314. Kenttäkauden avaus

Vihdoin innolla odotettu kenttäkisakausi starttasi tälle vuodelle. Anni ja Tarmo osallistuivat Ypäjällä Hämeen Ratsastajien kenttäkisoihin tutustumisluokkaan. Alkuun vähän arvottiin menevätkö harrastetta vai tuttaria, mutta päädyttiin samaan luokkaan Annin oman ponin kanssa, jotta keskittyminen helpottuu vain yksien ratojen opettelulla. Tarmo on mennyt kaksi harrastetta mun kanssa, joista toisesta on maastosta hylky. Vesi on ollut sen isoin ongelma. Varsinaiset esteet eivät ole tuottaneet treeneissä mitään ongelmia ja kouluakin on treenattu kovasti. Kovin odotuksin siis kisaamaan, vaikka kokemusta onkin kovin vähän.

Lähtölistoja seurailtiin kauhulla, kun kisojen alkua aikaistettiin tunnilla suuren lähtijämäärän takia klo seitsemään. Onneksi meidän eka startti oli "vasta" kahdeksalta. Päätettiin kuljettaa ponit erikseen, kun oli luvattu kaatosadetta ja odottelua oli kuitenkin luvassa. Vähän kuuden jälkeen päästiin matkaan ja paikan päällä oltiin ihan ajoissa. Tarmon vuoro oli ensin, joten ilmoittautumisen jälkeen kamat päälle ja verkkaan. Verkka jäi loppujen lopuksi hieman lyhyeksi, mutta onneksi poni oli tosi hyvä. Se oli ihan rento eikä välittänyt muista hevosista mitään. Vähän se painuu vielä kuolaimen alle ja menee helposti etupainoiseksi, mutta pääasia, että se on ratsastajan kanssa eikä sinkoile karkuun muita hevosia. Koulurata (HeC, Tutustumisluokan kouluohjelma) oli tasainen, lukuunottamatta yhtä raviin tipahdusta laukassa ja pukin kautta vaihtoa lävistäjällä. Prosentit oli 62,22 ja ne riitti 23. sijaan kouluosuuden jälkeen.

Tässä se näyttää muhkealta kouluponilta

Koulun jälkeen Tarmo sai hengailla kopissa jonkin aikaa, kun tuttarin poniratsukot suorittivat estekokeen omana ryhmänään (Anigmagi Ponicup). Tarmon verkka jäi olemattomaksi vähän huonon starttijärjestyksen takia, mutta hyvin se hyppäsi. Heräsi koulumoodista ja oli riittävän terävä. Rataesteet siis nollilla. Vähän se kyttäsi portteja ym. ja yksi huono paikka tuli vähän pohjaan, mutta tarkasti poni keräsi kinttunsa. Tarmo otti nämä kaksi ekaa osakoetta hyvin rennosti, sille ei tullut edes hiki. Muutenkin se toimi kuin ihmisen mieli. Ei hörinää, ei huutelua, ei säikkymistä, ei jännittämistä. Vähän se yritti pureskella taluttaessa, mutta hyvin pienesti. Hokkeja ruuvatessa meinasi käämi palaa, kun se nyppi jalkoja koko ajan.

Ponin odotellessa kopissa maastokokeen alkua, me käytiin kävelemässämaastorata pariin kertaan ja vähän syötiin. Maastorata oli kyllä varsin vaikea. Esteet oli massiivisia, kaarevilla teillä tai muuten vaan hankalissa paikoissa. Radan ensimmäinen paha paikka oli este numero kolme. Se oli massiivinen pöytä, joka oli sijoitettu vain muutaman metrin päähän nurmialueiden välistä kulkevasta tiestä. Tiesin jo etukäteen, että Tarmo kyttää sitä tietä. Onhan se nyt paha paikka, jos nurmen jälkeen tuleekin äkkiä soraa ja taas nurmea! Ja siitä askeleen päässä oli jo maksimikokoinen pöytä. Seuraava paha paikka oli este seitsemän. Se oli pitkän ylämäen jälkeen mäen päällä muutama metri ennen vettä. Itse este oli pieni ja ihan normaali harmaa tukki. Sen jälkeen pari askelta ja vesi. Ja taas paha paikka, kun askeleen päässä vedestä suht kapea "nuolenpää-este" taas vähän ylämäkeen. Viimeinen paha kohta oli toisella vedellä toiseksi viimeinen este. Taas ihan veden vieressä "vene", jolla Tarmo on aina vähän pyrkinyt sivuun. Este oli vielä niin päin, että se reuna, josta Tarmo on mennyt vain puoliksi yli, oli tietysti vedettömällä puolella. Ennen ponnistusta poni ei näkisi, että sen ei tarvitse laskeutua veteen. Rata oli siis paha Tarmolle, mutta treenit on mennyt sen verran hyvin, että kaikki mahdollisuudet oli siitä selvitä.

Maastoverkassa Tarmon taas vähän säikkyi muita, kun vauhdit kasvoi ja meno oli villimpää. Siinä vaiheessa, kun poni lähti valmistautumaan starttiin, oma syke nousi taas pilviin. Löysin hyvän paikan, josta näin esteet 1-3 ja ehdin juosta isolle vedelle, jossa näki esteet 6-8. Tarmo lähti hyvin, joskin vähän jarruttaen liikkeelle. Sillä on aina vähän kestänyt, että moottori lähtee käyntiin ja se lähtee rullaamaan. Se kyttäsi tietysti tälläkin kertaa ennen kolmosta olevaa tietä ja ottipa sitten kiellon siihen kolmoselle. Toisella yrityksellä kevyesti yli. Vedelle ehdin juuri näkemään kuinka se hyppäsi kutosen ylämäessä ja alkoi jarruttaa jo hyvissä ajoin ennen seiskaa. Se tuijotti täysin esteen yli kammottavaa vettä. Edes käynnissä ei meinannut mennä sen esteen eteen asti. Toisella yrityksellä se jo harkitsi hyppäävänsä, mutta kielsi kuitenkin. Siihen loppui se maastorata. Kyllä ärsytti.

Maastosta esteet kaksi ja kolme, kuvat: Heidi Lammi

Treeneissä Tarmo etenee niin valtavalla itsevarmuudella, että se on ihan sama mitä eteen laitetaan. Ratatilanne on kuitenkin eri. Siinä ei ole kavereita mukana eikä pyöritä samoissa ympyröissä. Se on haastavaa, kun pohjat ja korkeuserot vaihtelee. Nyt kuitenkin tietää taas paremmin missä mennään. Vesi tarvitsee edelleen erityistä harjoitusta ja paljon! Lisäksi täytyy saada ratoja alle. Niin paljon, että se löytää saman draivin kuin treeneissä ja huomaa, että se kisaradalla meno on yhtä kivaa kuin treenitkin. Ensi viikolla käydään varmaan Niinisalossa treenaamassa ja siellä olisi sitten seuraavat kenttikset parin viikon päästä. Ja onhan meillä toi plan B:kin olemassa. Jos kenttä ei ala kulkea, niin se on kyllä ihan kyvykäs esteratsunakin. Kentässä vaan on sitä jotain, myös narun päästä katsottuna.