Viikko sitten sunnuntaina meillä oli pitkästä aikaa taas Toivolan Airan ratsastuspilatestunnit. Tälläkin kertaa 14 reipasta ratsukkoa kasassa. Aamusta satoi räntää, mutta onneksi se laantui päivän mittaan ja kenttä pysyi kuitenkin melko sulana, joten päästiin työskentelemään kaikissa askellajeissa. Näitä valmennuksia on ollut kiva järkätä, kun porukka on innolla mukana ja helposti saadaan ryhmät koko päiväksi. Harjoitusten jälkeen (tai ennen) nautitaan nyyttäribuffetista mahat täyteen. On niin mukava katsoa onnellisia ilmeitä valmennuksen jälkeen. Kaikilla on suupielet korvissa, lihakset hyytelönä ja ratsut tyytyväisiä ja rentoja. Onnistumisia parhaillaan. Airan tyyli opettaa on lähes hypnoottinen ja siinä keskittyy täysillä omaan tekemiseen joka lihaksen osalta. Neuvot on konkreettisia ja asenne positiivinen. Ainoa negatiivinen asia on hinta. Ihan joka viikko ei tähän ole varaa, mutta kerran kuussa ehdottomasti sijoituksen arvoinen.
Oma vuoro oli heti aamusta klo 9. Menin Tarmon kanssa ja tällä kertaa treenattiin kevyttä istuntaa. Edelleen palaute oli positiivista asennon säilymisestä. Lantion asento oli pysynyt melko hyvin siellä missä pitääkin. Hieman etureidet oli alkaneet puristaa taas, mutta kummasti ne sieltä taas irtosivat, kun asiasta muistutettiin. Laukassa sain ensimmäisestä askeleesta alkaen otteen ponista ja pysyin sen ympärillä kunnolla. Kevyeen istuntaan löytyi sellainen vakaus ja tasapaino, että ravissakin olisi voinut vaan mennä kierrostolkulla kevyessä istunnassa. Lisättiin mukaan vielä kääntämis- ja kontrolliharjoitus. Kevyessä istunnassa volttikahdeksikkoa ravissa, jossa suoristuksen kohdalla aina lyhennettiin ravia vatsalihaksilla muutama askel. Ja Tarmo toimi kuin ajatus. Laukassa koitettiin ensin samaa, mutta huomasi taas, ettei vaihtoja ole juuri treenattu aikoihin. Laukattiin siis suunta kerrallaan. Suurin ongelma oli oikeassa kierroksessa, jossa en pääse riittävästi käyttämään ulkokylkeä kääntämiseen, vaan kallistun helposti sisään ja poni valuu ulos. Muuten sekin sujui todella hienosti, lyhennykset ja kaikki. Kyllä oli taas kivaa! Ja rankkaa, jalat oli hyytelöä kun pääsi selästä alas.
Koska kaikki kiva osuu aina samalle päivälle, niin puolen päivän jälkeen oli vuorossa lähtö irtohypytykseen Somerolle varsojen kanssa. Pakko vaan ilmottaa niitä mukaan jonnekin, jotta tulee tehtyä jotain muuta kuin talutettua talliin ja ulos. Reino ja Reetu siis talliin, loimet niskaan, suojat jalkaan ja suitset päähän. Lastauksessa oli hienman haastetta tällä kertaa. Reetu on matkustanut aina Leevin (eli Kaken) kanssa, joka meni edellä koppiin. Reetulla ei siis ollut aikomustakaan mennä traikkuun edellä. Lopulta naruriimulla se meni hetken harkinnan jälkeen. Reino meni pienellä työntöavulla sitten perässä lähes suoraan. Kiltisti pojat matkusti, vaikka selvästi tilanne olikin kovin jännä. Vähän mietitytti miten selviän kahden varsan kanssa yksin reissusta, mutta hyvin se meni. Tiesin, että paikan päällä on hypytyksessä kuitenkin useampia avustajia.
Perillä pojat tuli kiltisti kopista, loimet vaan pois ja maneesiin. Reinolle maneesikokemus oli ensimmäinen ja Reetullekin vasta toinen, mutta ei ongelmaa. Yksi tallin henkilökunnasta otti Reetun ja mä jäin pitelemään Reinoa kujan loppuun. Pikkujätkälle meinasi tulla hätä käteen (vai kavioon), kun Reetu oli selvästi hylkäämässä häntä! Reetu toimi todella rauhallisesti ja järkevästi, ihan kuin käytäisiin joka päivä maneesilla hyppäämässä. Vähän se saisi olla terävämpi ja innokkaampi esteille, mutta mitään ongelmia sillä ei ole. Kevyesti ylittyi 85 cm okseri. Sellainen "palo" hyppäämiseen kiutenkin puuttuu. Poika tekee juuri sen verran kuin täytyy, kyselemättä ja reippaasti. Silti kaipaisin sille sitä pientä kipinää. Mitään kilpatykkiä Reetusta tuskin tulee, mutta mitä paras parempi harrasteruuna (jos ei kelpaa kellekään oriina). Reinokin rauhoittui kierros kierrokselta, kun huomasi, että ei se kaveri hylännytkään, vaan tuli aina takaisin.
Reinon vuorolla käveltiin ensin pari kertaa puomien yli taluttaen. Yhtään se ei kytännyt puomeja, vaan käveli tyynesti yli. Ravissakaan ei tullut mitään isoja loikkia. Ekalla kerralla, kun päästettiin irti, poni ei ihan vielä tajunnut lähteä etenemään kunnolla, mutta sen jälkeen ei paljoa tarvinnut käskeä. Kujan alussa sitä sai pidellä ja silti se rynni esteille sellaista kyytiä, että ei aina kerinnyt kinttujaan nostella. Esteet pidettiin ihan pieninä ristikoina ja pystyinä, mutta idea oli kyllä ponille heti selvä. Sellaisella riemulla se lähti hyppyihin aivan korvat pystyssä. Kujan lopussa se heitti useamman kerran kierimään. Pikku-Reiskalla oli kivaa! Tällä varsalla on selvästi kilpaponille tarvittava halu hypätä. Vielä kun saadaan rutiinia ja järkeä touhuun, niin siitä tulee hyvä. Aikaa treenata on vielä paljon.
Kotiin lähtiessä sain pojat lastattua yksin ihan sujuvasti. Reino ensin kiinni kopin kylkeen odottelemaan vuoroaan. Reetu naruriimuun ja "hinaukseen". Yhden kerran se kokeili vetää taakse ja sitten käveli suoraan kyytiin. Myös Reinon laitoin naruriimun avulla, mutta sitä en vetänyt päästä, vaan pitkän narun avulla sain vain suunnan pysymään oikeana, kun työnsin sen takaa kyytiin. Olin niin tyytyväinen mun viisaisiin pieniin varsoihin. Kehuja saivat kovasti juuri toimivuudesta, vaikka niillä on nyt tehty aika vähän mitään. Ihania poikia, kehtaa toistekin lähteä. Kovasti odottelen, että tulisi jotain mätsäreitä, jotta pääsisi niiden kanssa vähän maailmalle ennen oikeita näyttelyitä. Reilu kuukausi enää, että tässä lähellä on yhdet mätsärit. Jokohan pitäis alkaa treenata narun päässä juoksemista...Reinollakin on kuitenkin ollut jo kuolaimet kaksi kertaa suussa.
Onnistuneen päivän kruunasi Fannin nimipäiväherkut ala Anoppi. Kyllä oli hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti