163. Nuorisotyötä

Viimein ajatuksia ja tapoja nuorison kanssa työskentelystä ja ratsastamisesta. Aktiivisemmin olen nyt työstänyt nuoria poneja kuutisen vuotta ja sitä ennenkin ollut useamman kanssa apuna entisen ratsastuksenohjaajani "testikuskina". Mä olin aina se, joka laitettiin ensin kyytiin, jotta nähtiin kuinka käy. En siis kirjoita millään vuosikymmenien kokemuksella ja edelleen muistan jokaisen meillä olleen. Osa täysin tekemättömiä, osa jo sisäänratsastettuja, osa jotain siltä väliltä. Enemmän ja vähemmän herkkiä, mutta mitään varsinaisia "ongelmatapauksia". Toisten kanssa pääsee etenemään nopeammin ja toisten kanssa hitaammin. Sisäänratsastuksista lisää täällä.

Kun kaikki askellajit löytyy ja ratsun alun ansaittu loma on lomailtu, aloitetaan pikkuhiljaa hienosäätö. Kaarteissa aletaan pyytää pientä asetusta ja tahtiin haetaan tasaisuutta. Eteenpäinpyrkimys on hyvin tärkeää. Tällä hetkellä yksi tämän syksyn projekteista on tässä vaiheessa. Sisäänratsastus on tehty kesäkuussa ja siihen päälle laidunloma. Nyt olen kerran viikossa käynyt ponia ratsastamassa. Välillä on edetty harppauksin ja välillä taas tulee takapakkia. Tämän kohdalla satula on aiheuttanut päänvaivaa. Herkälle ponille menee herne nenään, kun satula valuu lavoille ja se ei halua liikkua. Sopivat varusteet onkin yksi tärkeimmistä asioista näiden kanssa. Työskentelyn pitää olla mukavaa ja miellyttävää ponille. Epäsopivat varusteet, hammaspiikit, arat kavionpohjat, lihasten kipeytyminen yms. täytyy ottaa huomioon, varsinkin jos poni alkaa jossain vaiheessa olla haluton työskentelemään. Tasapainoa rakennetaan siirtymisillä, samalla myös eteenpäinpyrkimys usein paranee tai kiireinen hevonen rauhoittuu. Ravissa vielä kevennetään ja laukassa mennään kevyessä istunnassa. Laukkaa ollaan tehty melko lyhyitä pätkiä ja nyt satulan aiheuttamien jarruttelujen jälkeen on riittänyt yksi nosto suuntaansa. Miellellään vielä niin, että poni haluaa itse nostaa ja kuski vain antaa luvan mennä. Tärkeää on lopettaa hyvään ja onnistuneeseen suoritukseen ja kehua paljon välissäkin. Rentoa ja mukavaa menoa hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä pikkuhiljaa tehtäviä vaikeuttaen. Haluttomampaa ponia treenaan miellellään paljon maastossa. Siellä eteenpäinpyrkimys on parempi luonnostaan. Tasapaino kehittyy metsäpoluilla ja siirtymisiä on helppo treenata vaikka kaverin perässä.

Tarmo 3-v. kevättalvea

 Kun eteenpäinpyrkimys, tahti ja asetukset alkaa löytyä, niin muoto alkaa löytyä itsestään tasaiselle kuolaintuntumalle. Meillä on ollut alusta asti ongelmaa Minnin ja Rosen kanssa tasaisen tuntuman löytämisen kanssa. Netta on taas alusta asti tukenut hyvin kuolaimeen. Epätasaisuutta on korjattu pitämällä käsi mahdollisimman vakaana nojaamalla käsiä kevyesti säkään ja ratsastamalla ponia pohkeella kohti tuntumaa. Kumpikin on tasaantunut valtavasti viimeisen vuoden aikana samalla kun voimaa on tullut lisää. Nuoren kohdalla täytyy muistaa, että ne eivät jaksa kantaa itseään vielä yhtä hyvin kuin aikuinen hevonen. Yleensä teen lyhyitä pätkiä, mutta tehokkaasti ja "kunnolla". Ei ole hyvä opettaa ponia löysäilemään vain jaksamisen takia. Töitä tehdään kunnolla, mutta vain lyhyt hetki, jonka jälkeen huilataan hetki.

Rose 4-v. keväällä

 Tarmon kohdalla suurin ongelma on hätäisyys. Sen kanssa aloitan työskentelyn niin, että saan pidätteet läpi. Ihan käynnissä haetaan niin hidas käynti, kuin se pystyy menemään. Askel kerrallaan. Tärkeää on myödätä joka pidätteen jälkeen ja tehdä pidätteet istunnalla. Kun pidäte menee perille eikä poni kiihdytä ohjasta myödätessä, siihen pääsee "käsiksi" pohkeella. Askelta ei voi pidentää ennen kuin kipitys on saatu pois. Nyt Tarmo osaa jo ravatakin rauhassa. Tämä on hieman ristiriidassa reipaan etenemisen kanssa. Mutta eteenpäinpyrkimys on eri asia, kuin se, että poni kipittää alta pois. Hidastuksen kautta olen saanut useimmat hätäiset hevoset kuulolle. Pitämään ei saa jäädä kuitenkaan. Aina pitää muistaa APU > REAKTIO > KIITOS (pidäte > hidastus > myötäys). Hevosta ei saa herkäksi, jos apu jää päälle. Sekään ei toimi, jos avusta ei tule reaktiota, silloin apu vain totuttaa ja turruttaa hevosta eikä sitä päästä kiittämään. Sellainen on omiaan viemään ponin työmotivaation. Mielummin siis käytän esim. raipan näpäytyksen pohkeen lisänä, jos pelkkä pohjeapu ei saa aikaan reaktiota. Raipan avulla saan reaktion ja pääsen kiittämään. Seuraavalla kerralla pelkkä pohje yleensä riittää reaktioon ja taas pääsee kiittämään.

Näiden nuorten kanssa lähden mielelläni mukaan valmennuksiin varsin aikaisessa vaiheessa. Koska oma kokemuspohja ei ole vielä niin laaja ja pitkältä ajalta, menen miellelläni tutun ja luotettavan valmentajan silmien alle hakemaan lisävinkkiä ponin työstämiseen. Jos oma valmentaja on nuoriin perehtynyt, voi luottavaisin mielin tehdä vaadittuja tehtäviä. Hyvä valmentaja osaa sanoa milloin tehty riittävästi ja osaa myös vaatia, että tehtävät tulee tehtyä kunnolla eikä sinne päin. Varsinkin esteharjoitukset on ollut kiva aloittaa kokeneempien silmien alla. Ja on se turvallisempaakin. Ei ole yksin, jos jotain sattuu. Nuorisosta ei koskaan tiedä. Valmennuksissa käynti tuo myös kokemusta vieraista paikoista ja talvella arvostan hyville, pitäville pohjille pääsyä. Kotona on tarjolla vain ulkokenttää ja maastot. Valmennuksissa on myös se hyvä puoli, että ei tarvitse itse keksiä tehtäviä (eikä nostella puomeja). Itsellä on ainakin paha tapa jäädä helposti keventelemään ympyröille, kaikkien kanssa...

Glow treenaa hyppyjä