perjantai 9. lokakuuta 2015

364. Kouluradalle

Huomenna olisi tarkoitus suunnata valkoisten aitojen sisälle Laitilaan. Tarmon kanssa. Saa nähdä mitä siitä tulee. Treenikertoja on takana kaikki yksi ja kisat on kuitenkin aluekisat ja luokkana He A:1. Ei siis mikään läpihuutojuttu.

Kisoihin lähtö näillä valmistautumisilla tuli vähän extempore. Koulua varten meidän pitää suorittaa  sekä 90 cm esterata että He A-koulurata kisoissa. Alunperin ohjeissa oli He A-koulurata ja suluissa He A:1. Meille kuitenkin sanottiin, että mikä tahansa He A käy. Keväällä kävin Sissin kanssa yhdet koulukisat Kotimäellä ja sieltä satiin He A:2:sesta karvan päälle 60%. Kuvittelin, että tämä tulos kävisi, mutta alkuviikosta selvisikin, että tulos pitää olla nimenomaan He A:1 radalta. Tuntuu, että sitä ohjelmaa ei edes juurikaan ole kisoissa. Yksi meidän luokalta kuitenkin vinkkasi, että heidän lähellä on nyt lauantaina kyseinen ohjelma ja ilmoittautumisaikaakin oli jatkettu niin, että ehdin ilmoittautua mukaan. Sissillä en uskaltanut lähteä, kun sen kunto on vähän arvoitus. Tarmo on siis ainoa varteenotettava vaihtoehto tälä hetkellä. Osaa se kaikki kuviot, mutta keskiaskellajit ei oikein veny ja muoto on välillä epätasainen.

Tavoitteena olisi saada samalla reissulla Tarmolle niitä oripäiville vaadittavia kisatuloksia. Eli yli 60 % tulos. Koulua varten mulle riittää hyväksytty tulos, mutta Tarmon takia tavoite olisi vähän korkeammalla. Nähtäväksi jää eikä tavoite tule helpolla saavutettua. Joudun kyllä ihan joka askeleen ratsastamaan. Anni on onneksi tehnyt hyvää työtä sen kanssa ja tiistaina, kun sillä menin, niin fiilis oli hyvin positiivinen. On se silti vähän eri kiivetä itse taas kyytiin ja saada omat avut toimimaan ponin kanssa yksiin. Kun vain muistaisi ratsastaa eikä jäisi vain matkustelemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti