keskiviikko 1. tammikuuta 2014

186. Uusi vuosi, uudet kujeet

Ensimmäinen päivä melkein takana tätä vuotta. Siihen mahtui ohjelmaa jo vaikka kuinka. Vuosi vaihtui hyvin rauhallisissa tunnelmissa. Hevoset otin varmuudeksi sisälle jo syömään klo 16 heiniä, etteivät säiky pauketta. Tässä ei onneksi ole naapurustossa sellaista väkeä, joka ammuskelisi kovasti raketteja. Lasten kanssa käytiin anoppilassa katselemassa raketteja ja kotiin tullessa hepat sai vielä iltaheinät. Vähän he vaikuttivat nyrpeiltä, kun yläluukutkin oli kiinni. Koiratkin pääsi vielä lenkille eikä nekään välittäneet tänäkään vuonna mitään kauempaa kuuluvasta paukkeesta.

Aamusta lähdettiin sitten Lindan kanssa hevosen hakuun Ikaalisista. Sohvin lähtiessä vihreämmille niityille sen tilalle oli tulossa 13-v. pv tamma Walma Lindalle ylläpitoon. Yllättäen siinä alkuviikosta Kakesta tuli kysely myynti-ilmoituksen uusimisen myötä ja uuden vuoden aattona sitten kaupat sovittiin. Poni siis pakattiin mukaan Walman hakureissulle. Kaken uusi omistaja asuu Seinäjoella, joten puolimatkaan oltiin jo tulossa vastaan. Aamutallin jälkeen näytettiin vähän harjaa ponille, jotta se ei ollut ihan yltäpäältä ravassa...Aika sujuvasti se tuli koppiin ja matkaan päästiin hyvin aikataulussa. Reilun kahden tunnin ajon jälkeen oltiin paikan päällä Walman tallilla aika samoihin aikoihin ja paperiasioiden hoidon jälkeen pikkuponi kopista toiseen. Lastaus sujui edelleen kivuttomasti pienen pienellä harkinnalla.

Nopeista kaupoista huolimatta mulle jäi oikein luottavainen ja hyvä olo. Poni pääsi varmasti hyvään ja rakastavaan kotiin, jossa se pääsee aktiivisesti touhuamaan kaikkea mitä ponilla voi tehdä. Hyvä fiilis vain voimistui uuden omistajan facebookin kuvia selatessa. Tyytyväisen näköisiä poneja ja aktiivista touhuamista. Parempaa en voisi täälläkään tarjota, mutta nyt poni saa vielä enemmän huomiota mitä olisin ikinä ehtinyt antaa. Heti tuli myös viestiä, että poni oli käyttäytynyt todella lunkisti uudessa kodissa, vilkaisi paikat ja alkoi syömään :) Toivottavasti jatko sujuu yhtä hyvin ja nykyisin Leeviksi ristitty Kake viihtyy tammaseurassa.

Kake eli nyk. Leevi pari päivää ennen muuttoa uuteen kotiin.
Reissun jälkeen meillä oli ohjelmassa vielä Krissen kouluvalkku Tarmon kanssa. Tehtiin vähän sulkutaivuksen alkeita, lähinnä ajatuksena ulkotakajalan astuminen sisätakajalan eteen pienellä taivutuksella. Siitä vielä muutama takaosakäännös molempiin suuntiin. Oikea kierros sujui kuin vanhalta tekijältä, vaikka ei olla Tarmon kanssa niitä ennen treenattu. Vasen kierros oli työläämpi, mutta hyviä askeleita siihenkin tuli. Takaosakäännökset oli yllättävän helppoja kumpaankin kierrokseen. Ajoharjoitukset on varmaan ollu apuna siihen, kun kärryjen edessä käännökset tulee aina takaosakäännöksellä. Laukassa tehtiin volttien avulla laukka-käynti-laukka siirtymisiä. Nopeasti Tarmo oppi senkin ja ihan suoraan käyntiin päästiin monta kertaa. Nostot on olleet aina helppoja käynnistä. Tosin muodon kanssa on vielä hiomista, mutta loppuun mahtui pyöreitäkin siirtymisiä. Poni alkoi kyllä ennakoida aika lailla, joten sai olla tarkkana, ettei tipahda heti ekasta kokoamisyrityksestä raviin. Poni oli oikein hyvä. Se on muutenkin alkanut toimia. Liikkuminen on virrasta ja pörheydestä huolimatta jotenkin joustavampaa, tasaisempaa ja tasapainoisempaa. Se on ihan yhtäkkiä alkanut  liikua paljon paremmin. Tiedä sitten onko satulanvaihto auttanut, vai voiman saaminen vai onko se vaan tajunnut olevansa nyt iso mies. Alkukäynneissä se on ollut ihan pommin tuntuinen, mutta hetken työskentelyn jälkeen se tuntuu paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Myös Rose sai Krisseltä paljon kehuja ja siitäkin on löytynyt uutta elastisuutta. Kyllä ne siitä edistyy ja kehittyy. Huomenna estevalkkua luvassa illalla. Kunhan ensin selviää aamuherätyksestä Pepin palatessa kouluun joululoman jäljiltä. Aamupäivällä on ohjelmassa myös Roopen ratsutus sekä tunnin pito kotona. Vissiin tallikin tarttis tehdä. Uuden vuoden lupausta en varsinaisesti ole vielä tehnyt. Ollut niin kiirettä, että ei ole vaan ehtinyt miettiä asiaa... Pitäisköhän luvata yrittää vastata kaikkiin viesteihin heti... Yritän myös olla masentumatta huonosta kelistä tai mistään turhasta. Jossain välissä yritän saada tämän vuoden tavoitteet omasta päästä ylös vaikka tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti