Tänään oli taas Krissen kouluvalkkupäivä. Pohdin pitkään menenkö Tarmolla vai otanko Rosen ja saan pääosin fiilistellä. Tarmon kanssa oli tiedossa tahtojen taistelua, koska ponia ei oltu ratsastettu viikkoon. On aina huono ajatus lähteä sillä valkkuun, kun ei ole liikuttanut sitä. Päätin kuitenkin mennä Tarmolla, koska sillä on suurempi tarve päästä työskentelemään kunnolla (tai poni voi olla asiasta erimieltä). Rose on kuitenkin ollut tunnilla mukana maanantaina ja Outi ratsasti sen eilen. Hikeä ja hampaiden kiristelyä siis tiedossa. Oma vika, vaikka syytänkin aika- ja motivaatiopulaa...
Päivällä ennen valkkua sain yhden ratsastettavista ratsastettua, suokin. Se liikkui oikein hyvin ja reippaasti, vaikka onkin kengätön ja kentästä on vain pinta vähän sula. Varmuutta on tullut liikkumiseen paljon lisää ja laukkakin alkaa sujua. Vähän poni koittaa jarruttaa, mutta eiköhän se pian ala rullata kunnolla eteenpäin. Pari puomiakin mentiin yli eikä nekään ollut mitenkään jännittäviä. Toinen ratsastettavista sai kengän takaisin ja juoksutin sitä hetken. Pimeys toi extrapörheyttä, mutta hyvin liikkui, joten huomenna selkään ja hommat jatkuu. Mutta valoisaan aikaan. Möröt tunnetusti liikkuvat kentän aidan vieressä pimeällä.
Takaisin kouluvalkkuun. Alkuun tehtiin voltteja ympyrän sisään ja haettiin tasaista taivutusta. Tarmo oli sen verran vireänä, että se ei alkuun malttanut kävellä. Ravissa se viskeli päätään, koitti yrmiä muille ja ihan muuten vaan kiihdytteli. Hyviäkin pätkiä oli, mutta ne kesti noin kaksi askelta. silloin kun se on kuulolla, se liikkuu hyvin kevyenä ja ryhdikkäänä apujen välissä. Volttien jälkeen tehtiin väistöjä ympyrällä, pätkä ensin takaosa ulos, suoristus ja pätkä takaosa sisään. Väistöt on aina Tarmon suosikkeja (NOT!) ja nytkin se koitti vaan punkea sulkua sisäpohjetta vastaan. Väistöt onnistui hienosti takaosa sisällä, mutta ulospäin se oli työlästä. poni tuntui koko ajan siltä, että se tekee jotain extraloikkia, kun vaan lyheni ja lyheni. Kovasti kehumalla hyvistä askeleista homma helpottui kyllä. Kun Tarmo on valmiiksi jorma otsassa, sitä ei kannata mennä piiskalla sorkkimaan takaosan ulos saamiseksi. Sitten tulee pukkia, eikä mitään pieniä. Kehujen kautta tehtävä onnistui ihan kohtuullisesti. Ravissa tehtiin vielä samaa hommaa. Se olikin jo huomattavasti helpompaa, kun poni eteni paremmin eikä vaan jäänyt jarruttamaan ja hakeutumaan ylöspäin. Kehuja kyllä käytettiin edelleen paljon. Hyvästä väistöpätkästä sai myös palkinnoksi puolikkaan ympyrän kevyttä ravia eteenpäinvähän matalammalla kaulalla.
Laukassa työskenneltiin hyvin vähän, kun kentän pohja on melko kova. Tehtiin muutamia nostoja ravista. Tarmon kanssa nostot on aina vaikeita. Tai laukka nousee kyllä, mutta koko etuosa turpaa myöden myös. Se "hyppää" laukkaan, varsinkin jos on nostossa vähänkään pohkeen takana tai jännittynyt. Itse laukka on tosi hyvää, mitä nyt siinäkin piti vähän kiihdytellä muiden perään tai edellä. Nostot paranee kyllä, kun niitä tekee useampia eikä ravaa kovin pitkään siinä välissä. Alaspäin siirtymiset sujuu oikein hyvin ja tasapainossa ja siitä, kun saa ravin säilymään aktiivisena ja uuden noston vain muutamien askeleiden jälkeen, niin nostokin on tasaisempi. Laukassakin poni oli vähän vino molempiin suuntiin. Työnsi siis edelleen perää sisään. Varsinaisesti ei siis ole vino, vaan jännittyessään alkaa tarjota kaikkia ylimääräisiä kuvioita. Jos sillä olisi kropassa joku vinous, se kulkisi koko ajan esim. perä oikealla, molemissa kierroksissa. Nyt kulkee perä sisällä molemmissa kierroksissa.
Lopussa poni oli ihan ok, mutta kyllä alkuun sai jarrutella ja työstää ihan kunnolla. Vasen käsi meinasi kuolla, kun poni ei halunnut taipua. Rasittavinta on pään viskominen. Tarmo tekee sitä tallissakin käytävällä ja ratsastaessa aloittaa nyppimisen, kun alkaa suuttua. Tekee sitä myös kaulan väsyessä ja välillä ihan pitkin ohjinkin. Kyllä ne hyvät pätkät on silti koko ajan parempia. Kyllä me ensi kaudella sitä A:ta kokeillaan. Hikikin tuli kaljulle ponille kiukutellessa. No jospa se olisi huomenna estevalkussa rauhallisempi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti