340. Riders Trophy Salo

Kaksi päivää ollaan vietetty oman seuran kisoissa Muurlassa. Torstaina tilanne näytti vielä varsin surkealta kelien ja pohjan suhteen, mutta hienosti kaikki oli saatu kuntoon ja perjantaina ei kastuttu lainkaan ja pohjakin oli todella hyvä kentällä. Tarmo ja Anni osallistuivat perjantaina nuorten hevosten 110 cm luokkaan. Muita poneja meillä ei ollut mukana, joten ehdittiin touhuta rauhassa. Luokka oli vasta päivällä puoli kaksi, joten ehdin aamulla ensin ratsastaa kotona ja laitella vähän paikkoja kuntoon samalla kun Anni pakkasi kamoja ja harjasi Tarmoa. Monta kertaa piti miettiä, että onhan kaikki mukana. Tavaramäärä oli niin vähäinen verrattuna viikon takaiseen...

Kisapaikalla Merlitzissä oltiin hyvissä ajoin. Hetki katseltiin tilannetta ja suokkiluokkaa ennen Tarmon kuntoonlaittoa. Ainoa ponina startti oli tietysti luokan ekana. Verkassa Tarmo oli hyvä, vaikka pohja olikin maneesissa vähän liukas kastelun takia. Hypyt oli varmoja ja teräviä eikä niitä montaa tarvittu. Se ei myöskään säikkynyt muita hevosia. Jälleen poni oli kuin ihmisen mieli. Sen kanssa on niin kiva reissata, kun se on niin rennosti ja fiksusti. Koska kyseessä oli nuorten luokka, ratsukot pääsivät myös tutustumaan rataan etukäteen. Ekan kierroksen jälkeen Tarmo ei enää "lukenut mainoksia" tai katsellut muutakaan. Yksi hyppy verkassa vielä ennen rataa ja sitten menoksi. Uskomatonta taas kuinka sitä jännittää oman ponilapsen puolesta.

Radalla poni oli todella terävänä. Se kuunteli ja eteni hyvin. Hypyt oli sujuvia ja varmoja. Viimeksi kuitenkin 110 cm luokassa tuli Helsingissä hylky, kun poni väsähti. Nyt epäröinnistä ei ollut merkkiäkään. Sarjakin meni hyvin ja siitä suhteutetulla välillä se oikein lensi yli seuraavan okserin kunnon ilmavaralla. Ainoastaan esteelle viisi (yläpuolella olevassa kuvassa oleva pinkki pysty) ei löytynyt mitään askelta ja poni tuli pohjaan jolloin puomi tuli alas. Muuten rata oli niin hyvä, että leijun edelleen ihan pilvissä. Siinä se meni samalla viivalla 20 cm korkeampien hevosten joukossa.

Kovin se yritti etujalkoja nostaa suppuun, mut takajalat ei vaan ehtinyt nousta riittävän ylös.

Radan jälkeen Tarmo pääsi ansaistusti kotiin syömään ja ulkoilemaan. Me palattiin Annin kanssa kisapaikalle ratahenkilökunnaksi. On kiva talkoilla mukavassa porukassa ja samalla nähdä tuttuja. Varsinkin tässä vaiheessa kisaviikonloppua, kun siellä ei ole seissyt niin montaa tuntia ja aurinkokin melkein paistoi. Päivä päättyi noin puoli kymmenen paikkeilla, kun lauantain ensimmäsen luokan rata oli pystyssä. Jäihän sinne vielä ravintolatelttaa porukkaa iltaa istumaan ja kuuntelemaan livebändiä, mutta mun piti lähteä kotiin ponien ruokintaan.

Tänään lauantaina olin lupautunut hommiin jälleen aamusta lähtien. Paikalla siis ennen yhdeksää. Eniten hommaan on aina luokkien välillä, kun rata pitää muuttaa seuraavaa luokkaa varten. Sitä en kyllä oikein käsittänyt, että miten se voikaan olla, että ne kaikkein painavimmat johteet omaavat esteet pitää aina siirtää. Ja mahdollisimman kauas... Pari luokkaa liputin myös. Keli oli aamupäivällä hyvä, mutta kolmen huitteilla alkoi sataa. Onneksi shoppailin Hevoskulman kojusta uuden pitkän sadetakin, jonka kanssa kelpasi patsastella lipun varressa myös sateella. Olin vielä rakentamassa seuraavan luokan radan, mutta sitten piti lähteä taas ponien ruokintaan kotiin. Onneksi joku valopää oli kuitenkin jättänyt mun autoon valot päälle silloin aamulla...Sehän ei siis inahtanutkaan. No sitten vaan parkkivalvojan luo nöyränä, että saisko hälytettyä jonkun paikalle antamaan virtaa meidän Pajerolle. Siinä apuja odotellessa kastuin ihan kiitettävästi hienon sadetakin odotellessa autossa. Lopulta auto sai virtaa ja heräsi eloon. Kyllä oli avuliasta miesväkeä auttamassa neitoa pulassa. Iso kiitos heille siitä!

Kisat jatkuu Muurlassa vielä huomenna, mutta me suunnataan Hyvinkäälle Tarmon kanssa hyppäämään Ponicupin osakilpailu 110cm. Jännittää jo nyt...