tiistai 10. syyskuuta 2013

136. että sellanen näyttelyreissu...

Tänään käväistiin Kaken kanssa Hippoksen näyttelyssä Lohjalla. Reissu meinasi mennä pieleen jo ihan alkutekijöissään, kun eilinen päivä meni sellaiseksi hulinaksi, että en ehtinyt pestä ponia valmiiksi lainkaan. No aamusta siis aikainen herätys ja ponin puunaukseen. Isännällekin osui tietty työpäivä, joten hälytin isäni lapsen vahdiksi pienille. En pessyt Kakea lainkaan, kun talliin ei tule lämmintä vettäkään vielä. Ei aiheutettu ponille mitään traumoja kylmällä vedellä pesusta...Harjasin vaan huolella. Onneksi poni on sen värinen, ettei siinä näe likaa eikä pölyä. Siistin myös harjan, tasoitin hännän ja leikkasin korvakarvat. Kavioitakin koitin vähän raspata, mutta ovat sen verran pitkät, että en saanut niitä kovin siisteiksi. Ärsyttää, kun en tajunnut sopia vuolua aikaisemmaksi. Nyt kengittäjä on tulossa perjantaina. Tässä ponista (huonot) ennen ja jälkeen kuvat.


Iskä tuli onneksi ajoissa lasten kaveriksi, joten sain kerrankin pakkauksen, traikun kiinnityksen ym. hoidettua kerrankin ajallaan. Hän tuli myös lastausavuksi. Kake tosin päätti, että hän ei muuten lähde mihinkään...Ei tullutkaan poika koppiin nätisti perässä. Naruriimu päähän ja pitkä naru etupuomin ympäri. Parin loikan jälkeen poni meni kyytiin, takapuomi kiinni ja silta ylös. Ennen kuin ehdin etuovesta koppiin laittamaan ponia kiinni, se olikin jo ympäri...Näppärästi tollanen vuotias pyörähtää toisella puolen koppia ympäri. Ei muuta kuin poika pihalle ja uusi yritys. Taas parin keulimisen jälkeen Kake meni koppiin ja nyt pidin narusta kiinni, kunnes sain sen sidottua edestäkin. Matkaan päästiin kuitenkin vain minuutti myöhässä aikataulusta.

Ensin piti käydä tankilla. Onneksi yhden hevosen tallivuokra oli tullut tilille, helpotuksen huokaus. Sitten lähdin ajamaan Paimioon (siis aivan väärään suuntaan) hakemaan Rosen veljeä, jonka olin luvannut näyttää samassa näyttelyssä. Siinä vaiheessa vasta tajusin, että olisin säästynyt aika monelta turhalta ajokilometriltä, kun olisinkin vienyt kantakirjattavat tammat Lohjalle ja varsat Lietoon, jolloin Paimio olisi ollut ihan matkan varrella...Ehkä jatkossa osaan ajatella nämä kuviot järkevämmin ja tarvittaessa muuttaa suunnitelmaa. Rocky meni onneksi suoraan kyytiin ja päästiin matkaan kohti Lohjaa. Navigaattorin kanssa ajettiin hieman risteyksestä ohi ihan loppumetreillä, mutta onneksi Pajero kääntyi ketterästi uukkarin ja päästiin paikalle ajoissa.

Ponit ulos autosta ja pientä siistimistä. Aika siistiltä Kake näytti päivänvalossakin. Sitten kohti mittausta. Kake antoi mitata ihan nätisti. Edestä korkeutta oli 136 cm ja takaa 135 cm. Hampaatkin sai katsoa nätisti. Reissussa Kake tajusi ensimmäistä kertaa olevansa ori ja pörhistelyä riitti. Onneksi se oli kuitenkin suht kiltisti. Mittauksen jälkeen vietiin pojat vielä koppiin ja käytiin syömässä vähän. Enpä ollut tajunnut nostaa rahaa. Onneksi taskun pohjalta löytyi melkein 3€ niin sain toastin pahimpaan nälkään.

valmiina kehään
Ennen omaa vuoroa "valmistautuva" pääsi myös maneesiin. Se oli Kakesta kamala paikka. Ei voinut sisetä paikallaan, piti keulia ja huutaa. Omalla vuorolla ei edelleenkään voinut seistä. Käynti oli kovin jännittynyttä ja ravissa mentiin poikittain. Siihen nähden, että poni on vielä eilen ollut laitumella, se oli ihan ok. Arvostelu oli ihan positiivinen. Olin varsin tyytyväinen jalkoihin, joista sanottiin, että niissä on riittävä luusto ja lyhyet sääriluut. Syvyyskin oli hyvä. Olen aina pitänyt Kakea sellaisena silakkana rimppakintuilla. Arvosteluun vaikutti toki jännittyneisyys, joten ehkä ne liikkeetkin sieltä joskus löytyvät. Kovin poika on vielä kehittymätönkin, joten eiköhän siitä tule vielä ihan ponin näköinen. Kake palkittiin toisella palkinnolla pisterivin ollessa: 8-8-7,5-7,5-7,5-7,5- 7,5-7-6,5-7.

ei ihan riitä meidän kamera maneesikuvaukseen :(
Kaken jälkeen esitin vielä Rockyn. Sekin oli maneesissa vähän levoton, mutta muuten oikein mallikelpoinen poika. Siinä on tosi paljon samaa kuin Rosessa. Korkeutta sille tosin on kertynyt huimat 153 cm. Komea ja iso ruuna. Rocky saikin upealla pisterivillä I-palkinnon. Se toi lisää jännitystä ensi viikolle Rosen kantakirjaukseen. Mitenköhän sen käy...


Kotimatkalla pysähdyttiin Lohjan ABC:lle hakemaan vähän syötävää ja juotavaa. Kun olimme jatkamassa kotimatkaa, Pajero ei inahtanutkaan...Tämä tästä nyt vielä puuttuikin. Siihen tuli virrat ja valot, mutta se ei startannut lainkaan. Juuri se oli pari kuukautta korjaamolla ja laskua kertyi 2500€ ja taas se on hajalla. Soitin meidän isän jälleen hätiin ja sitten vain odoteltiin. Onneksi ponit oli siivosti ja rauhassa. Kun iskä pääsi paikalle, laitettiin Pajero hinaukseen ja saatiin se siinä käyntiin. Sitten ajeltiin peräkanaa Paimioon. En uskaltanut enää sammuttaa sitä lainkaan...Vasta kun olin kotona taas, purkanut Kaken, siivonnut kopin, vienyt sen paikalleen ja ajanut auton pihaan nokka valmiiksi menosuuntaan, sammutin sen. Isäntä kokeili vielä startata sitä illemmalla. Ensin se käynnistyi hienosti kaksi kertaaja myöhemmin illalla se ei taas inahtanutkaan. P*rkeleen auto! Uutta soittoa siis korjaamoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti