lauantai 23. maaliskuuta 2013

61. Comeback

Tänään Reetu sitten palasi kotiin. Omaan laumaan se jäi niin tyytyväisenä kuin ei olisi ollut päivääkään poissa. Koko päivän Reetu paini ja juoksenteli Lennin kanssa. Hyvin huomaa, mitä orivarsa kaipaa, painiseuraa. Elämä on vaan niin paljon helpompaa, kun suurin energia on purettu kavereihin. Reetu ei selvästikään ole luonteeltaan nöyrimmästä päästä ja se korostuu heti, kun energia pääsee patoutumaan. Lennikin sai paikoin kyytiä. Reetu puri sitä varsin tiukalla otteella eikä irrottanut millään. Seuraavassa hetkessä Lenni taas roikkui Reetun selässä. Vuorotellen jahdattiin toista. Tarmoa ja Kakea touhu ei juuri kiinnostanut. Missään vaiheessa poni ei yrittänyt karata aidoista ja illallakin tuli sisälle kuin ihmisen mieli.

Se on vaikea päätös puolin ja toisin, jos kauppaa lähdetään purkamaan. Varsaa ostaessa sitä odotetaan innolla ja odotukset on suuret. Varsa on kuitenkin aina varsa eikä siitä tiedä miten sopeutuu uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Kasvattajana tietenkin toivoo, että kaikki sujuu hyvin. Poneja on myös pakko joskus vähentää, jos haluaa tehdä lisää varsoja. Varsa on silti aina etusijalla. Mielummin otan varsan takaisin kotiin, jos se ei vain sopeudu uuteen paikkaan, kuin että varsaa yritetään myydä eteenpäin hankalana. Onneksi edessä on kesä ja laidunkausi, jolloin ponien määrä ei ole niin rajoitettu. Syksyllä on kyllä pakko alkaa miettiä mistä vähentää, jotta kaikki mahtuvat talliin, mutta nyt mennään näillä toistaiseksi. Seuraava varsakin syntyy jo kohta...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti