49. Messuilua lauantaina

Helsingissä järjestettiin tänä viikonloppuna Helsinki Horse Fair -messut. Connemaroilla oli oma osasto paikalla molempina päivinä, omalle kohdalle osui päivystysvuoro vain lauantaille. Tänä vuonna connemarat pääsivät myös esiintymään areenalle Rotujen taistossa. Lisäksi Karsinassa päivysti koko päivän poni rapsuteltavana. Olen tykännyt käydä messuilla, siellä tapaa tuttuja, saa höpötellä ponijuttuja ja tietty tehdä ostoksia ;) Onhan ne pitkät messuäivät rankkoja, varsinkin nyt kun oli vähän flunssaakin päällä. Ääni jäi kokonaan messuille. Aikaiset herätykset ja paljon valmisteluja. Mutta kivaa oli silti. Huhtikuussa olen seuraavaksi Tampereella Hevoset 2013-messuilla Connemarayhdistyksen ständillä.

Messuilla connemaroja edustivat siis lauantaina itselle tuttuja poneja.
Kuvassa vasemmalla on tamma Woolpacks Sweetie Pie. Snuttenin hain Ruotsista 4-vuotiaana Suomeen ja se ehti olla meillä vajaa neljä vuotta. Siihen aikaan mahtui kaksi hienoa tammavarsaa, koulutusta, valmennuksia ja kilpailuja. Snutten oli sisäänratsastettu ja tiine meille tullessaan. Netta on siis Snuttenin ensimmäinen varsa. Varsan jälkeen keskityin valmentautumiseen ja kisaamiseen Snuttenin kanssa. Seurakoulukisoista oli melkein aina rusetti kotiintuomisina. Alkuun se oli kyllä supertahmea, mutta kunnon kasvaessa se toimi aina paremmin ja paremmin. Aluetasolle ehdittiin HeB-tasolle ja treenattiin kovasti A:ta varten. Esteillä se kyttäsi alkuun kaikkea, mutta sitkeä treeni tuotti tulosta ja kiellot väheni. Jossain vaiheessa mietin kyllä, jos poni olisi ollut yhtään hankalampi käsitellä ja kuljettaa kisoissa, niin en olisi jaksanut sen kanssa takoa päätä seinään. Aika moni kysyikin, että miksi yritän tehdä siitostammasta kilparatsua. Kahdessa vuodessa siitä tuli aika hyvä. Treeneissä mentiin 110 cm ratoja. Kisoissa 90 cm oli isoin rata. Kapasiteettia olisi, mutta motivaatio ja vauhti ei riitä. Lasten kanssa se on maailman luotettavin poni. Meidän Peppi ratsasti sillä varsin usein esimerkiksi valmennustan alku ja loppuverkat 3- ja 4-vuotiaana. Snutten on ollut messujen luottoponi lähes joka kerta. ELMAssa Peppi esiintyi sen kanssa 3-vuotiaana ratsain ilman talutusta areenalle kevennellen ja hurmaten yleisön täysin. Meillä ollessa Snutten myös kantakirjattiin ja käytettiin muutenkin näyttelyissä. Se voitti mm. Supreme Champion -tittelin Rotunäyttelyssä 2010. Snuttenin myyntiin päädyttiin sen ollessa ponivaihdossa nykyisellä omistajalla. Perhe tykästyi siihen kovin ja halusi ehdottomasti ostaa sen. Todella pitkään asiaa harkittuani päädyin myyntiin, koska poni oli hieman liian rauhallinen omaan makuuni. Siitostammana ja lastenponina se oli täydellinen, mutta lopullisesti myyntiin päädyin, kun tajusin saavani mahdollisuuden ostaa paremmin omaan käteen sopivan tamman. Nyt kun poni on uudelleen myynnissä, todella kaipaan sitä takaisin, mutta rahatilanne ei anna periksi :( Toivottavasti tamma löytää sopivan kodin, jossa kaikki sen hyvät ominaisuudet pääsee oikeuksiinsa, niin ratsastuksessa kuin siitoksessakin.

Kuvassa keskellä on ruuna Banks Cadeau. Se tuli meille laitumelle ja koulutukseen 3-v. keväällä oriina. Ensin opetimme sen ajolle ja kesän aikana sisäänratsastettiin. Kesän jälkeen poni jäi edelleen meille tarkoituksena treenata oripäiviä varten. Poni oli todella herkkä ja hieman jopa arka tietyissä tilanteissa. Meillä kuitenkin synkkasi hyvin ja poni edistyi vauhdilla. 4-vuotiaana kävin sillä muutamissa valmennuksissa ja oripävilläkin pyörähdettiin. Rakennepisteet ei kuitenkaan riittäneet, joten poni ruunattiin meillä ollessaan 4-v. keväällä. Edelleen poni jäi meille laitumelle ja syksylle tavoitteeksi otettiin Laatuponikilpailu. Ennen kisaa poni alkoi  ontua toista takajalkaansa. Silloin poni lähti omistajilleen, jotak hoitivat klinikkareissun ja vaivan hoidon. Samalla heille vahvistui päätös ponin myynnistä ja vain kuukauden poissaolon jälkeen poni palasi meille ja Snutten siis lähti vaihdossa heille. Melkein olin jo päättänyt, että poni olisi saanut tulla vaihdossa Snuttenin myynnistä meille, mutta silloin sille löytyi ostaja. Varsin pian poni siis lähti Oulun seudulle uuteen kotiinsa. Silloin jäi kyllä varsin tyhjä aukko sen lähdettyä. Kuluneen puolen vuoden aikana olin todella kiintynyt siihen ja siinä oli poni, joka sopi omaan käteen. Sen ainoa vika oli sukupuoli. Kasvatuksessa ruuna on vähän turha. Sen herkkyys, säpäkkyys ja kiltteys oli juuri sitä mitä ponilta hain, kilpaponilta. Sissi onkin selvästi tammaversio tästä elämäni ruunasta! Olen aktiivisesti seurannut poni elämää myynnin jälkeenkin ja muutaman omistajan vaihdoksen jälkeen poni on viimein löytänyt pysyvän kodin perhe- ja kilpaponina. Oli ihana nähdä, että kaikkien välissä olleiden ongelmien jälkeen messuilla oli se sama poni, joka meiltä lähti. Tästä ponista kuullaan vielä!