maanantai 18. marraskuuta 2013

167. Koulukisoja

Kiireisen lauantain perään toinen samanlainen päivä. Seurakoulukisoihin lähtö Koskelle suunnitelmissa neljän ponin kera. Taas aamutalliin kuudeksi, jotta ehtii tarhata ja ruokkia hepat, pakata auton ja laittaa ponit kuntoon. Myös aamupalan syöminen ja lasten pukeminen olisi kiva ehtiä tehdä ennen lähtöä. Hommat sujuikin hyvin ja hyvissä ajoin aloin pakata autoa. Sitten pihalta kuuluu ponien hirnumista ja juoksemista. Eka reaktio oli, että kuka siellä nyt on irti. No ei ollut poneja irti, vaan iso kuusi oli kaatunut Ekun tarhasta. Tielle. Ja kentälle. Rungon halkaisija varmaan n. 40 cm ja kentän puolellakin puuta riitti vielä 4-5 m. Siinä sitten pohtimaan, miten saan ponit pysymään tarhoissaan. Ekun kohdalla ei ongelmaa. Puu oli kaatunut portille. No nyt oli jätkällä sitten astetta rouheempi portti. Mietitään illalla, miten sen saa tarhasta pois... Pikkumiehet oli kentällä ja niille vedin vähän lankaa puun yläpuolelle, kun oli vetänyt mennessään langat maahan. Muuten ei vaurioita. Paitsi tietä ei kyllä pääse ajamaan. Onneksi meillä kulkee kentän ympäri tie eli ei jääty ihan jumiin kotiin.

pikkujätkillä oli kivaa, kun saivat toimia metsureina
Ekun uusi portti
Tämä tietty sotki aikataulua, kun toiselle kulkureitille piti vähän ajaa soraa, ettei jäädä liejuun kiinni. Onneksi äiti oli apuna lasten kanssa. Ponien kohdalla luotettiin, että ovat varmaan tosi puhtaita, ei muuta kuin karsinasta suoraan koppiin ja menoksi. Taas vähän myöhässä. Matka kesti onneksi vain 45 min, joten oltiin aikataulussa perillä. Kerran mentiin kyllä sivuluisua jäisellä tiellä, mutta selvittiin.

Pikapalaverin paikka verkassa

Possu ja Tarmo oli mukana ekassa luokassa, C-merkin kouluohjelmassa. Ehdittiin hyvin verkata, muutenkin järjestelyt toimi hyvin ja kisat eteni sujuvasti. Odottelua ei ollut paljon ja aikataulu piti. Verkka-aika oli 20 min. Tarmo oli aika pinkeä verkassa. Alkoi rentoutua vasta kun muut lopettelivat. Kovin läheltä laukkaavat/kohti tulevat ratsukot sai kevätjuhlaliikkeitä aikaan, mut muuten poni oli tosi kiltisti. Tarmo oli verkkaryhmän eka lähtijä, joten jäätiin suoraan maneesiin. Pojalle meinas iskeä paniikki, kun kaverit hylkäsivät hänet maneesiin. Hetki ehdittiin ravailla ennen vihellystä, mutta aika pinkeä alku oli. Numerona sisääntulosta 4. Hyvä ensivaikutelma...Poni rentoutui aika kivasti radan aikana ja laukoista tulikin jo seiskaa. Jopa toinen käyntinosto oli 7. Yleensä nostot on kyllä täsmällisiä, mutta ei ihan avuilla. Ponilla on yleenä otsa kuskia kohti ja etujalat loikkaa kunnolla laukkaan. Hyvä mieli jäi ja nyt vaan rutiinia ja lisää näitä tilanteita. Ensi viikonloppuna siis uusiksi. Nyt prosentit oli 60,8%.



Possu oli taas niin kiltisti ja rennosti. Verkassakin Peppi sai hyvin pidettyä ponin poissa muiden alta. Sen verran nämä kisatilanteet vielä jännittää pikkukuskia, että ratsastaminen on aikalailla "tehottomampaa" kuin kotona. Poni menee aika pitkänä ja löysänä. Näyttää jopa tahmealta. Toisaalta parempi niin, kuin että se olisi lentoon lähdössä. Hyvin Peppi taas muisti radan. Vielä lisää huolellisuutta ja napakkuutta, mutta alku on jo oikein lupaava. Pepin prosentit oli 56,1 %.

omaa vuoroa odotellessa
Minnillä menin K.N.Specialin. Se oli verkassa todella pinkeä ja pelkäsi joka nurkkaa ja reunaa. Pikkuhiljaa päästiin menemmän joka paikkaan ja radalla se olikin jo ihan kiva. Epätasaisuutta on edelleen paljon, mutta poni oli reipas ja ahkera. Pari rikkoa veti pisteet alas. Keskeltä tulevassa nostossa nousi väärä laukka ja lävistäjällä se tiputti ja vaihtoi laukan. Käyntisiirtymisestä saatiin uskomatonta kyllä 6. Välillä raviin siirtymisetkin tuottaa tuskaa... Epätasaisuudesta ja laukan pyörimättömyydestä tuli eniten kritiikkiä, mutta voimaa vaan lisää niin nekin paranee. Minnin prosentit 59,4%.

Rose oli verkassaa kovin kiireinen, juoksi alta eikä Outi oikein päässyt siihen käsiksi. Omaa vuoroa odotellessa Outi teki käynnissä  töitä sen kanssa ja pääsi ponin ympäri. Radalla olikin sitten ihan eri poni. Koko rata oli oikein tasainen ja huolellinen. Paperissa oli monta seiskaa! Käynnin Rose rikkoi kerran jos toisen ja laukasta käyntiin siirtyminen meni pipariksi. Kokonaisuutena rata oli erittäin hyvä. Tuloksena 60,4 %. Aika lailla parannusta kevääseen, jolloin samalta radalta kertyi  vain 54%.

Oli kyllä kiva päästä pitkästä aikaa kisaamaan, vaikkei mainetta ja kunniaa saatukaan. Possu tosin hurmasi kaikki katsomosta ;) Se on niin super. Kisan jälkeen oli fiilis, että tätä lisää. Heti uudestaan. No ensi lauantaina sitten seurakoulukisoihin Somerolle. ja sittenkin on vielä kaksi viikonloppua kisoja tarjolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti