lauantai 21. joulukuuta 2013

182. Istuntaoppeja vol 3

Tänään vuorossa oli Toivolan Airan kolmas oppitunti ratsastuspilatesta. Näitä treenejä odotetaan aina innolla ja tähän mennessä joka ratsastajalla on suupielet korvissa tunnin jälkeen. Tunneilla meitä on yleensä kaksi. Korvanappi korvassa Airan rauhallista ja lähes hypnoottista ääntä kuunnellessa sitä pääsee keskittymään täysillä omaan tekemiseen. Tunnin aikana ei tule seurattua mitä toinen tekee eikä ympäristöäkään juuri huomioi.

Olin tälläkin kertaa mukana Tarmon kanssa. Ponilla oli virtaa super-paljon eikä se  meinannut rauhoittua millään. Pari vapaapäivää alla ei helpottanut lainkaan... Hyviäkin pätkiä oli paljon, mutta paljon oli myös kiirettä ja jännitystä. Lantion asento oli edelleen pysynyt varsin hyvin siellä missä pitikin, joten päästiin jälleen etenemään. Hyvä me! Nyt siis vuorossa oli kääntäminen kylkien avulla. Ponia piti kääntää kaikissa kaarteissa ylävartaloa vähän kiertämällä. Samalla otettiin ulkopuolen kainalon alta lihas käytöön, joka piti kropan kasassa ja jonka kautta kääntäminen tapahtui. Tarmo kääntyi oikein hyvin, kunhan malttoi hieman rentoutua. Ensin käännöksiä treenattiin neliöllä kulmissa pysähdysten kautta. Sitten pitkille sivuille tehtiin kiemurauria ensin käynnissä ja sitten ravissa. Varsinkin ravissa löytyi hienosti fiilis, jossa sai vain "ajella". Poni kääntyili vain ylävartaloa kiertämällä. Mikä fiilis! Myös laukassa tehtiin loivaa kiemuraa pitkillä sivuilla. Nekin onnistui hyvin, tosin muutaman ylimääräisen vaihdon kautta... Laukka oli kyllä koko ajan ihan superhyvää. pääsin hyvin ponin ympäri ja laukka rullasi hienosti. Nostotkin oli tosi hyviä.

Vaikka poni oli hieman hätäinen, niin siihen sai olla taas tosi tyytyväinen. Kehujakin tuli paljon, varsinkin laukasta. Se liikkuu niin kivasti ylämäkeen ja energisesti. Nyt täytyy vaan koitta liikuttaa sitä vähän ahkerammin, jotta energiaa ei kertyisi ihan niin paljoa. Nyt voisi taas koittaa laittaa varsatkin sen kanssa, kun pohja ei ole enää jäinen. Kelit on sellaiset, että huomenna voisi vaikka vähän hypätä. Iloitaan nyt sulasta kentästä eikä harmitella laukkamaastojen käyttökelvottomuutta. Meidän parhaat laukkasuorat vaatii kunnolla lunta liian karkean soran takia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti