220. Ei taaskaan niin kuin Strömsössä...

Eilen kirjoitin pitkän postauksen viikonlopun ja alkuviikon kuulumisista, mutta koska tänään ei mikään muukaan ole sujunut, niin eipä sekään ollut julkaistunut...Ja kun avasin luonnoksen, niin olihan siinä eka kappale tallella. Kone jumitti illalla, mutta en tajunnut, että oli juuttunut jo niin aikaisessa vaiheessa. Ei muuta kuin deletellä se vähäinenkin pois ja uutta tilalle.

Sunnuntai, maanantai ja tiistai meni vielä ihan ok merkeissä ilman sen suurempia sählinkejä. Varsinkin sunnuntai, kun vietettiin suurin osa päivästä laatuaikaa perheen kanssa Fammulassa anopin herkkupöytien äärellä. Hienossa kelissä oli kiva vähän onkia (kaksi kalaa!!!) ja lapset halusivat uimaankin. Kaksi vanhinta uskaltautuivat heittämään talviturkit kastautumalla, ja vielä mereen. Mä en edes varpaalla koskenut. Nuorinkin kävi polvia myöden vedessä.

Huono tuuri alkoi jo eilen. Meidän pellot saatiin viimein myrkytettyä rikkakasveilta, kun parilla lohkolla ei juuri heinää näy... Samantien siellä oli yksi hevonen syömässä virheää juuri myrkytetyltä alueelta. Ei muuta kuin soittoa päivystävälle eläinlääkärille, miten tulisi toimia. Ikinä ei ole vastaavaa sattunut kohdalle, mutta jos nyt muistaisi miten toimia, jos jatkossa sattuu vastaavaa... Seurataan siis vain ja lääkehiiltä voi antaa.  Onneksi Yliopiston apteekki oli vielä auki ja omistaja sai hiiltä haettua. Sitä sitten syötettiin porkkanan palojen avulla. Aiemmin olen marinoinut porkkanoita psyllium-jauheella, mutta nyt vuorossa oli hiili. Kostutettuja porkkanan paloja pyöriteltiin hienon hienossa Carbomix-jauheessa. Hienoja mustia porkkanoita. Menivät onneksi alas ja hevonen vaikuttaa normaalilta edelleen.  Kaikkea sitä voikin sattua.

Tänään saatiin mukaan arkeen muutamaksi päiväksi TET-harjoittelija. On kiva saada roikkumaan jääneitä hommia hoidettua loppuun, kun normiaskareissa ei mene koko päivää kahden niitä tehdessä. Huono onni alkoi kuitenkin jo aamupäivällä, kun käytiin Reetun kanssa kärrylenkillä. Itse istuin kyydissä harjoittelijan kävellessä vieressä. Metsätiellä on ajettu isoilla metsäkoneilla ja ajourat ovat painuneet varsin syviksi. Eikös meillä ottanut rengas sivusuunnassa kiinni siihen ajouran reunaan. Ääni oli tietysti "korvia huumaava" tai ainakin Reetun mielestä...Ja ponihan lähti kuin tykin suusta loikkimaan kuin gaselli selkä pyöreänä oikein kunnon pukkiloikkaa. Kaikki jalat kävi ilmassa yhtä aikaa varmaan 30 kertaa ja 50 cm irti maasta. Sen verran mutkia tuli matkalle, että putosin vielä kärryiltäkin. En onneksi jäänyt alle eikä poni päässyt irti ja varusteetkin kestivät tosirodeon. Vielä kun seisoin siinä vieressä, pukittelu jatkui. Pääsin suupieleen kiinni ja matka jatkui taluttaen. Onneksi poni rauhoittui ja kulki ihan fiksusti koko loppulenkin, mutta kyytiin en takas mennyt. Äänille oli kyllä herkempi. Potkuremmikin oli tämän jälkeen niin piukalla, etten meinannut auki saada. Mikä tuuri, että se ei oppinut tästä mitään kotiin lähtöjä tms. vaan lenkki tehtiin kuten oli suunniteltukin. Yhtään tällaista en osannut odottaa, kun poni on toiminut kuin ihmisen mieli. Eikä meillä ajolle opetettujen joukossa ole koskaan tullut vastaavaa tilannetta vastaan. Ponilla oli pieni naarmu toisessa kintereessä, mutta oma olo on kuin junan alle jääneellä. Alaselkä on niin kipeä ja naarmuja sekä mustelmia siellä täällä. Nappasinkin heti vähän buranaa naamaan, jotta selviää päivän hommista. Saas nähdä mikä olo on huomenna. Uusi kärrylenkki on pojalla edessä, korvahupuilla.

Päivän seuraava kärrylenkki Naperon kanssa onneksi sujui tyylikkäästi ja rennosti. Päivän toinen shokki oli lasten jalkapallopelit. Molemmilla peli 17.50 ja mulla olis kouluvalkku alkanut 17.30. Todellla harvinainen tilanne. Vaihtoehtoja peleihin viemään olis ollu mun lisäksi kuusi, mutta kellekään ei sopinut. Jouduin siis viime tipassa perumaan oman kouluvalkun. Onneksi homma järjestyi, vaikka säätöä oli, kun kaksi ryhmää vaihtui yhdeksi ja aikakin muuttui kahdelle aikaisemmaksi. Kyllä mua ketutti, varsinkin kun selkää särki, väsytti ja nälätti. Ja kotiinkin oli takasin kiire, kun seuraava sovittu juttu odotti. No hengissä selvittiin ja aikataulu melkein piti. Kouluvalkkuun olis kyllä ollut kiva mennä, mutta onneksi se on joka viikko. Ja olihan se kiva nähdä pitkästä aikaa kuinka muksujen pelit luistaa.

Eilen varsat pääsi vähän fiilistelemään laidunelämää kotilohkolle ennen varsinaista laidunkauden aloitusta.

Tänään ohjelmaan mahtui myös treenit Netan kanssa. Reilun viikon päästä olisi meidänkin kisakauden avaus. Vaatimattomasti aloitetaan alue He A:sta.

219. Koulutuupparointia ja puomitreenejä

Kirjoitusinto on taas palautunut kuin tyhjästä, vaikka uusi kone on edelleen hankkimatta. Ens viikolla on pakko aktivoitua asian suhteen, koska Vermon Poninäyttelyn ilmoittautumisaika on alkanut. Ja tämä siis vaikuttaa mun "koneellisuuteen" sen verran, että mä otan ilmoittautumiset vastaan ja syötän ne Hippoksen Heppa-järjestelmään. Veikkaan, että se ei oo kivaa tabletilla... Viime vuosina ponimäärät ovat kuitenkin huidelleet lähellä 500 ponia. Omien kohdalla tarttis alkaa arpoa mikä poni viedään mihinkin. Tähän vuoteen osuu myös Connemarayhdistyksen 30-v. juhlanäyttely elokuun viimeiselle viikonlopulle. Molemmissa on myös Hippoksen kehä nuorille ja ratsastusluokkia. Elämän vaikeita päätöksiä...

Mutta tähän päivään. Aamusta aloitin ratsutuksilla. Venlan kanssa mentiin ekaa kertaa puomeja selästä käsin käynnissä ja ravissa. Rennosti meni ja suunnittelinkin jo seuraavaksi Anun tunnille osallistumista. Laukkakin alkaa jo melkein sujua, niin eikös sitten voi hyvin mennä estevalkkuun ;) No kotona voi. Ja omat valmentajat ovat sellaisia, että ymmärtävät näiden nuorien ja raakojen hevosten kanssa toimimisesta sen verran, että liikaa ei tule tehtyä. Tämän jälkeen seurailin siis Anun estetuntia meidän junnuporukalle. Hienosti tytöt edistyy ja ponitkin toimii. Valkun jälkeen vuorossa oli toinen 4-v. tamma, joka pääsi ekaa kertaa ihan hyppäämäänkin. Hienosti ylittyi ainakin 30 cm ristikko laukassa molempiin suuntiin. Näiden vauva-hevosten kanssa tulee niin helposti hyvä mieli, kun pienestäkin onnistumisesta saa nauttia täysillä. Laukka nousi tänään jo melkein heti avusta ja kaikki huimat esteet ylittyi eikä edes pukkeja tarjottu.

Välissä käytiin Tarmon kanssa seurakoulukisoissa Vaskiolla. Toisaalta tosi kiva, että kisat alkoi vasta kolmelta, ei epäinhimillistä aamuherätystä. Mutta illan suunnitelmat meni kyllä uusiksi. Kaverin 30-v. synttäreille piti lähteä, mutta aikataulun muutos ja kaikki kasaantuneet hommat johtivat siihen, että kekkerit jäi väliin. Sitä alkaa olla jo niin vanha, että ajatus puolilla valoin Turkuun ajamisesta ja joskus yöllä takas plus tallihommat, saa aikaan jo valmiiksi krapulaisen olon. Ja huomenna taas aktiivisesti hommissa heti aamusta. Tarmon kanssa siis kisaamassa, luokkana He C:1. Poni oli taas ihan superkiltti paikan päällä niin verkassa kuin radallakin. Tosin maneesissa radan aikana olisi voinut mennä vähän reippaamminkin, varsinkin, kun rata oli rajattu vain puomein. Laukassa poni oli ävhän sen oloinen, että Jes, täällä hypätään sittenkin! Pysyttiin radalla ja kuviot sujui hyvin. Jälkimmäisellä laukkalävistäjällä poni esitti kyllä hienon vaihdon. Peruutus oli sen lisäksi vähän kehno. Tuloksena saatiin huimat 67,25% ja sillä toinen sija. Taitava Tarmo! Kisoissa tuli jaettua myös lihotusvinkkejä ja seuraava testiin pääsevä rehu onkin ohra. Jos se kelpaisi, kun kaurakin kelpaa. Hetken jo luulin maittavuusongelman helpottavan, kun poni oli vedellyt yön aikana Kaurat ja Topin pellavaliman kanssa viimeistä papanaa myöden, mutta ei se aamulla enää kelvannut...Ehkä kuitenkin paras vaihtoehto tähän mennessä. Toivotaan, että ohra maistuu, kun on kuitenkin tujumpaa tavaraa kuin kaura.

Illalla kotona ratsastin vielä Centin. Sekin joutui ylittämään puomeja käynnissä ja ravissa. Vähän on vielä hakemista, mutta eiköhän se ala sujua. Joka kerta tuntuu varmemmalta. Alkuun oli vähän orpo olo kyydissä, kun en juurikaan ratsasta oikeita hevosia, vain poneja ja suokkeja. Isot liikkeet ja niissä mukana pysyminen on hieman haastavaa. Asiaa ei helpota herkkä ja raaka hevonen, joka reagoi joka horjahdukseen ja puristukseen. Mutta alkaa se jo näin puolentoista viikon jälkeen muistuttaa ratsastusta. Centti otti tuntumaa myös valkoisiin housuihin, kun en niitä kisojen jälkeen jaksanutkaan vaihtaa. Uudet kisapökät täytyy kyllä laittaa tilaukseen. Ihan kammottavassa kunnossa noi vanhat.

Centti 5-v.

218. Kuulumiset jatkuu

Tabletti jumitti välissä, joten suosiolla jätin tekstin vähän kesken. Edelliseen lisäilin vähän kuvia, kun kerraan oikeen koneen avasin.

Rosen kuulumisia vielä sen verran, että seurakoulukisoissa se on ollut myös Olivian ja Outin kanssa ihan ok tuloksin. Ja Olivia myös selvitti puhtaasti 60 cm esteluokan sen kanssa. Nyt siis pähkäillään syytä jäykkään takaosaan astutusten lomassa.

seurakoulu Kotimäellä

Rosen lisäksi myös Lissu on astutettu tälle keväälle Ekulla. Pari viikkoa ja sitten selviää, onko muori tiine. Kimo tammavarsuli (Todella HIENO tammavarsuli) on tilauksessa. Lissu voi hyvin ja pulleasti. Laumansa kiistaton kuningatar ja vauhdikas köpöttelyratsu. Toivon todella, että se tiinehtyisi, niin ei tarvitsisi vielä miettiä viimeisiä päätöksiä sen kohdalla. Fakta on vaan "kylmästi" se, että se ei säännöllistä käyttöä kestä ja tallipaikoille olisi jonoa...Taloudellisesti on tyhmää pitää joutilasta hevosta syömässä ja viemässä tilaa. Tiineenä sillä olisi kuitenkin "käyttöä" eikä pois laittamista tarvitse miettiä.

Varsulien kohdalla ollaan oltu myös aktiivisia. Pikku-Reino on ruunattu ja hän osoittautui erittäin helpoksi potilaaksi. Siis jälkihoidossa. Itse ruunauksessa tarvittiin tuplarauhoitukset ja sitten isäntä pitämään varsaa pystyssä. Lissun pojat on kaikki samanlaisia. Rauhoitusta vastaan taistellaan viimeiseen asti eikä normaaliannos riitä mihinkään. Kun ei enää tolpillaan pysy, niin voi rauhoittua... Sitten itse operaatio meni hyvin. Jälkihoidossa piikitykset ja letkutukset sujui noin vain. Kiltti varsa. Nyt meillä on kotona ruunattu jo seitsemän orivarsaa. Aika sujuvasti noi alkaa mennä. Meidän eläinlääkäri meinasikin, että jos perustetaan erillinen ruunaus-toimipiste meille ;)

Reetu on kunnostautunut kärryjen vedossa. Pari lenkkiä ollaan jo tehty ilman apuvoimia toisen hevosen perässä. Siinä on kyllä niin mutkaton ja miellyttävä varsa. Ihan emänsä tyylinen. Kaikki käy eikä mistään tarvii hötkyillä. Reippaasti kuitenkin mennään ja toimitaan apujen mukaisesti. Reetusta tulee täydellinen tätiruuna, tai miksei tätiorikin. Vielä sillä ei ainakaan ole mitään käsitystä tammoista.

Omista poneista täytyy sen verran vielä kertoa, että Sissi-poni on aloittanut uransa kansallisilla kouluradoilla- Heti toinen kansallinen startti ja ponicupin avaus-kisa päätyi hienosti sijoitukseen. Ja vielä parilla rikolla. Kuinkakohan paljon prosentteja tuleekaan ehjällä radalla. Ponitäti on titysti onnesta soikeana, kun oma kullanmuru kisaa ihan oikeissa kisoissa ja vielä pärjää. Aluekisoissakin on sijoituksia napsittu ja yksi voittokin Sissillä ja Oonalla on. Kovasti olen alkanut jo pohtia jatkoa, että pitäiskö tämän diilin jälkeen etsiä uusi ponikuski jatkamaan, vai ottaa tamma "itsekkäästi" kotiin ja varsottaa.

Omien ponien lisäksi piha pursuaa ratsutettavista/ajo-opetuksessa olevista. En käsitä miten tässä taas näin kävi, että olen luvannut näin monelle paikan tähän toukokuuhun. Yllättävän hyvin on saanut päivät aikataulutettua ja kaikki riittävän usein töihin. Se hyvä puoli näissä nuorissa on, että treenin kesto ei kovin pitkä ole. Pihassa siis 4-v. connemara, 4-ja 5-vuotiaat puoliveriset, 6-v. ahaltek, ja 2-vuotiaat suokki ja connemara. Aamusta iltaan painetaan ilman suurempia breikkejä, mutta kyllä tän pätkän jaksaa tsempata, varsinkin kun kohta saadaan myös työharjoittelijoita mukaan kuvioihin ja laidunkausikin alkaa.

217. Elossa ollaan (juuri ja juuri)

Viime postauksesta on jo niin paljon aikaa, ettei oikein tiedä mistä kirjoittaa. Koko ajan tapahtuu niin paljon, ettei pää meinaa pysyä perässä. Kertaalleen jo kirjoitin pitkän postauksen, jonka päädyin kuitenkin poistamaan. Yritän nyt pysyä kuulumisissa ja välttää liian henkilökohtaisia mietteitä...

Nytkin pitäisi olla tallissa ahkeroimassa ja ratsastamassa, mutta myskytuuli ja nuoret hevoset ei oo niin kiva yhdistelmä. Onneksi kaikki on työskennelleet aktiivisesti alkuviikon, joten vapaa ei haittaa. Kirjoitan tämän ja sitten pihalle tarkastelemaan tilannetta. Omat ainakin pysyy nahoissaan kelillä kuin kelillä.

Kaivoin oikein kalenterin tähän viereen, jotta muistan mitä tässä välissä on tehty. Valkuissa ollaan käyty Tarmon ja Minnin kanssa. Minni on ollut hyvä ja Tarmo vaihteleva... Siis koulupuolella. Minnin kanssa ollaan treenattu viime aikoina paljon He A:n juttuja, vastalaukkoja, laukka-käyntisiirtymisiä ym. Se alkaa toimia tosi kivasti ja pyrkii hyvin eteen. Laukka on parantunut edelleen ja sitä pystyy kokoamaan jo aika paljon. Vasemmassa kierroksessa ongelmana on nyt takapään punkeminen sisälle, joten suoristavaa jumppaa saa tehdä joka kerta. Yhdet estekisat menin myös Minnillä (80 cm). Perusrata nollilla, mutta monta pikkuaskelta esteen eteen ja huonoja laatikkohyppyjä. Ponilla meni taas sisu kaulaan ja kiellettiin ulos uusinnan ekalle, joka oli, Minnin mielestä valtava, trippeli. Pienempiä se menee niin rohkeasti ja sujuvasti. Vuokraajansa kanssakin 40 cm puhtaasti. Minni onkin nyt myynnissä, koska oma aika on rajallinen eikä mulla ole nyt mahdollisuutta (eikä oikein mielenkiintoakaan) laittaa sitä niin paljon kuin tarvitsisi. Se nyt ei vaan tule olemaan niin hyvä kuin haluaisin. Todella hyvä esim. ensiponiksi ja seura-aluetasolle helppoihin luokkiin. Hypätäkin se osaa, mutta itseluottamuksen kasvattaminen vie aikaa. Koulupuolellakin käytiin kisaamassa Kotimäellä. He B:3 luokassa saatiin 60,45% (9/20). Mentiin myös ensimmäinen He A ( A:2), josta 57 ja jotain % (10./19). Poni oli tasaisempi kuin koskaan, joten erittäin hyvä mieli jäi.

Kenguruloikkia seuraesteillä, kuvat Liana Savela

Ja koulutuuppausta Kotimäellä He A:2

Tarmon kanssa hyppytauko loppui Annan äitiysloman loppuessa. Eka valkku oli taas ihan katastrofi. Poni oli koko ajan vähän jalan takana ja ponnistuspaikkoja ei vaan löytynyt. Kun vielä esteet oli tauon jälkeen aika isoja ( siellä n. metrissä), poni alkoi kieltämään. Kyllä oli mieli maassa. Aluekisakauden avaus sai siis odottaa. Kotona päästiin välissä hyppäämään Anun tunnilla. Alkuun sekään ei sujunut lainkaan, mutta kun tajusin ratsastaa ponin kunnolla jalan eteen, alkoi paikatkin löytyä. Ilmoitin pojan siis Merjan tallille alue-estekisoihin. Lähtijöitä ei ollut paljoa ja siellä oli vielä erikseen nuorten hevosten luokka. Mentiin seura 80 ja nuorten alue 90. Seuraluokassa tuli yksi pudotus pitkäksi venyneen kaarteen takia. Alueluokka meni vielä sujuvammin ja arvostelulla A.1.0 saimme punavalkoisen rusetin puhtaasta radasta. Muutenkin poni käyttäytyi kuin ihmisen mieli. Seuraava Annan valkkukin sujui todella hyvin. Poni oli taas oma itsensä ja rataharjoitus oli varma ja sujuva. Viimeksi myös kouluvalkku meni hyvin ja poni keskittyi yllättävän hyvin tehtäviinsä, vaikka on aloittanut astumisetkin. Rose on nyt astutettu tämän viikon aikana eikä sille varmaan muita tammoja ole tulossakaan. Toisaalta hyvä, niin saa keskittyä kisoihin sitten. Nyt painitaan syömisongelman kanssa...Ponille ei kelpaa kuin kaura. Heinää syö kyllä, mutta ei niin paljoa, että pysyisi hyvässä lihassa. Kauraa pistelee, mutta kaikki muut jättää syömättä. Ja noin virtaisalle ponille on ihan hirveästi haluaisi kauraa syöttää. Ruunaustakin olen jo moneen kertaan miettinyt, mutta muutaman varsan haluaisin ensin siitä saada. Jos se nyt ihan mahdottomaksi menee, niin vaihtoehtoja ei ole, mutta vielä etsitään maittavaa ruokavaihtoehtoa.

Alue 90 Koskella

Rose on nyt siis astutettu ja parin viikon päästä ultraillaan tuloksia. Kisoissa ollaan myös käyty. Itse menin yhden He A: n (A:10) ei niin hyvällä menestyksellä, 52%. Outin kanssa poni on mennyt ekan alue metrinsä. Nyt ponilla on jotain häikkää takapäässä, kun oikea takanen ottaa lyhyempää askelta. Sitä siis selvitellään.

Eka alue 100cm

216. Suunnaton suru

Meidän lempeä jätti, Iisa, on poissa.

Pitkäperjantaina saavuin tuntien pidosta kotiin illalla puoli kymmenen paikkeilla. Isäntä jutteli, että Iisa oli ollut iltalenkillä todella vaisu. Se oli jo hetken syönyt huonosti ja laihtunut, mutta ei osattu sen enempää huolestua, kun koira oli muuten pirteä ja reipas. Sillä oli muutenkin kausia, kun söi huonommin. Meidän eläinlääkärin kanssakin sitä edellisenä päivänä katsottiin ja puhuttiin, että pyhien jälkeen käydään ottamassa verikokeet, jos sieltä selviäisi jotain, joka selittäisi huonon ruokahalun. Koitettiin vähän vaihtaa ruokaa ja antaa makkaraa ym. lisäksi. Nyt koira kuitenkin vain makasi ja läähätti. Ja joi. Sitä se oli tehnyt tosi paljon, normaalia enemmän. Illalla puoli yksitoista kuumetta oli 41, 27 astetta, joten soittoa päivystykseen Tuhatjalkaan Turkuun. Vähän jäähdytettiin koiraa viileässä suihkussa, viilentävät pyyhkeet niskaan ja autoon. Iisa, joka rakasti matkustamista ja oli aina valmiina hyppäämään autoon (silloinkin kun ei pitänyt), ei päässyt itse kyytiin. Etujalat sai nostettua autoon, mutta takajalkaa nostaessa voimat loppui ja koira kaatui maahan. Jouduin nostamaan sen kyytiin. Matka tuntui pitkältä ja Peppikin jouduttiin ottamaan mukaan, ettei jää yksin kotiin. Ajatuksena kuitenkin koko ajan, että haetaan tyyliin antibiootit ja tullaan kotiin, pahimmassa tapauksessa kohtutulehdus tms.

Paikan päällä lämpö oli noussut 41, 6 asteeseen ja Iisa laitettiin tippaan. Uusi viilentävä pyyhe niskaan, verikokeet ja sitten odoteltiin. Eläinlääkärin vapautuessa, hän kertoi tulehdusarvojen olevan ihan pilvissä. Hän tunnusteli koiraa ja päätti katsoa ultralla sen vatsan aluetta. Iisa makasi ihan vetelänä koko ajan. Vaikka se oli selvästi kipeä, se ei murissut kertaakaan, vaan antoi tutkia ihan rauhassa. Aikansa ultraa pyöriteltyään eläinlääkäri totesi, ettei kovin hyvältä näytä. Hän löysi normaalinnäköistä kudosta vain virtsarakon. Koko muu alavatsan alue oli epämääräistä massaa, todennäköisesti kasvainta. Se oli aikamoinen shokki. Kasvain saattoi olla pernassa tai kohdussa, jotka olisi voinut poistaa. Mutta se saattoi olla myös levinnyt joka puolelle tai lähettänyt mikroskooppisia etäpesäkkeitä. Vaihtoehtoina siis vatsan avaaminen ja katsominen voidaanko jotain tehdä, tai päästää koira pois. Tulimme siihen tulokseen, ettei ole järkeä leikata, varsinkin kun Iisa oli niin heikossa  kunnossa, painokin oli ehtinyt pudota lähes 10 kg normaalista. Leikkauksella ei olisi ollut mitään takeita selviämisestä ja elinajan pitenemisestä. Niukasti lauantain 19.4. 2014 puolella Iisa nukahti viimeisen kerran.

Näissä pentukuvissa Iisa on juuri meille tullut 18.4.2008. Tasan kuusi vuotta Iisa sai olla meidän ilonamme. Pepin kanssa he ovat yhdessä kasvaneet.

heinäkuussa 2008

 

Tässä Iisa toimii Nuutin vahtina

Aika usein Iisa löytyi päikkäreiltä heinävintiltä

Ehdoitta Iisa hyväksyi uuden koiranpennun laumaansa ja jaksoi kärsivällisesti olla pennun kiusattavana sanomatta mitään. Savukin selvästi kaipaa ystäväänsä.

 Iisa ehti saavuttaa ei-niin-aktiivisen näyttelyuransa aikana Suomen muotovalion -arvon lisäksi myös Ruotsin, Norjan, Pohjoismaiden ja Eestin valioiden arvot sekä Kansainvälisen muotovalion -tittelin. Iisalla on yksi pentu, uros Saint Verna Brilliant Bart. Suuret kiitokset näistä kaikista kuuluu Katariinalle, Iisan kasvattajalle. Kiitos myös maailman ihanimmasta ja lempeimmästä koirasta sekä kaikesta tuesta ja avusta näiden vuosien aikana. Toinen pentue jäi nyt tekemättä...

Parempaa tallikoiraa ei olisi voinut olla. Iisa kulki mukana maastolenkeillä, lämmitti jalkoja talvella, kurasti ja kuolasi. Se oli juuri sellainen koira, jota haettiin. Ikinä se ei ärähtänyt lapsille. Ei edes silloin kuin Fanni istui sen selässä keittössä Iisan nukkuessa ja kannusti sitä "laukkaa poni". Iisa oli aina valmis reissuun ja ensimmäisenä autossa, ihan sama kenen auto oli kyseessä. Kyllä Iisa osasi pelottavakin olla. Vieraiden tullessa pihaan auton ikkunaan liimautuva kuono sai aika monta kyselyä, että uskaltaako autosta tulla ulos. Ja kun uskalsi, Iisa heittäytyi selälleen maahan rapsutettavaksi. 

Ikävä on kova.

215. Tylsät, kuvattomat postaukset jatkuu...

Edelleen uusi läppäri on hankkimatta, joten postaustahti on laittoman harva ja postaukset kuvattomia. Ehkä jo ensi viikolla saisi asian korjattua. Tosin rahareikiä on useampiakin. Tarkoituksena olisi kesän aikana saada toinen pihatto tehtyä ja samalla tietysti tarhan pohja sekä aidat pitää tehdä uusiksi. Suunnitelmia ja haaveita olisi niin paljon tallin ja toiminnan kehittämiseksi. Ei puutu kuin rahat toteuttamiseen. Lottovoitto esimerkiksi auttaisi asiaa.

Haaveilusta viime aikojen tapahtumiin. Hommat on aloitettu pikkuhiljaa uusien projektien kanssa. Näin alkuun ihan talliin ja rutiineihin totuttelua, eiköhän siitä päästä nopeaan ihan kunnollakin hommiin. Napero on rauhoittunut ja rohkaistunut, Pargala on myös rauhoittunut paljon, mutta satulaongelma on edelleen olemassa. Tarmon hyppytauko loppuu torstaina Annan valkkuun. Minnille on taas löydetty vähän parempi kuolain, jolla se on vähän tasaisempi.

Valkkuja on ollut kotona nyt esteillä Anun pitämänä. Itse en ole niissä nyt ollut, mutta muu porukka hyvinkin aktiivisesti, osallistujia on ollut sellaiset 6-10, mikä on aika hyvin tämän kokoiselta tallilta. Krissen kanssa ollaan jatkettu koulutreenejä. Tarmo on välillä ollut tosi sitkeä edestä, mutta joka valkusta on kyllä jäänyt ihan hyvä mieli lopulta. Muotoa kun on koitettu saada ryhdikkäämmäksi, niin siitä on tullut epätasaisempi. Eiköhän se siitä tasaannu, kun saadaan voimaa pitää niska ylhäällä ja kantaa itseään paremmin. Oreilla alkaa selvästi olla kevättä rinnassa ja viime aikojen hevosmuutokset ja sen myötä tarha/karsinamuutokset on lisänneet levottomuutta. Onneksi molemmille ruoka kelpaa hyvin vielä.

Viime viikonloppuna oli paljon aktiviteetteja. Lauantaina aamusta käytiin Pepin kanssa harjoituskoulukisoissa. Peppi meni Possulla He C:1:sen. Toinen laukka nousi väärin ja lisäykset saisi olla selvempiä, mutta koko ajan paranee. Vain väärästä nostosta 4 ja lopun voltista ja lopputervehdyksestä seiskat! Kisoista tukka putkella kotiin Airan pilatestunneille. Menin Ekulla ja treenattiin vähän avoja ja väistöjä tällä kertaa. Alkuun en meinannut saada sisäjalkaa läpi, mutta kun Pappa tajusi mihin ollaan menossa, niin alkoi sujua. Kyljet oli kovassa käytössä ja lonkat piti muistaa pitää auki. Vasenta pohjetta poni väisti paremmin ja kyllä tulikin hienoja väistöjä! Vanhalla herralla jalka nousi. Kyllä se sitten väsyikin eikä laukka enää jaksanut oikein pyöriä. Ratsastuksen jälkeen pääsin hierontaan. Airan mies on fysioterapeutti, joka korjaa mm. kävelyä, seisomista jne. sekä tekee hierontoja ratsastuspilateksen tueksi. Lonkan koukistajat tuli avattua ja niska-hartia-seutua pehmitettyä. Vettä pitäisi juoda enemmän, jotta lihakset ei menisi niin kramppiin. Oli kyllä antoisa päivä jälleen hyvässä seurassa.

Sunnuntaiaamu alkoi jo klo 9 Ypäjällä ponioripäivillä. Meidän Lenni oli näytillä viiden muun connemaran kanssa ja olin luvannut esittää sen. Lenni käyttäytyi koko päivän pienen enkelin tavoin. Se sai koko porukan huonoimmat arvostelut ollessaan todella keskenkasvuinen. Liikkeitäkään se ei esittänyt kuten aiemmin. Olisko ollut huono kasvuvaihe tai pitkä matka jäykistänyt. Laukkakin oli vain ristilaukkaa, joka kielii huonosta tasapainosta. Lenni ei ehkä ole niin hyvärakenteinen connemara, mutta liikkua se kyllä osaa. No kilparuunana sen tulevaisuus on enemmän kuin hyvä. Ja tämä reissu kyllä näytti, että pää kestää kilpaponin elämää. Mutta aikaa se tarvitsee ja paljon. On se niin kesken vielä. Seula oli tiukka ja kuudesta oriista vain kaksi sai luvat. Jälkipyykki velloo tietty ht-netissä valtoimenaan.

Ypäjän reissun jälkeen iltapäivällä oli Anun hyppytreenit ja Tarmon hieronta. Hypyt sujui kaikilta hienosti. Tarmolla oli selkä oikealta aika jumissa ja niskassa oli myös kireyttä. Niskan alueen jumeja en kyllä yhtään ihmettele, kun poni kulkee korvat niskaa myöden hampaat irvessä muiden joukossa. Kaikki ärsyttää sitä nyt. Kevät...

214. Muutoksia

Viime postauksen jälkeen käteen iski sellainen jännetupintulehdus, että enää ei tee mieli kirjoittaa tolla tabletilla yhtään mitään. Ja uusi läppäri on edelleen hankkimatta. Päätin siis olla ottamatta stressiä tilanteesta ja kirjoittaa vähän harvemmin, kunnes uusi kone saadaan hankittua. Ehkä jo tämän kuun aikana, kun isoin kuluerä, heinälasku, on jo hoidettu ja suurin osa tämän kuun tallimaksuista on vielä tulematta. No eiköhän tähänkin ehdi vielä tulla joku lasku, mitä ei olla otettu huomioon ja tilanne on yhtä katastrofaalinen kuin aina.

Maaliskuun ratsutettava kotiutui ja tilalle tuli heti seuraava(t). Ratsastettavan kanssa ei olla vielä päästy alkuun satulan puuttuessa ja hevosen ollessa muutosta aika jännittynyt. Pikkuhiljaa laetaan hommiin maastakäsin penkkiä odotellessa. Toinen projekti haettiin tänään ajo-opetukseen. Lisäksi jatketaan näiden muualla asuvien projektien parissa. Omatkin on sen verran edenneet, että Reetu on ollut kärryjen edessä jo kahdesti. Alkuun aisat vähän jännitti, mutta yllättvän lunkisti se otti asian kuitenkin. Käännöksissä se on tosi taitava. Lähes löysällä ohjalla se selvittää ja miettii itse käännöksen eikä lähde panikoimaan ja jyräämään. Aisaa väistää hienosti. Ilmoitin varsat myös elämäsä ekoihin mätsärehin 19.4. Jännityksellä odotetaan miten ne taas toimivat.

Estehyppääjä Osku (kuva Sanna Heinonen)

Tarmo on ollut hyppytauolla Someron estekisoista asti ja pari viikkoa varmaan vielä huilataan. Täyslomaa se ei ainakaan tähän saumaan saa, kun kerää sitten virtaa ja on täysi pommi. Mutta kevyemmin ollaan menty vähän olosuhteidenkin pakosta. Saamattomuus vaivaa ja messustressi puski päälle. Lisäksi valmentajat on olleet estyneitä treenaamaan meitä. Onneksi kotikenttä on taas sula, niin ollaan saatu Anun estetreenit jälleen pyörimään.

Ekoja varsauutisia on jo tullut connemaraväeltä. Tässä vaiheessa aina harmittaa todella, ettei varsoja ole tulossa :( No kohta päästään astutuspuuhiin. Lissu varsinkin oli tossa viikko sitten ihan sitä mieltä, että voisi jo aloittaa. Ehkä ensi kiimasta sitten.  Kovasti olen kyllä taas miettinyt koko kasvattamisen miellekkyyttä, kun varsat ei tunnu kelpaavan kenellekään. Jos saat jonkun myytyä, niin parin kuukauden päästä sitä ollaan tarjoamassa takaisin. Nyt on kaksi kasvattia taas uutta ihmistä vailla näiden kotipihassa olevien lisäksi. Kovasti tekisi mieli molemmat ostaa takaisin kotiin ja laitella rauhassa. Myisi sitten koulutettuina. Mietin jo sitäkin vaihtoehtoa, että laittaisi vain Lissun pois ja ostaisi varsat takaisin kotiin eikä sitten astuttaisikaan ketään. Nämä on vaikeita asioita. Miksei se 57 miljoonaa voinut tulla meille? Ei olisi tarvinnut miettiä... Niin kauan kuin resurssit, puitteet ja rahavarat on nämä, ei voi kuin haaveilla "pelastavansa" kaikki kodittomat connemarat.

Reetu ja uusi tulokas Nappula

Tähän loppuun on pakko vielä kiittää aktiivisia seuraajia mielenkiinnosta myös näin hiljaisen kirjoittelun aikaan. Päivittäiset käynnit blogissa on siellä 50-90 kappaleessa, vaikka mitään ei ole kirjoitettu aikoihin. Kiitos siis teille. Lupaan olla reippaampi kirjoittaja, kunhan saan sen uuden koneen hankittua.