sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

66. Alue-esteillä

Tänään oli kauden ekat aluekisat, esteitä Anisissa. Menin sekä Sissillä että Rosella 90 cm luokan (ihanneaika-arvostelu). Molemmilla oli ensimmäinen aluestartti ja ensimmäinen 90 cm rata. Viime syksynä menin molemmilla yhden 80 cm radan ja muut kisat on menty vielä matalammalla. Koko talvi ollaan kuitenkin valkuissa menty 90-100 cm tehtäviä, joten uskallettiin lähteä kokeilemaan. Kuvassa epämääräinen hahmotelma radasta. Oikeasti esteille pääsi vähän sujuvammin ;) Radan ihanneaika oli 56s. Siihen +/- 4s ei tuonut aikavirheitä. Jokaiselta alkavalta neljältä sekunnilta (nopeammin tai hitaammin) tuli sitten 1 vp.


Sissi meni ensin. Ratsastus ei ole aikoihin tuntunut näin helpolta. Poni oli kuulolla ja reagoi apuihin heti. Tarvittaessa lähti kauempaa ja pidätteekin meni läpi. Yhtään ylimääräistä pikkuaskelta ei tullut ja poni pysyi hyvin keula ylhäällä. Koko rata oli niin sujuva eikä korkeus/esteiden massiivisuus tuntunut ponia millään lailla jännittävän. Jotta kaikki ei olisi mennyt täydellisesti, piti kuskin mokata...Esteelle nro kahdeksan (vihreä-valk. okseri, jossa portti alla) otettiin yksi ohimeno. Käänsin esteelle vähän liian aikaisin ja poni luuli, että ollaan menossa ykköselle (se oli vähän keskemmällä), jäin vetämään oikeasta ohjasta ja linja meni kahdeksikon johdetta kohti. Ennen kuin tajusin korjata tilanteen, poni totesi, ettei hyppää, vaan sujahti ohi. Loppurata meni taas hyvin. Virhepisteitä tuli viisi, neljä kiellosta ja yksi aikavirhe. Sillä sija oli 19./27.

Rose oli verkassa vielä ihan hyvä, mutta heti huomasi, että ei ole tullut hypättyä sen kanssa koko talvena. Outi on mennyt aktiivisesti Annan valkuissa, mutta itse en ole hypännyt sillä aikoihin. Radalla tuuppasin ponin heti ekalle esteelle ja siihen tuli jo eka pudotus. Samalla rytmi hävisi täysin ja ponikin selvästi huolestui tilanteesta. Välillä hypyt tuli liian läheltä ja välillä kaukaa. Sarjalle asti mentiin kaikista yli, mutta sarjan A-osalle tuli ihan megaloikka ja b-osasta mentiin ohi. Melkein tipuin kyydistäkin siinä. Toisella yrityksellä sarjakin meni yli. Kahdeksikolle meinasi tulla sama moka kuin Sissin kanssa, mutta Rose pelasti tilanteen ja hyppäsi vaan, vaikka reitti olikin surkea. Rata rämmittiin kuitenkin läpi hyväksytysti. Nyt vaan lisää rutiinia ja kokemusta. Ehkä vähän myös yhteisiä estetreenejä ;) Virheitä meille tuli 20 ja sijoitus oli viimeinen ennen hylättyjä...

Täällä vielä tulokset

Kotona loppupäivä sujui rattoisasti jälleen haravan varressa tarhoja siivoillen. Isäntä aurasi mös kentältä sohjo kerroksen pois, jos saatais vaikka hiekka esiin vähän nopeammin. Huomenna vielä yhdet kisat tälle pääsisäiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti