Viime sunnuntaina oltiin jälleen kisaamassa. Nyt vuorossa oli seurakoulukisat Merjan Tallilla Koskella. Siellä oli erikseen rajattu nuorille hevosille luokat. Meidän nuoriso (eli Minni, Netta, Rose ja Tarmo) osallistuivat helppo b-tasoiseen k.n.specialiin. Lisäksi Peppi meni Possulla ja Olivia Rosella he C:1sen.
Ensin ratsastettiin nuorten k.n. Koska lähtijöitä oli vain viisi (yksi meidän lisäksi) ja itse menin sekä Minnillä että Tarmolla, sain verkata toisen ennen varsinaista verkkaa. Sehän sopi hyvin. Sain verkata Tarmoa rauhassa ilman jännitystä muista hevosista. Tosin aikaa oli sen verran vähän, että laukassa en ihan ehtinyt saada sitä läpi asti. Vähän taas kostautui viime aikojen vähäiset treenit. Minni taas oli verkassa ihan järkyttynyt maneesin seinistä ja tuomarikopista. Se alkoi onneksi toimia, kun sain sen kertaalleen seinille. Netta ja Rose saivat sätkyn verkassa, kun kuulutuslaitteita säädettiin ja ne särähtivät aika kovin. Sen jälkeen kumpikin oli varsin pinkeitä, Netta juoksi alta pää pystyssä eikä Rose mennyt seinille/tuomaripäätyyn. Jotain mitä kumpikaan ei harrasta...
Minni oli verkassa lähimpänä itseään, mutta se jännittyi uudelleen, kun kaverit poistuivat maneesista. Saatiin kuitenkin rata läpi ilman rikkoja. Ei se mitään tahdikasta ja rentoa menoa ollut, mutta poni pysyi jännityksestään huolimatta nahoissaan ja teki pyydetyt asiat. Minni saikin kovasti kehuja alakommenteissa, että kunhan rentoutuu, niin alkaa tulla tuloksia.
Tarmon rata alkoi lupaavasti ja se oli jopa melko rento. Ongelmia alkoi tulla, kun päätti pysähtyä metriä ennen pysähdystä p*skomaan! Eikä suostunut liikkumaan mihinkään...Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin pysähtyminen papanoimaan! Sen jälkeen laukannostossa nousi väärä laukka. Seuraavassa nostossa tuli laukka oikein, mutta ekan kaarteen jälkeen poni vaihtoi etupäällä. Niin ja ennen näitä keskiravi oli mennyt laukkailuksi. Ei siis ihan meidän päivä.
Mutta ihan putkeen ei mennyt muillakaan. Minni voitti luokan 57,4%:lla ja Tarmo oli toinen 56,2%. Outi ja Rose tulivat kolmansiksi 55,6%lla Saijan ja Netan ollessa viidensiä 51,75%lla. Tuomarin lisäohjeena kaikille oli ratsastaa vielä rohkeammin eteen ponien jännittyessä, jotta ne eivät niin ehdi keskittyä kyttäämiseen. Sitä siis työstämään.
C:ssä Peppi sai Possun toimimaan verkassa hienosti, poni oli hereillä ja liikkui hienossa muodossa. Laukannostoissa oli vähän ongelmia, kun poni esitti vain hienoa keskiravia eikä Peppi saanut pidätteitä läpi. Hyviäkin nostoja tuli ja kuski oli tyytyväinen. Radalla sama meno jatkui. Ekasta temponlisäyksestä tuli jopa seiska! Eka laukannosto meni kuitenkin åieleen. Laukka ei noussut vielä ympyrälläkään ja Peppi teki vielä toisen ympyrän. Lävistäjälle laukka nousi viimein ja toinen laukka oli taas oikein hyvä. Vähän vielä tarkkuutta teihin ja pidätteet läpi, nyt kun hän saa ponin hereille, niin tuloksia alkaa tulla. Kyllä äiti oli niin ylpeä! Vaikka prosentit oli vain 51,75 niin rata oli parempi kuin koskaan ennen. Se alkaa olla ratsastamista! Possu on kyllä niin paras, riittävän herkkä ja kevyt ratsastaa pienellekin lapselle, mutta ei mikään pommi.
Ensi viikonloppuna hyppykisaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti