Testataan nyt tabletilla postaamista. Vihaan tätä jo nyt! Mutta on mukava katsoa telkkua toisella silmällä. Jos valjastan ton rikotun koneen käyttöön, niin tv:n katselu ei kyllä suju. Kuvattomaksi jää siis tämäkin teksti, mutta jos ensi viikolla sais kuvailtua jotain, ainakin Pantsun valkkuun vois koittaa saada jonkun napsimaan vähän kuvia.
Torstaina oltiin hyppäämässä Annan valkussa Tarmon kanssa. Jumppatehtäviä taas oikein urakalla. Alkuun tehtiin töitä kavaleteilla, pitkällä suoralla lähestymisellä kavaletti, josta 90 asteen kulma ja seuraava kavaletti, jonka päältä vaihtui suunta, voltti pikkupystyn ympäri ja seuraavalle kavaletille, josta jälleen 90 asteen kulma seuraavalle kavaletille ja siitä taas suoraan. Tehtävä oli yllättävän helppo Tarmolle, kun laukassa on paljon säätövaraa. Laukatkin vaihtui silloin kuin piti. Kiemura-tehtävän jälkeen vuorossa oli pitkä jumppa. Viisi pystyä yhden tai kahden laukan välein ja joka askeleella oli puomi vielä esteiden lisäksi. Poni oli kuin kengurupallo loikkiessaan sitä. Ekalla kerralla Tarmo tuntui vähän jännittyneeltä, mutta rohkeasti se meni koko pötkön.
Jumpan jälkeen mentiin vielä muutama linja kavaleteilla ja pystyllä sekä okserilla. Loppuun vielä kaikki linjat sekä jumppa. Tarmo sai tulla porukan viimeisenä ja esteet huiteli siellä metrissä. Okseri oli 105 cm. Alkuun rytmi oli hukassa ja muutaman esteen jälkeen uusi aloitus. Pysty, voltti pikkupystyn yli, okseri, kavaletti, pysty takaisin, kavaletti ja okseri takaisin ja jumppa. Aloituksen jälkeen Anna nosti pystyn VALTAVAKSI. Se okseri ei näyttänyt enää miltään. Pysty oli ainakin 110 cm ellei enemmänkin. Se näytti niin valtavalta eikä se ollut edes missään linjan päässä. Kyllä kuskia hirvitti. Eihän Tarmokaan ollut ikinä nähnytkään vastaavaa. Ja muutama kieltohan siihen piti ottaa, kun kuski jäi vain toivomaan, että yli mennään ja hengissä. Mutta heti kun olin päättäväisempi, pidin jalat kiinni ja rohkaisin oikealla hetkellä, niin poni liisi yli kevyesti. Okserille se ei edes epäröinyt, mutta se pysty oli jo reilusti isompi. Kahteen kertaan tultiin pysty isona ja sen jälkeen kerran siellä n. 80 cm huiteli.
Onhan se niin, että meidän molempien mukavuusalueen raja on aika lailla siellä metrissä. Se menee vielä panikoimatta. Mutta kehitystä ei tapahdu, jos mukavuusalueen ulkopuolella ei käydä. Anna puhui ponin sydämen kasvattamisesta. Niin hienosti se kyllä hyppäsi, kun uskalsin viedä tehtävän loppuun asti. Annakin kehui Tarmoa kovasti. Sillä on hyvä pää ja se osaa hypätä. Nyt tulee itselle vaan huoli, etten pilaa sitä. En todellakaan halua opettaa sitä kieltämään, koska mua hirvittää. Toisaalta luotan Annaan ja hänen arviointikykyynsä kuin kiveen. Jos hän meinaa, että vastaavista tehtävistä selvitään, niin eiköhän me selvitä. Anna on seurannut mun ratsastusta kohta kuusi vuotta ja Tarmoakin jo vuoden. Hänellä on myös niin vahva osaaminen nuorten ponien suhteen, että jos me ei Annan kanssa kehitytä ja opita, niin sitten ei kenenkään kanssa.
Joka tapauksessa Tarmo oli loistava ja mukavan rauhallinenkin. Vieläkin leijun pää pilvissä, kun ylitin itseni. Että mulla on hieno poni. Toivon todella, että kehitys jatkuu ja se tulee näyttämään taitonsa kilparadoilla ja vakuuttamaan kaikki muutkin kuinka hieno mies se onkaan! Kultakimpale <3
Ihana teksti kultakimpaleesta ja yhteisestä uskalluksesta :)
VastaaPoista