torstai 28. toukokuuta 2015

324. Maastoesteilyä keskiviikkokisoissa

Tänään käytiin Ypäjääl Tarmon ja Annin kanssa keskiviikkokisoissa maastoesteillä. Siellä oli siis pelkkä maastorata, jossa esteet noin 70 cm, rata kilometrin ja pakollinen portti vedellä. Erinomainen tilaisuus siis treenata maastoradan ratsastamista. Vaikka esteet oli pieniä, niin pääsi kuitenkin kisafiilikseen ja treenaamaan rataa.Hintakin on varsin huokea oikeisiin kenttäkisoihin verrattuna. Tällaisia tarvittaisiin ehdottomasti lisää.

Ilmoittautumisen jälkeen oli radan näyttö ja siihen perään kierrettiin rata vielä toiseen kertaan. Tarmon startti oli vasta numerolla 36, joten ehdimme katsella muiden ratsukoiden menoa jonkin aikaa. Yhteensä lähtöjä oli 50. Muutama ratsukko katsottiin vedellä ja muutama startissa. Yllättävän paljon hevoset kyttäsivät jo estettä kaksi, joka oli koivutukki, jossa oli johteena puolikaaret molemmilla puolilla. Sitten laittamaan Tarmo kuntoon ja verkkaan. Poniini oli varsin rauhallinen, vaikka verkka oli aika villin lännen meininkiä. Laukassa kierrokset vähän nousi, mutta panikointia ei juuri ollut.


Samaan aikaan verkkaamassa oli kisan muutkin connemararatsukot. Conniksia mukana oli neljä. Mielenkiintoisin tietysti Tarmon sisko Wii Harum-Scarum Lady, jolla on siis sama isä ja emän isä kuin meidän Tarzanilla. Sen olen nähnyt livenä vain joskus varsana näyttelyssä.



Muita connemaroja olivat Wii Empyreal Eddy ja Rockfield Eternity.


Kuulutuksia kuuntelin siinä ennen Tarmon vuoroa ja harmittavasti muut connemarat otti hylsyn kielloilla. Rata oli tehty niin, että nähtiin suurin osa. Poni meni sujuvasti kaikki esteet vedelle asti, vaikka jalat pitikin olla kiinni kunnolla. Ennen vettä olevan tukin jälkeen Tarmo selvästi tiesi veden lähestymisen ja löi jarrut kiinni. Se tuli rantaan ravissa ja siirtyi käyntiin asti. Rannassa se hetken harkitsi lätäkköön menoa, mutta loikkasi lopulta sinne. Loppurata meni taas oikein sujuvasti ja oikeastaan veden jälkeen poni vasta lähti käyntiin. Sitten löytyi sama vire kuin treeneissä, jolloin on ihan sama, mitä eteen tulee.

Vaikka rata sujui hyvin ja vesikin meni pienen harkinnan jälkeen, niin päätettiin vielä jäädä hetkeksi treenaamaan vedelle, kun kaikki ratsukot olivat ratansa suorittaneet. Nyt poni meni jo suoraan laukalla lätäkköön. Pari kertaa hyppäämällä,mutta lopulta ihan samaa laukkaa jatkaen ja kaikista suunnista. Tultiin vielä myös samaiset tuttarin tehtävät, jotka olivat viime kisoissa ne kynnyskysymykset. Nyt Tarmo hyppäsi hienosti epäröimättä tukin kohti vettä. Veden jälkeiselle kapealle esteelle tuli pari ohitusta, mutta kun seisoin kerran johteena, sekin sujui. Viimeisellä kerralla siihenkin esteelle oli normaali imu ja halu hypätä. Ihan huikean hyvä mieli jäi tästä treenistä! Kyllä siitä vielä hyvä saadaan, kun kokemusta kertyy ja erilaiset estetyypit sekä vesi tulee tutuksi.


3 kommenttia:

  1. Ketkä oli Wiin ponien ratsastajina? Tuli käytyä Viitaniemellä 5 vuotta tunneilla, joten molemmat ponit on tuttuja :)

    VastaaPoista
  2. Piti vielä jatkaa, että hieno Tarmo! Hyvin on kehittynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä muista yhtään ratsastajien nimiä, poni-ikäisiä varmaan. Mä keskityn vain olennaiseen eli ponien rotuihin ;) Tarmo kiittää kehuista!

      Poista