Taas tapahtuu niin paljon, ettei perässä pysy. Viime viikonloppuna olin Aulangolla Annan järkkäämän klinikka-sarjan toisessa osassa, jossa siis Maria Colliander luennoi nuorten hevosten askellajien kehittämisestä ja arvioinnista. Edelleen oikotietä onneen ei löytynyt, mutta paljon hyviä vinkkejä ja ajatuksia. Tulipa yhden videolinkin yhteydessä myös maininta, että jos poni on keltainen, sen täytyy olla tavallista parempi. No ehkä siinä tarkoitettiin näissä ratsuponeissa esiintyvää sukulinjaa, jossa on paljon voikkoja ja erittäin hienosti liikkuvia poneja. Mutta oma keltainen on tietysti myös normaalia hienompi! Ainakin mun mielestä. Oli myös kiva kuulla, mitä konkreettisia kuvioita ja tehtäviä tulisi hallita missäkin ikävaiheessa. Tarmo hallitsee kaikki 6-vuotiaille kuuluvat asiat, vaikkei olekaan vielä valmis starttaamaan vaativaa B:tä. Hyvällä mallilla siis ollaan. Demoissa oli hienoja hevosia, mutta onneksi myös niitä tavallisia. Ei tullut niin paha mieli omien suhteen.
Tähän viikkoon on mahtunut pelletinhakua, olkikuormaa, pari läpiratsastuspäivää, Krissen kouluvalkku ja Annan estevalkku. Tänään kisat Ypäjällä ja huomenna Connemarayhdistyksen vuosikokous Hyvinkäällä. Kotona tietty ratsastettavat sekä tallihommat. Molemat valkut menin Tarmon kanssa. Koulutreeneissä tehtiin volttikahdeksikkoa, jossa vaihdeltiin asetusta. Laukassa pienennettiin ympyrää ja pieneltä voltilta siirtyminen raviin ja ravissa taas isolle ympyrälle, jossa uusi laukka. Tarzan ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta ei ihan kauheakaan. Muodon kanssa on taas tekemistä. Nyt kun ollaan työskennelty paljon matalassa muodossa, niin korkeampi niska on hakusessa. Sitäkin tarttis taas hakea, kun kisoissa ei voi kulkea turpa maassa. Esteillä Alkuverkassa tehtiin vähän kiemurauria, avoja ja sulkuja. Laukassa tuli vielä vaihdot ja keskilaukkaa. Tarmo oli aika kiva, mutta laittoman usein huomaan ratsastavani liian vähän jalalla ja liikaa kädellä. Eikä se ole edes vaikea edestä tms. mutta liikkuminen jää vähän tehottomaksi irti olevan jalan takia. Hypyissä tehtävänä oli jumppaa, kun suurin osa oli menossa kisoihin. Tarmo oli aika vauhdikas ja hätäinen. Se kuuntelee kyllä ja askeleet, paikat ym. saa ratsastettua, mutta tahti on hyvin kiivas. Kuin maa polttelisi kavioiden alla. Viimeisellä rundilla se malttoi vähän odottaa.
Tänään kello soitti jo neljältä aamulla ja kisoihin lähdettiin aamutallin jälkeen viideltä. Meidän piti hakea vielä Annin oma poni kyytiin, joka siis lisäsi ajoaikaa noin 40 min. Puoli kuudelta lähdettiin ajelemaan siis kohti Ypäjää. Molemmat ponit meni 90 ja 100 cm luokat ja eka startti oli tietysti klo 8.00. Ekassa luokassa oli vähän tiukka aikataulu verkkojen suhteen, mutta pikaverkallakin puhtaat radat molemmilla. Tarmo oli koko ajan tosi kiltisti ja rauhassa. Talutellessa se ei päästänyt ääntäkään, vaan käveli ihan rennosti. Verkassakin se pysyi hyvin nahoissaan eikä säikkynyt muita lainkaan. Radalla vauhtia oli, mutta kuulo pelasi kuitenkin. Rusetti siis kotiin tästä.
Metri oli Haimi-hallissa (90 siis Opisto-hallissa). Siinä oli paremmin aikaa verkata, kun ponien välissä oli 16 ratsukkoa. Siellä verkassa Tarzan säikkyi muutaman kerran, mutta oli kuitenkin ihan ratsastetavissa. Radalla se meni varmasti ja sujuvasti. Vähän malttoi odottaakin paremmin. Taas puhdas rata ja toinen rusetti. Pojat matkustikin ihan siivosti samassa kopissa. Tästä siis hyvillä mielin kohti kesän kisoja. Lisää videot tässä joku päivä, mutta nyt alkaa silmät painaa ja huomenna taas pitkä päivä edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti