242. Kisakauden jälkeinen masennus

Se iskee joka syksy. Tänä vuonna tosin jo nyt, kun kisakausi ei ole edes ohi vielä! Laatuponikisa häämöttää parin viikon päässä eikä sen eteen olla tehty mitään. Paitsi ilmottauduttu mukaan. Vissiin pitäisi siis hyppykuja kentälle väsätä ja vähän pyöräyttää poneja siinä. Tai ainakin Reetua, vaikkei se irtohyppääminen noille muille varsoillekaan pahitteeksi olisi. Tarmo nyt ei onneksi sen kummempaa treeniä kaipaa. Vähän kyllä jännittää onko sikailu tälläkin kertaa samaa luokkaa kuin vuosi sitten. Ruovedellä poni kiipeili kuin apina karsinassa. Hyvä, ettei kengät irronneet seinän päälle...

Rotunäyttelyviikonlopun jälkeen iski siis massiivinen ketutus ja masennus. Koko syksykin on ollut kovin raskas, kun useampi pitkäaikainen yksäri ilmoitti vaihtavansa paikkaa. Kaksi lähti/lähtee maneesin perässä, yksi hevonen myytiin ja yksi vaihtaa paikkakuntaa. Alkuun tietty huolestutti, että saadaanko uudet hevoset tilalle, mutta paikat täyttyi onneksi melko nopeaan. Eniten kuitenkin harmittaa läheisiksi tulleiden ihmisten "menettäminen". Tiivis talliporukka, joka on pysynyt samana reilu kuusi vuotta. Ihmisiä, joita on nähnyt lähes päivittäin ja jotka ovat tulleet hyvin läheisiksi. Koville otti ja samalla tietty miettii, että mitä on tehty huonosti/jäänyt tekemättä. Samaan saumaan rahaongelmia ja asiasta nalkuttava isäntä pihattoprojektin painaessa päälle.

Viime viikolla jatkui taas Annan valkut, mutta niin totaalinen motivaatiopula iski, että nakitin Annin hyppäämään Tarmon kanssa. Ei vaan ollut pienintäkään kiinnostusta treeneihin eikä oikein rahaakaan. Anni oli onneksi innokkaana heti menossa. Tarmo oli onneksi kiltisti ja valkku sujui oikein hyvin. Sovittiin myös, että Anni menee mun tilalle Piia Pantsun valkkuun ensi viikolla Tarmon kanssa. Valkkujen lisäksi muutkin ratsastukset on jääneet vähiin, mutta onneksi Essi on toiminut apuna.

 

Viime viikolla tuli myös itselle 30-v. täyteen ja pientä ikäkriisiä pukkaa, kun ei vieläkään tiedä mitä sitä haluaisi tehdä isona. Kyllä on taas tullut mietittyä, että pitäisikö vaan vähentää noita nelijalkaisia pihassa ja mennä "oikeisiin" töihin. Vaan eipä sitä oikein osaa muuta tehdä eikä täällä suunnalla oikein hommia ole tarjolla. Ei siis auta kuin keksiä muita tavoitteita ja yrittää selvitä kaikesta. Kaipa se treenimotivaatio sieltä taas löytyy jossain välissä. Uskoisin, että viimeistään, kun Sissi kotiutuu marraskuussa. Pääsee taas fiilistelemään. Kova ikävä on ponia ja jotenkin sitä odottaa koko ajan enemmän ja enemmän. Vaikka kovin mielelläni olisin yhteistyötä jatkanut, niin kiva on saada tamma kotiinkin.

Ensi viikolla on pakko ryhdistäytyä vähän, kun ohjelmaa on niin paljon, että saa mennä tukka putkella paikasta toiseen. Tuntien pitoa, Airan ratsastuspilatesta, Piian Pantsun treenejä, kengitäjää, kisoja ja 30-v. pippalotkin olisi tiedossa. Ja kaikki tämä tietysti samalla, kun isäntä on koko viikon Lapissa.

Mutta muutoksia on siis edessä paljon vielä syksyn mittaan, kun marraskuussa talven kalusto vakiintuu.