Tänä kesänä ratsutettavia on ollut enemmän kuin ikinä. Maaliskuun alusta tähän asti pihassa on ollut koko ajan vähintään yksi vieras ratsutusjaksolla. Oman tallin hevosia tulee muutenkin aina läpiratsastettua omien ohella, joten niitä ei lasketa. Nytkin pihassa on neljä projektia. Myös rotujakauma on monipuolistunut, enää ei ole ollut pelkkiä connemaroja. Jopa pari puoliveristä on mahtunut mukaan. Tosin mieluiten työstän näitä tuttuja ja turvallisia poneja sekä suokkeja. Vaikka haen herkkiä ja reaktiivisia poneja omaan käyttöön, niin ponilla ne ominaisuudet on paljon mukavampia kuin talonkorkuisella hevosella.
Tähän kesään on mahtunut myös kovin erivaiheessa olevia projekteja. Ihan alusta alkavia ei ole nyt ollut, mutta ensimmäisiä laukka-askeleita on useamman kanssa otettu. Toisessa päässä on perusratsastettuja ja melko osaaviakin nuoria, jotka tähtäävät kilparadoille. Läpiratsastusjaksoja, joissa palautellaan ratsujen mieliin miten kuviot menikään. Toiset kaipaa rutiinia esteille, toiset tasapainoa. Opetellaan kuvioita ja temppuja, opetellaan liikkumaan eteenpäin ja haetaan voimaa ja koordinaatiota.
Näiden projektien kanssa palkitsevaa on tietenkin edistyminen. Poni, joka jännittää ratsastajaa niin, ettei uskalla liikkua, alkaakin luottaa ja ravaa reippaasti ilman apukäsiä. Esteitä jännittävä poni selvittää viides esteen radan ilman extravoltteja. Hevonen, jolla ei löydy voimaa säilyttää askellajeja, laukkaa kaksi kierrosta pääty-ympyrällä. Myös näiden valmiimpien kanssa onnistumisia tulee yleensä joka kerta. Jäykkä alkaakin taipua, takajalat löytyy rungon alle, ratsusta tulee rento ja tasainen. Usein huomaa myös tunteja pitäessä, että tolle hevoselle sopisi nämä harjoitukset ja toisaalta huomaan myös läpiratsastaessa, että mitä tehtäviä teetän seuraavalla kerralla oman ratsastajan kanssa.
Varsinkin nuorilla edistyminen on usein jaksottaista. Ensin mennään hirmuvauhdilla ja sitten jämähdetään tahkoamaan jotain tiettyä juttua joskus ihan epätoivon partaalle. Silloin pieni tauko usein saa palaset kohdilleen ja taas päästään eteenpäin. Jotenkin olen mieltynyt niin tähän nopeaan edistymiseen, että "täysin valmiiden" hevosten kanssa työskentely ei ole lainkaan niin mielenkiintoista. Oma kärsivällisyys ei riitä hiomaan pikkutarkkoja yksityiskohtia. On paljon hienompaa saada poni ekaa kertaa laukkaamaan kierros melkein uraa pitkin tai selvitä ekasta esteradasta ylittäen joka esteen. Kun projektit alkavat olla toimivia ja valmiita aluetason koitoksiin, alkaa oma into hiipua. Viimeistään, kun ikäluokkakisat on kahlattu läpi, iskee "tyhjyys". Huonona puolena tässä on, että omaa "tasoa" ei juuri pääse nostamaan. Olen varmaan ikuisesti He A - 100cm -tasolla, mutta en kaipaakaan enempää. Tärkeämpää on kehittää omaa fiilistä ja hevosenlukutaitoa. Osaa reagoida ja ennakoida tilanteet oikein. Löytää sopivan volyymin apuihin kullekin hevoselle ja oikeat harjoitukset vahvistamaan haluttua asiaa.
Olen todella tyytyväinen, että saan tehdä juuri tätä mitä teen. Ensimmäiset oikeat ratsutusasiakkaat ovat tulleet 2009 kesällä. Sitä ennen olen työstänyt vain omia ja vanhan"kotitallin" hevosia. Määrä on kasvanut koko ajan ja pikkuhiljaa joutuu miettimäänminkä pätkän lupaa kellekin. Liian monta ei voi kerralla kuitenkaan ottaa työn alle. Kohta voisi miettiä talvikaudeksikin jonkun tallipaikan "tyhjäksi" jäätämistä ratsutettavia varten. Puskaradio alkaa tuottaa tulosta ja on mahtavaa, että samojen ihmisten hevosia tulee uudelleen. Jotain on tarvinnut osata tehdä oikein, vaikkei kokemusta ole vieläkään kovin paljoa. Toivottavasti projekteja löytyy jatkossakin sopivassa määrin ja pääsen kehittäämään omaa osaamista vielä pidemmälle juuri nuorten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti