sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

103. Dark Edition

No niin, viimein on kuvio selkiytynyt ja asiat edenneet tähän pisteeseen. Mutkia oli matkassa ja unettomia öitä vietetty, mutta nyt olo on varsin onnellinen.

Kaikki alkoi pari viikkoa sitten, kun Herraa (Huom! Kaisa ;)) mulle tarjottiin. Toki kiinnostuin, kun olin jo kuvien perusteella oria harkinnut käyttäväni Lissulle tänä kesänä. Ponimäärää ei ollut kuitenkaan mahdollista lisätä, joten ehdotin vaihtoa Kaijaan (Ohana Elegance 2-v.). Tässä vaiheessa oli siis puhe puolikkaasta oriista. Vaihto oli ok ja luulin ekan kerran asioden järjestyvän. Mutka 1, myös toinen puolikas haluttaisiin sitten myydä. Mietintää ja pohdintaa, miten se käytännössä onnistuisi. Tässä välissä kävin Ekkua katsomassa ja kokeilemassa Kangasalalla. Varsinkin ratsain Herra oli aivan todella miellyttävä ja ihastuin siihen täysin. Isäntäkin oli mukana ponia katsomassa eikä jostain ihmeen syystä ollut jyrkästi asiaa vastaan. Pohdin siis edelleen toisen puolen rahoituskuviota ja juuri, kun olin melkein päätökseen tullut, niin eiköhän meidän Pajero mene ja hajoaa...Todennäköisesti lopullisesti. Olin jo lähes lyönyt hanskat tiskiin, mutta ajatus ei vaan jättänyt rauhaan. Melkein jo päätin, että laitan vaikka Tarmon sitten myyntiin, koska se ei kuitenkaan sovi kaikille meidän tammoille. No se ryökälehän meni olemaan niin hieno Pantsun estevalkussa, että eihän siitä voi luopua (ainakaan vielä). Mutta lopulta kaikki saatiin sovittua ja tänään hain sitten oriin kotiin. Kaija meni nyt vaihdossa Kangasalalle Suomatkan Ratsastuskouluun tulevaisuuden tuntiponiksi.

Ekku hoitaa loppukauden astutukset sitten täällä meillä. Lissukin astutetaan sitten seuraavaan kiimaan. Jos vaikka menisivät sitten veteraanit kimpassa jatkossa. Ekku on kuulemma ollut Irlannissa tammojen kanssa laitumella ja hoitanut astutukset omin avuin. Katsellaan kuinka Herra kotiutuu ja miten kuviot järjestyy parhaiten kaikkien kannalta. Alkuun ainakin Ekku saa nyt asustaa Lissun vieressä ja lämmitellä sitä. Tänään Lissu ei vielä ollut kovin kiitollinen omasta miesystävästä...


connemara ori Dark Edition 31 IC s.1993 Irlannissa i Aran Flight e Hillside Sylvia
Ekku sukupostissa: http://www.sukuposti.net/hevoset/dark-edition/116327

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti