Tällä kertaa menin Tarmon kanssa. Pienellä jännityksellä odotin tuntia, koska pojalla oli kaksi vapaata alla. Se oli kuitenkin ihan rauhallinen ja kuulolla koko ajan. Viime kerrasta lantion asento oli jäänyt lopulta yllättävän hyvin mieleen, vaikka välillä kaikki tuntuikin unohtuneen. Itsekseen ratsastaessa huomasi jännittävänsä milloin kylkiä, milloin niskaa ja milloin yläselkää...Valmennuksissa istuntaa ei muistanut ajatella lainkaan. Mutta kyllä jotain oli jäänyt mieleen. Asento ei enää tunnu etunojassa könöttämiseltä eikä selkäkään väsynyt samalla lailla kuin viimeksi. Nyt takareidet joutuivat töihin ihan uudella tavalla, kun päästiin keskittymään jalkoihin. Lantion asento oli sen verran muistissa, että päästiin eteenpäin, JEE!
Jalkojen rentouden, lihasten käytön ja asennon hakeminen haettiin alkuun keventämällä ilman jalustimia. Etureidet piti saada ihan rennoiksi roikottamalla jalkaa pitkänä jalkaterä alaspäin (ja tietty siis rentoina). Kevennys piti säilyä silti ja ylös noustiin takareisillä. Satulaan istui aina koko perä samalla kun napaa vedettiin sisään ja lantiota nostettiin edestä ylös. Rytmi löytyi ja hassua kyllä, ne etureidetkin rentoutuivat kevennyksen säilyessä. Myös kylkiä aktivoitiin kääntämisessä. Kääntyminen tuli ulkokylkeä kääntämällä ja kas poni kääntyi/lakkasi valumasta ympyrältä ulos.
Tarmo oli niin rento ja tasainen, ettei ole varmaan koskaan ollut. Viimeksi Aira näki ponin toisen ratsastajan alla ja vähäisestä yhteistyöstä johtuen se oli aika malttamaton ja levoton. Nyt alkukommentteina olikin, että onko tää vähän sellainen AD/HD -tapaus ja olenko ajatellut ruunata sen...Mutta treenin aikana Tarmo saikin valtavasti kehuja. Ei se olekaan AD/HD, vaan erittäin herkkä ja kuuliainen. Sen kanssa oli helppo tehdä kokoamisia ja kääntymisiä, kun se toimi pelkällä istunnalla. Kyllä olin ylpeä, mun pienestä pojasta. Keskittyminenkin oli ihan täysin työskentelyssä eikä kiimainen Rose samalla ympyrällä häirinnyt lainkaan. Näytin itse varmaan ihan typerältä, kun suupielet leveässä virneessä istuskelin sen kyydissä. Tai siis enhän mä vaan istuskellut, vaan kroppa teki täysillä töitä. Palella ei siis tarvinnut, mutta en ollut ihan niin poikki, kuin ekan kerran jälkeen. Mutta taas jätkä osoitti olevansa palliensa arvoinen ;) Se varmaan ymmärtää koska aiheesta keskustellaan...
Usko omaan tekemiseenkin alkaa taas palailla, kun ponit saa kehuja. On kiva kuulla jonkun muun suusta kuinka hyvin koulutettuja poneja mulla tässä on. Vaikka ne ei vielä osaa hirveästi mitään temppuja eikä kokoamisaste ole kovin korkea, niin ne ovat erittäin kuuliaisia ja herkkiä avuille. Ne eivät tee, jos kuski ei osaa pyytää, mutta kun oikeat avut löytyy, ne toimivat ajatuksella. En mä olekaan pilannut niitä, vaan tästä on hyvä jatkaa. Ehkä me Tarmonkin kanssa kisataan vielä koulua enemmän tosissaan. Tältä pohjalta on hyvä lähteä opettelemaan temppuja ja kuvioita, rakentamaan voimaa ja kokoamisastetta. Kun rentous ja rytmi ja kuuliaisuus on kunnossa, ollaan jo aika vakaalla pohjalla.
Sormet syyhyää päästä jatkamaan treenejä, mutta...
 |
| Kurainen Tarzan, jottei postaus jäisi ihan kuvattomaksi...kuvausryhmä oli kovin valikoiva tunneilta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti