriä meidän ponien ratsastajille. Samalla sain kuvattua koulua varten opetusnäytteet este- ja koulutunnista. Leiriläisten kanssa katseltiinkin niitä teoriatuntina. Onhan se varsin hyödyllistä nähdä esimerkiksi istunnan korjaukset ym. ulkoapäin.
Venla on ollut vähän räkäinen ja yskinyt edellisen Ypäjä-pätkän jälkeen, joten se on saanut lomailla ja köpötellä leppoisasti pari viikkoa. Omiinkin valmennuksiin tuli pieni tauko (tekee kukkarolle vain hyvää). Tällä viikolla ollaan palattu normaaliin työskentelyyn ja pari kouluvalkkua ollaan menty.
Peppi on treenannut rohkeasti esteitä edelleen. Hyppääminen on jatkunut jopa yhden tippumisen jälkeen. Hän toi ponin aika vinosti n. 70 cm pystylle ja Possu pysähtyi, jolloin kuski tuli alas. Hän kuitenkin uskalatutui hyppäämään radan uudelleen, kun esteet laskettiin taas 50 cm tasolle. Seuraavana viikonloppuna selvittiin kuitenkin taas erinomaisesti seurakisoissa 60 cm luokasta tuplanollalla. Tänäänkin hän hyppäsi niin rohkeasti itsekseen kotona. Jos sama vire jatkuu, niin ensi kaudelle voisi ajatella sitä Power Cuppia heille.
Tarmon viimeiset kisat Ypäjällä päättyivät lähes katastrofiin ja suunnitelmat on menneet sen myötä aika uusiksi. Aluekatsastuksissa käytiin sen jälkeen vielä Ypäjällä Seppo Laineen silmien alla.
Tällä viikolla on ratsasteltu paljon muualla mm. mun kouluprojekti Kipan, meillä asuvan ex-ravuri suokin, Baronin ja muutaman muun kanssa. Pari tuntiakin on mahtunut viikkoon. Lisäksi olen ollut kunnon äiti ja ravannut lasten kanssa sählyssä, pallokoulussa, luistelemassa ja jalkapalloturnauksessa. Ja vanhempainvartitkin on suoritettu. Meidän poika halkaisi koulussa hampaansa, joten sain myös istua hammaslääkäripäivystyksessä. No näissä on ollut sitten hyvin aikaa vastailla viesteihin ja sainpa yhden koulutehtävänkin tehtyä.
Hilla on nyt vieroitettu kokonaan ja se viihtyy hyvin pihatossa Kaijan ja Liljan kanssa. Lijan mahan kunto on vaihteleva edelleen. Nyt syötän sille joka ilta erikseen sekä boulardiita että 4-legs maitohappobakteeria pienen proteiiniannoksen kera. Niillä on myös vapaa heinä tarhassa.
Rose on kunnolla taas hommissa, joten siltäkin lähti karvat. Sissin ja Tarmonkin klippasin koulussa viime jaksolla. Klippaamiseen jää jotenkin koukkuun ja sitä tekisi mieli tehdä urakalla. Harmi, että siitä seuraa loimittamista, josta en juurikaan pidä...
Valmiiksi siistitty poski |
Oli siinä vähän karvaa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti