torstai 21. toukokuuta 2015

320. Power Cup -seurakoulukarsinnat

Pikaraportti vielä viime sunnuntain kisoista, jotta päästäisiin taas ajan tasalle. Vuorossa oli siis Salon Ratsastusseuran Power cup seurakoulukarsinnat Vaskiolla Koivumäen tallilla. Ne pidettiin 2-tason kisoissa ja luokkana He C:1. Molemmat meidän tallilta kisaan tähtäävät edustavat Salon Ratsastusseuraa. Meidän perhe edustaa puolestaan Salo Riding Clubia, kuten myös Anni. Mukana siis Olivia ja Sissi sekä Sara ja Possu. Pepillä ei ole vielä D-lupaa eikä hänellä ole oikein ollut intoa treenata. Ollaan siis sovittu, että Sara saa lainata Possua kisakokemuksen kartuttamiseksi samalla kun olen vienyt heidän poniaan eteenpäin.

Molemmat ratsukot tekivät erittäin hyvät ja tasaiset radat. Ehkä hieman "varovaiset", varsinkin lisäykset olisi saanut lähteä eteen paremmin. Sissillä oli huomattavasti parempi rata kuin viikkoa aiemmin, ponin pysyessä pyöreänä radan läpi. Possu menee mielellään vähän säästöliekillä, jos ei muistuta sitä liikkumaan riittävästi. Etenee heti kun pyydetään kyllä. Vähän olisi siis kaivannut lisää poweria. Mitään rikkoja ei tullut kummallekaan. Tuomari oli melko tiukka. Olivia ja Sissi olivat ekoja ei-sijoittuneita 59,5% tuloksella ja Sara Possulla heti seuraavina 58,75% tuloksella.

Molemmat ratsukot siis hyvillä mielin kohti aluekarsintoja. Esteet hypätään 31.5. täällä Salossa Anisissa ja kouluosuuteen joudutaan ajamaan Luvialle asti 7.6.

Kyllä sai olla ylpeä meidän edustavista poneista ja ratsastajista! Hienot kimot pikkuponit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti