torstai 17. syyskuuta 2015

361. Aktiivisena

Tästä tuli nyt vähän tällainen MyDay-postaus. Eilen täytin vuosia ja sain lahjaksi anopilta Polarin aktiivisuusrannekeen. Olen jo pitkään miettinyt, että olisi kiva seurata paljonko tässä hommassa oikeasti tekee. Tuntuuko se vaan siltä, että menee pää kolmantena jalkana paikasta toiseen vai tekeekö oikeasti. Paljonko kertyy askelia normaalina työpäivänä, paljonko tulee nukuttua, kuinka paljon on aktiivista aikaa jne. Rannekkeen käyttöönotto oli sen verran helppoa, että suoriuduin siitä jopa ihan itse. Vuosiin en ole käyttänyt mitään rannekoruja tai edes kelloa, mutta eipä tämä ranneke ainakaan vielä ole häirinnyt. Tosin nyt uutena tuntuu, että seuraan koko ajan puhelimesta miten päivä "edistyy".

Eilen ranneke ehti olla hetken käytössä, mutta tänään vasta varsinaisia tuloksia voi tutkia. Valitsin aktiivisuuden tasoksi kolmosen, joka oli kaikkein raskain vaihtoehto. Ykkönen oli lähinnä istumatyötä tekeville ja vähän liikkuville. Kakkonen taas seisomatyötä tekeville ja kolmonen sitten aktiiviliikkujille.

Ihan putkeen ensimmäinen päivä ei mennyt yöunien osalta. Unta tuli 4h 52 min, josta levollista unta 4 h 2 min. Alkuyö meni pitkälti yskiessä. Pystyssä olo on oikein hyvä pientä tukkoisuutta lukuunottamatta, mutta vaakatasossa kurkkua kutittaa koko ajan. Ei siinä yskänlääkkeet eikä juomiset oikein auttaneet. Herätys siis aivan silmät ristissä. Aamutallin jälkeen aamupäivä sujui leppoisissa merkeissä, kun paikkailin loimia puolille päivin. Sain kuusi loimea korjattua, eihän ne ollutkaan odottaneet kuin koko kesän korjaajaansa.

Ulos menin siis klo 12 ja heitin päiväheinät (14 IKEA-pussia ja yksi kuivapikkupaali) , siivosin karsinat ja lakaisin käytävät. Kannoin vähän vesiä ja ratsastin Nopalla (käyntiä noin kolme kierrosta molempiin suuntiin)+ tietysti hoidin ja kävelytin sen maasta. Kolmelta menin laittamaan ruokaa (makaroonilaatikko) ja takaisin ulos sen ollessa uunissa. Kannoin loput vedet ja heitin iltapäivän päiväheinät. Puoli viideltä ruokapöydässä ranneke ilmoitti, että olen saavuttanut päivän aktiivisuustavoitteeni.

Syömisen jälkeen tuli jo kiire Annan valkkuun. Äkkiä ponit ja kamat autoon ja menoksi. Oltiin Pepin kanssa molemmat hyppäämässä. Meninkin extempore Baronin kanssa, jotta saataisiin vielä yksi treenikerta vieraassa paikassa ennen Laatuponikisaa. Alkuverkkana tehtiin siirtymisiä ympyrällä, harjoitusravista käyntiin, yksi askel käyntiä ja takaisin raviin. Siirtymisiä jatkettiin myös laukassa. Käyntinostoja ja takaisin käyntiin, tosin Baroni sai ottaa pari raviaskelta väliin. Se oli aivan huikean hyvä. Liikkui todella hyvässä tasapainossa ja muodossa. Kuunteli hyvin ja reagoi nopeasti. Annakin kehui, kuinka tämä 4-vuotias teki tehtävät lähes parhaiten. Hypyt ei sitten menneetkään ihan strömsössä... Poni vain lakkasi täysin liikkumasta. Se oli täysin jalan takana ja kielsi joka esteelle ( n. 40-50 cm). Kotona se on edennyt tosi hyvin hypätessä ja ollut ihan innoissaan. Nyt tehtiin vain kahta linjaa miniesteillä sen verran monta toistoa, että se eteni vain niiden yli. Molemmat oltiin ihan hiestä märkiä. Oli ainakin tehokasta. Onneksi ponia ei tarvitse esittää sunnuntaina esteillä...Osaahan se hypätä, mutta nyt oli kyllä totaalijäätyminen. Loppukäynnit taluttelin sitä maneesissa.

Kotona ratsastin vielä Venlan. Se oli onneksi ihan superhyvä. Juostavia raviaskelia löytyy koko ajan enemmän ja vaihdot tuli hienosti puomin avulla. Hiki tuli siinäkin. Ratsastuksen päälle vielä iltatalli eli heinät, kaurat ja vedet karsinoihin, loput hevoset sisälle ja heinät vielä pihattoihin. Sisällä lopulta klo 22. Pitkin päivää mukaan mahtui tietysti lasten ruokkimista, kouluun lähettämistä, läksyjen tarkistusta, hampaiden pesua yms.

Aktiivisuusrannekeen tulokset: Aktiivisuustavoitteesta saavutettu 224%, kaloreita palanut 2852, askelia 40 585, aktiivinen aika 12 h 14 min, ei passiivisuusleimoja (tulee, jos on liian pitkään aloillaan). Kommenttina oli vielä : "Mahtavaa! Olit todella aktiivinen ja harjoittelit tänään. Terveytesi ja kuntosi paranevat näkyvästi ja tuntuvasti. Et istunut pitkiä aikoja paikallasi. Tämä auttaa sinua pysymään terveenä." Jep, jep. Ihan normipäivä eli tuskin tässä kunto ihan kohisten nousee, mutta jos pysyisi suht kunnossa. Onneksi ranneke ei näe mitä söin iltapalaksi... Synttärikahveilta oli jäänyt anopin leipomia mokkapaloja ja taisi muutama rivi lahjaksi saadusta suklaalevystäkin hävitä parempiin suihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti