234. Äidin pieni ponikuski

Sain siis postaustoiveen Pepin ratsastuksista. Tässä sellainen siis tulee.

Peppilotta on aloittanut ratsastuksen ihan pienestä asti. Lilli on ollut meillä jo ennen Pepin syntymää ja selkään neitiä on nostettu heti, kun istuminen oli jotenkin mahdollista. Ponit saatiin omaan pihaan Pepin ollessa reilu puolivuotias ja siitä asti hän on pyörinyt mukana kaikessa ponitouhussa.

Tässä kuvassa neiti 1-vuotiaana ensimmäisen kasvattimme Kaapon selässä (ja ennen kauhisteluja, lapsesta pidettiin kiinni koko ajan). Peppi on oppinut keventämään kolme vuotiaana ja aloittanut silloin ratsastamaan myös ilman talutusta. Alussa haasteita on aiheuttanut Lillin kesäihottuma, joka sai ponin ravistelemaan aina kesäaikaan. Vasta 5-vuotiaana hän suostui ratsastamaan Lillillä myös kesällä. Kärsivällisyys ei myöskään ollut (eikä ole vieläkään) Pepin vahvuuksia. Ratsastamaan piti päästä, mutta kun poni oli laitettu kuntoon ja kävelty kaksi kierrosta, oli jo seuraavan homman aika.

Peppi pääsi esiintymään myös Elma-messuilla helsingin Messukeskuksessa 3-vuotiaana. Siellä hän ratsasti yksin Snuttenilla ympäri areenaa käynnissä ja ravissa. Juontajan kysyessä mikä ratsastuskessa on parasta, neiti totesi "Ravaaminen". Välillä oli pitkiä taukoja, jolloin ratsastus ei kiinnostanut lainkaan ja välillä selkään piti pästä joka päivä. Paljon tehtiinkin niin, että Peppi sai ratsastaa alku- ja loppukäyntejä, kun en jaksanut erikseen laittaa ponia kuntoon kahta kierrosta varten. Lupasin hänelle, että kun ponin saa itse kuntoon, saa ratsastaa niin paljon kuin jaksaa. Laukkaa alettiin harjoitella 4-vuotiaana. Lillin kanssa se on ollut helppoa, kun voi itse juosta vierellä ja pitää kiinni pikkukuskista. Ekat kisat ollaan menty 3-vuotiaana, tehtävä- ja puomiluokkia. Kun laukka opittiin, niin Lilli-raukka sai parhaimmillaan vetää 20 min laukkaa kenttää ympäri...

Peppi on ollut aina vähän arka ratsastaja. Ehkä Lillin ravistelu ja sieltä monesti putoaminen ovat vaikuttaneet asiaan. Mutta halu harrastaa on silti aina ollut kova. Anun estetunneilla hän alkoi käydä heti, kun kaikki askellajit sujuivat ja poni meni suurinpiirtein sinne minne piti. Alkuun hän meni vain alkuverryttelyt maapuomeilla. Hyppääminen oli ihan kamalaa. Kisoihin piti päästä,mutta puomit (varsinkin kasat) piti mennä käynnissä, ettei Lilli vaan hyppää. Pikkuhiljaa rohkeus lisääntyi taitojen ja tasapainon kehittyessä.

Tässä ekoja hyppyjä (kuva: Rozpravka Photogrphy)

Okserit on olleet Pepin mielestä pelottavia aina. Joka takaiskusta iskee okserikammo ja taas mennään pitkään vain pystyjä. Rohkeus kasvaa aina välillä, kun on pidempi jakso ilman putoamisia. Pelosta huolimatta hyppytunneille pitää päästä. Eskarikin olisi pitänyt jättää väliin, jos Anun tunti oli sovittu aamupäivään.

Koulua on alettu mennä enemmän vasta pari vuotta sitten, kun ratsastukseen on tullut jotain ajatusta mukaan. Siihen asti se on ollut vain mukavaa leikkimistä. Ja tärkeintähän se on edelleen, että ratsastus on hauskaa. Lillin kanssa Peppi on mennyt raviohjelmia ja hienosti hän on muistanut radat alusta asti. Viime talvena kohokohta oli ehdottomasti raviohjelman voitto harjoituskisoissa. Pääosin Lillin kanssa on kuitenkin menty puomi- ja ristikkoluokkia. Muutama pieni esteluokkakin on takana 40-50 cm tasolla.

Lilli on ollut ihan mahtava lasten poni. Se ei tee mitään tyhmää, korkeintaan menee syömään. Sen pystyy hoitamaan itse koon ja luonteen puolesta. Lapset ovat touhunneet sen kanssa paljon keskenään. Peppi on 2,5-vuotta Nuuttia vanhempi. Kun Peppi oppi laittamaan Lillin kuntoon, he alkoivat ratsastaa sillä keskenään sillä välin, kun itse siivoilin karsinoita. Nyt myös Fannin (s. 2011) ratsastukset hoituu lapsilta keskenään.

Nuutti 3-v. ja Peppi 5-v.

Kun Pepin rohkeus ja kisainto kasvoi aloin miettiä isompaa ponia. 50-60 cm alkoi olla Lillin kanssa aika isoja eikä kouluratsastuskaan oikein edennyt. Vaikka Lilli on osaava, niin sitä ei ole vuosikausiin ratsastettu kunnolla, joten se ei ole paras mahdollinen harjoittelukaveri tästä eteenpäin. Kuvioihin tuli siis Possu. Edelleen Lilli toimii Pepin luottoratsuna. Sen kanssa hän voi tehdä lähes mitä vaan. Possun kanssa pääsee kuitenkin opettelemaan oikeaa ratsastusta ja apujen käyttöä.

Ypäjällä kahlaamassa

viime kesänä 60 cm

Possu on ollut meillä nyt kohta vuoden. Se on osoittautunut erittäin hyväksi opetusmestariksi. Possu on erittäin osaava ja laadukkaasti ratsastettu. Se ei kisko syömään, se ei punge uralta kentän keskelle, se ei jumita eikä se riepota ratsastajaansa. Välillä sitä miettii, osaako se edes "ponittaa". Sen kanssa Peppi on joutunut miettimään tekemisiään. Possu on aikalailla Lilliä herkempi ja sillä on peruskäsittelyssä omat "temppunsa", kuten vetopaniikki, satulavyönkiristyksenahdistus ja talutuksessa karkaaminen. Mutta se on kuitenkin äärettömän kiltti. Alusta asti Peppi on tykännyt siitä kovin ja pikkuhiljaa alkaa löytyä apuja, joilla ratsastetaan eikä vain istuta kyydissä ja käännetä. Alku alkoi todella hyvin, mutta talven virtapiikit esteillä saivat vanhan pelon esteisiin palaamaan. Pikkuhiljaa edetään, mutta täysin kuskin mukaan. Poni menisi vaikka mitä, mutta ratsastajan paniikki ei ole hyväksi kellekään.

Eka ratsastus kotona Possulla

Koulukisojen verkkaa keväällä

Possun kanssa kouluratsastus on tullut kiinnostavammaksi. Vielä Peppi ei muista radalla ratsastaa tehokkaasti, vaan jää vain matkustamaan. Kisaaminen jännittää valtavasti, mutta kisoihin on päästävä. Kisat ja valmennukset ovat aina kohokohtia eikä ilman niitä oikein kiinnosta aina treenata. Pääosin Peppi menee kuitenkin itsekseen. Siinä hän pääsee tekemään asioita, joissa on epävarma ilman paineita. Saa itse kokeilla ja yrittää. Ja tietysti heti, kun onnistutaan, huudetaan äiti kentän laidalle katsomaan. Selkään ei saa mennä ellei ketään aikuista ole paikalla, mutta muuten lapset ratsastaa paljon keskenään. Hän osallistuu noin kerran viikossa tunnille ja sen lisäksi on ulkopuolisten opettajien valmennukset. Hän osaa vänkätä vastaan ja vitistä joka asiasta, mutta pääosin ohjeet menevät perille. Pinna on välillä turhan lyhyt. Hän tietää, miten ponin pitäisi mennä ja hermostuu, jos se ei toimi heti. Anukin alkaa olla valmentajana liian tuttu, kun uskalletaan sanoa vastaan. Viimeksikin kaarteessa oli väärä laukka ja piti vaihtaa, niin kommentti oli vain " ei nyt ehdi".

Eniten äidin hermot on koetuksella, kun lapsi aloittaa vinkumisen tulevista tehtävistä. Esimerkiksi estevalkun alkuverkassa hän keskittyy vain radalla olevaan vesimattoon, jota hän ei sitten ainakaan tule! Mutta koko ajan taidot kehittyy ja into kasvaa. Poni hodetaan vielä ennen ja jölkeen ratsastuksen, mutta muut tallihommat on tyhmiä. Vesien valutus ja päiväheinien jako kuuluu usein lasten hommiin. Usein ne toimivat "rangasituksena" tekemättömistä hommista. Ratsastuskielto on myös hyvä kiristyskeino, oikeastaan ainoa joka tehoaa.

Kova hinku Pepillä on myös ratsastaa kaikkia muita hevosia. Hän menee usein alku- ja loppuverkkoja, liikuttaa Lissua tms. Myös naapurissa hän käy vähän väliä ratsastamassa. Ratsastuskoulutunneilla huomasi viime tavena hyvin eron kilometreissä hevosen selässä. Poni kuin poni toimi. Ja vähän isommatkin hevoset. Arkuus tulee kuitenkin usein esiin, varsinkin esteillä. Kotona mennäänn kyllä kavereiden kanssa keskenään rohkeasti. Viime viikolla he jopa hyppelivät pikkuesteitä ilman satulaa.

Treenaaminen on siis hyvin vapaata ja rentoa. Lähinnä tarkoitus on hakea rohkeutta ja varmuutta. Opetella lukemaan ponia ja sen reaktioita. Meillä ponit ovat parhaat mahdolliset harjoitteluun ja lapset ovat niiden kanssa kasvaneet. Saavat siis touhuta hyvinkin vapaasti, kunhan joku on paikalla. Nuttikin jo laukkaa sujuvasti itsekseen ja on aloittanut esteharjoittelut. Kohta hänkin pääsee aloittamaan estetunnit menemällä alkuverkkaan mukaan. Hänelläon myös kova into kisata. Tosin ei niinkään kisaamisen, vaan palkintojen takia. Pepille olisi tavoitteena saada aluelupaan vaadittavat kisatulokset kasaan tällä kaudella, jotta ensi kaudella voisi lähteä kokeilemaan aluetasolle poniluokkia. Kesällä on niin vähän seurakisoja, että treeni-intokin hiipuu ilmantavoitteita. Aika näyttää miten into riittää. Äiti on joka tapauksessa lapsistaan ylpeä jo tässä vaiheessa.

viime estekisoista 50 cm, asento paranee ja varmuus kasvaa.