272. Huippufiiliksiä

Tänään oli hyvä päivä! Aurinko paistoi, ratsastin kaksi taitavaa ja mukavaa ratsun alkua, isäntä touhusi apuna tallissa, yksi kasvatti lähti uuteen kotiin ja hyvän päivän kruunasi erittäin onnistunut estevalmennus, jonka aikana äiti oli vielä viikannut pyykkivuoren ja laittanut lapset nukkumaan. Iltatallissakin oli reippaita apukäsiä ja sisällä odotti mustikkasuklaalevy ja cokis.

Aloitin päivän siis ratsastuksilla, koska karsinoita voi siivota pimeälläkin. Menin ensin Venlan kanssa, joka on siis hyvin keskeneräinen 4-v. pv tamma. Olen yleensä juoksuttanut sitä muutaman kierroksen ennen selkään nousua, jotta vähän näkee, kuinka virtaisalla tuulella tamma on. Nyt kuitenkin työstin sitä ihan käynnissä maastakäsin, jotta ei lähtisi ryntäämään heti, kun ohjataan ympyrälle. Se tulee myös edelleen hyvin vahvasti sisäpohjetta vasten, joten maasta pääsen siihenkin ongelmaan paremmin käsiksi. Pyysin siis vain ympyrällä taipumaan sisälle samalla kun raippa piti sisälavan poissa mun sylistä. Hienosti tamma tajusi idean ja kun siitä juoksutin vielä hetken, niin rynnimistä ei tullut lainkaan. Tätä täytyy käyttää enemmän. Kun menin selkään, tamma tuntui rauhalliselta ja kuuliaiselta. Juuri mitään se ei osaa edelleenkään, mutta tällä hetkellä haetaankin vain varmuutta ja sujuvuutta ihan perusetenemiseen. Ravi onkin jo hyvää, reipasta ja tamma taipuukin vähän, mutta laukassa jarruttaa jonkin verran. Nousee hyvin, mutta jää jalan taakse. Ja oikea laukka on vaikeaa, tarjoaa vasta- tai ristilaukkaa. Tästä tammasta tulee hyvä, kun saataisiin työskentely säännöllisemmäksi. Kesällä jo suunnittelin, että pitäisköhän tästä hankkia itselle oikea ratsu.

Venla olisi mulle varsin sopivan kokoinenkin

Seuraavana vuorossa oli 3-v. pikkusuokki. Se alkaa olla kohta valmis kotiin. Jos maa nyt hetkeksi vielä sulaisi, niin vähän kokeiltaisiin pikkuhyppyjä. Laukat alkaa nousta ja säilyä sujuvasti. Ravi on tasapainoista ja varman tuntuista. Vähän virtaa ponissa on, mutta se ei ole yhtään tuhma. Tulee niin hyvä mieli, kun näiden nuorten kanssa pääsee siihen pisteeseen, että meno tuntuu varmalta ja niihin pääsee vähän jo vaikuttamaan. En tykkää siitä vaiheesta, jossa ei tiedä mihin ne lähtee vai lähtevätkö ja kuinka kovin. Nyt kaikki on sellaisessa seesteisessä vaiheessa, jolloin työskentely on kivaa.

Välissä tallin ja pihattojen siivous sekä vesien valutus tarhoihin yhdessä isännän kanssa. Laatuaikaa siis <3

Iltapäivällä oli hieman luopumisen tuskaa ilmassa, kun Reetua tultiin hakemaan. Tosin ruunaaminen oli mulle kovempi paikka, kun tämä muutto. Ruunana mulla ei sille käyttöä ole. Ruunilla on vaikea harrastaa kasvatustoimintaa. Luottavaisin mielin lähetin pojan matkaan ja luottavaisesti ponikin koppiin asteli uuden omistajansa perässä. Poni pääsi kotiin, jossa se on äidin ja tyttären silmäterä. Tiedossa aktiivista harrastamista, joten eihän kasvattaja voi muuta toivoakaan. Näiden kanssa täytyy aina muistaa, että itselle se poni on vain osa laumaa. Vaikka se olisikin kuinka rakas tahansa, se on silti vain yksi siinä joukossa. Uudessa kodissa se on se kaikkein tärkein ja ainoa, huomion keskipiste, johon on mahdollisuus panostaa ihan erilailla kuin itsellä olisi ikinä mahdollista. Onnea siis Reetulle uuteen kotiin ja toivottavasti nähdään eri ponikinkereissä.

Illalla vielä vuorossa Kärkkäisen Annan estevalmennus. Ensin mun piti mennä Sissin kanssa, mutta sitten muutaman säädön jälkeen Olivia lähtikin Sissin kanssa ja otin itse Tarmon. Tarzan oli erittäin pörheänä eikä sitä rauhoittanut yhtään yhden ponin irrallaan juoksentelu alkukävelyissä...Se poukkoili jonkin verran ja säikkyi taas muita. Koko ajan oli painetta ohjalla, mutta ei se silti juossut kättä vasten. Ekat hypyt lähti kyllä kuin tykin suusta, mutta muutamilla toistoilla alkoi tasaantua. Laukka lyheni hienosti ja poni oli kyllä apujen välissä, vaikka virtaa olikin kuin pienessä kylässä. yhdessä tehtävässä piti laskea ennen hyppyä laukkoja 3-2-1, se oli yllättävän vaikeaa. Harvemmin tulee laskettua askelia ennen hyppyä. Aina lasketaan vain askeleet hypyn jälkeen suhteutetuilla.

Pitkästä aikaa tui sellainen fiilis, että ehkä sittenkin osaan jotain. Tarmon kanssa kaikki on vaan niin helppoa hypätessä. Vaikka se on kuin kuplajuoma, jota on ravistettu huolella, joka pidäte menee läpi ja joka eteenratsastukseen reaktio tulee heti. Koko valkussa ei tullut yhtään huonoa hyppyä. Kaikki suhteutetut meni oikeilla askelmäärillä ja suunnitelmien mukaan. Lopussa hypättiin 100 cm rata eikä mulla ollut kertaakaan epävarma olo. Fiilis on ihan huikea, kun kaikki toimii. Vauhtia oli joo, mutta joka askel oli ratsastettavissa.

Ekaa kertaa pääsin myös näkemään Sissiä hypätessä. Se tosiaan liikkuu aika etupainoisesti. Ei se selkään tunnu niin pahalta, mutta näyttää kyllä. Alussa Sissi vähän kokeili, että onkohan tässä pakko mennä noita ja luikahteli ohi, mutta loppua kohti homma alkoi toimia. Vähän radalla vauhti kiihtyi, mutta puhtaasti ilman kieltoja tai voltteja rata suoriutui. Paikatkin taisi olla parempia kuin mitä meillä oli viimeksi. Kyllä tästä hyvä tulee.