Välissä Tarmo pääsi koppiin odottelemaan ja syömään, kun Anni meni omallaan koulun ja rataesteet perään. Annin verkatessa omaansa rataesteille, kaivoin taas Tarmon esiin ja aloin varustaa sitä rataesteille. Kun sain kamat päälle, kävelytin sen vielä valmiiksi. Se on niin uskomattoman kiltisti kyllä kisapaikoilla. Se kulkee perässä kuin mikäkin vanha ruuna eikä inahdakaan muille. Vähän piti tietty nipistää mua käsivarresta, ettei ihan unohdu totuus ja jää omiin ajatuksiinsa. Rataesteet poni suoritti omaan varmaan tyyliinsä. Helposti, sujuvasti ja tietty puhtaasti. Esteiden perään vielä eläinlääkärintarkastus, jossa Tarmo ei olisi halunnut ravata lainkaan. Läpi meni.
Maastoradan kävelyyn meinasi tulla kiirus (kuten kaikkiin muihinkin päivän osioihin tähän asti). Välissä ei oikein ehtinyt syödä tai käydä edes vessassa. Maastorata oli selkeästi vaikein tuttariradoista mitä Tarmo on yrittänyt mennä. Lähtö oli ihan verkan vieressä ja ykönen tosi lyhyellä tiellä lähdöstä. Siinä haasteena saada poni käynnistymään. Seuraava hankalampi oli este viisi, joka oli todella leveä risueste, jonka edessä oli hauta. Tämän tyyppisiä esteitä Tarzan ei ole mennyt koskaan. Sen jälkeen aika pitkä ja raskas nousu (ainakin radan kävelyssä se oli tosi raskas). Siellä päällä oli oli vino tukkilinja, ihan uusi tuttavuus sellainenkin. Sen jälkeen seuraava risupysty haudalla. Yhdeksäs este oli aikalailla maksimikokoinen kapea penkki ylämäessä vähän vinolla lähestymisellä. Yksitoista oli se alashyppy, jossa Anni viimeksi putosi harjoituksissa. Ja sitten meidän kompatuskivi: tukki ennen vettä, veden läpi ja toinen tukki mäen nyppylän päällä, pieni kiekka ja toinen tukki kohti vettä. Tämän vesitehtävän jälkeen oli enää yksi este. Positiivista oli, että vesitehtävä oli ihan radan lopulla, joten saa olla hyvi tyytyväinen, jos poni selviää sinne asti.
Verkassa poni oli terävänä ja meni rohkeasti. Keravan maastorata oli siitä kiva, että sen pystyi näkemään lähes kokonaan yhdeltä paikalta. Jälleen kerran lähes tärisin jännityksestä. Tämä tuntuu pahenevan joka kerta. Ihan ekoja esteitä en nähnyt, mutta ne pahimmat kyllä. Kolmoselta eteenpäin ainakin Tarmo eteni hyvällä draivilla ja varmasti. Siihen viitoselle moni oli ottanut kieltoja ja jopa hylkyjä, mutta meidän poni meni yli pienellä kannustuksella. Pitkä nousu vei mehuja selvästi ja vauhti vähän hiipui muuten suht simppeleille tukeille. Pusikko esteitä se vähän kyttäsi, mutta meni kuitenkin. Jopa se iso ja pahassa paikassa oleva tuoli ylittyi vähän käskemällä. Seuraava tukki meni hyvin, mutta alashypylle Anni ratsasti ehkä hieman liian varovasti ja poni pysähtyi hetkeksi siihen rotkon reunalle harkitsemaan ennen hyppäämistä alas. Treeneissä se oli mennyt niin tosi hyvin ja vauhdilla pukittelun kera, joten siihen tuli ehkä vähän turhaa vauhdin rajoittamista. Ja sitten se vesi. Siihen se jäi. TAAS! Tyhmä poni. Veteen se ei mennyt ja siihen tuli hylky.
Jäin hoitamaan Tarmoa pois, kun Anni meni laittamaan omansa maastoa varten. Kastumatta poni ei selvinnyt, kun "kostoksi" pesin sen kokonaan ulkoletkulla. Pohdin taas mikä voisi ongelmaan auttaa. Onko poneille hypnoosia? Onnistuisiko esim. joku näistä naksutin ym. kouluttajista? Alkaa ideat loppua. Treenissä menee hyvin ja ollaan palkittu aktiivisesti herkuilla. Radalla sillä ei kuitenkaan ole aikomustakaan mennä veteen. Nyt keskitytään vaan loppukausi rataesteisiin ja käydään vaan treenaamassa sitä vettä. Onneksi Anni sijoittui omallaan toiseksi uokassa, niin ei ihan ranteet auki-fiiliksellä tarvinnut kotiin lähteä. Tarmo on kyllä ärsyttävä, kun ei se varsinaisesti enää pelkää vettä. Jotain olisi keksittävä, että se alkaisi tykätä siitä. Onko ideoita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti